ITSENÄISYYSPÄIVÄN PUHE 6.12.2016
Tervehdys arvon suomalaiset!
On hienoa nähdä, kuinka paljon isänmaallisia ihmisiä on saapunut tänään paikalle kaikista kiireistä ja velvollisuuksista huolimatta. Moni teistä on osallistunut jo aiempina vuosina tähän juhlatilaisuuteen, jonka lisäksi joukkoomme on saapunut paljon uusia osallistujia. Teille, jotka osallistutte ensimmäistä kertaa tähän kulkueeseen, voin luvata ainutlaatuisen kokemuksen, jota te ette tule myöhemmin unohtamaan. Voin myös vakuuttaa, että tulen näkemään monet teistä uusista osallistujista täällä myös seuraavana vuonna. Olette kaikki lämpimästi tervetulleita, ja haluankin todeta heti alkuun, että näin hienolle joukolle puhuminen on minulle valtava kunnia. Kiitos että olette kaikki täällä.
Puheeni tulee käsittelemään sitkeyttä ja rohkeutta, jonka lisäksi minun tulisi kertoa teille itsenäisyyden merkityksestä. Mutta miten voisin puhua itsenäisyydestä, mikäli käsittelisin sitä vain abstraktina käsitteenä, jonain menneen ajan juhlallisuutena tai ainoastaan kauniina sanana, jolle me emme kuitenkaan osaa antaa konkreettista määritelmää? Jotta voisimme saada tarttumapintaa kyseiselle sanalle, meidän tulee ymmärtää kyseisen sanan todellinen merkitys.
Hyvät suomalaiset, itsenäisyys on ensisijaisesti mielentila. Se on vahvojen, itsevarmojen ja riippumattomien yksilöiden mielentila, joka ajaa ihmiset toimimaan ihanteidensa ja arvojensa mukaisesti ulkoisesta painostuksesta huolimatta. Se tarkoittaa sitä tunnetta, joka saa ihmisen nousemaan ylös silloinkin, kun hän on kaikista heikoimmillaan ja auttaa häntä kestämään vielä yhden vastoinkäymisen lisää. Henkisesti itsenäinen ihminen tietää oman asemansa, omat rajansa, kuin myös omat mahdollisuutensa. Itsenäinen ihminen uskaltaa rakastaa omia ihanteitaan, kuin myös puolustautua niitä tahoja vastaan, jotka toimillaan pyrkivät toimillaan kyseisen ihanteen tuhoamaan. Tämän kaltaiseen ihmiseen eivät tehoa uhkailu, pelottelu, leimaaminen tai muut ryhmäpaineen muodot, sillä kyseinen ihminen uskaltaa luottaa itseensä, ja uskoa asiaansa minkä hän kokee oikeaksi.
Vahva ja itsenäinen ihminen ei kannata yhtäkään ihannetta tai arvoa vain siksi, koska joku toinen määrää häntä tekemään niin. Kyseinen ihminen on kuin puu, jonka pitkät ja lukuisat juuret tarttuvat ahnaasti kiinni omaan maanperäänsä, ja pitävät hänet pystyssä pahimmankin myrskytuulen edessä. Itsenäisistä ihmistä syntyy itsenäinen kansakunta, ja itsenäisestä kansakunnasta muodostuu itsenäinen valtio. Nämä eri itsenäisyyden ulottuvuudet ovat kokonaisuuden kannalta välttämättömiä, jotta kansakunta kykenisi varmistamaan riippumattomuutensa ulkopuolisista voimista.
Vajoamalla yksilötasolla apatiaan ja voimattomuuteen, me lopulta hajotamme itsenäisen kansakunnan, ja ilman itsenäisyyttään puolustavaa kansakuntaa meillä ei myöskään voi olla itsenäistä valtiota. Itsenäisyys onkin mahdollista vain silloin, kun me aktiivisesti tiedostamme sen arvon, ylläpidämme sitä ja tarvittaessa puolustaudumme sitä uhkaavia voimia vastaan. Näin toimivat myös ne meitä aiemmat sukupolvet, jotka joutuivat uhraamaan nuoruusvuotensa, terveytensä ja pahimmillaan henkensä, jotta heitä seuraavat sukupolvet voisivat edelleen päättää itse oman kansakuntansa suunnasta.
Monet teistä kulkueeseen osallistuneista on joutunut piilottelemaan omaa isänmaallisuuttaan. Monia teistä on yritetty leimata, eristää tai vähätellä ainoastaan siksi, koska te rakastatte omaa synnyinmaatanne ja kannatte huolta sen epävarmasta tulevaisuudesta. Kysynkin teiltä suoraan, eikö se ole hieman outoa? Oletteko koskaan pysähtyneet miettimään sitä, miksi rakkautenne tätä maata kohtaan, huolenne sen tulevaisuudesta ja halunne puolustaa sen ainutlaatuista suomalaista kansaa on demonisoitu? Mitä väärää on siinä, että te haluatte puolustaa synnyinmaatanne, joka on tutkimusten mukaan maailman turvallisin valtio ja jossa on maailman vähiten järjestäytynyttä rikollisuutta. Mitä väärää on siinä, että te haluatte puolustaa kansakuntaa, jonka sisällä luottamus kanssaihmisiin on maailman toiseksi korkein ja jolla on maailman korkein lukutaito? Ja kaikista tärkeimpänä; mitä väärää on siinä, että te haluatte maailman ainoan suomalaisen valtion pysyvän myös jatkossa suomalaisten kansallisena kotina?
Nämä ovat sen kaltaisia kysymyksiä, joita monet teistä ovat käyneet mielessään läpi ja tunteneet sen johdosta täysin oikeutetusti alati kasvavaa voimattomuuden tunnetta. Teidän ihanteitanne on pyritty usein painamaan maahan erilaisten väitteiden perusteella, jotka kuitenkin kantavat sisällään valheen siemenen. Hyvin usein nämä väitteet nivoutuvat yhteen sen olettamuksen ympärille, jonka mukaan radikaalitkin muutokset suomalaisessa yhteiskunnassa edustavat ainoastaan vääjäämätöntä kehitystä. Ikään kuin eläisimme vaihtoehdottomuuden haalistamassa maailmassa, jossa kokonainen kansakunta kuvataan ainoastaan tahdottomana ajopuuna, jonka suuntaa määrittää ainoastaan joen voimakas virta. Tämän ajattelutavan mukaan suomalaisella yhteiskunnalla on vain yksi mahdollinen kehityskulku, joka tulee väistämättä muuttamaan pysyvästi yhteiskuntaamme, halusimme sitä muutosta tai emme. Tämä väistämätön muutos pyritään kuvaamaan eräänlaisena luonnonvoimana, jota vastaan toimiminen olisi jo lähtökohtaisesti sulaa hulluutta. Asiat ikään kuin vain tapahtuvat ilman, että kukaan puuttuu millään tavoin kyseiseen kehitykseen.
Tämä deterministinen ajattelu ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Mitään ennalta määrättyä kohtaloa ei ole olemassa, sillä todellisuudessa jokainen kansakunta määrittää itse oman tulevaisuutensa sanojensa ja tekojensa kautta. Avuttoman ajopuun sijasta suomalainen kansakunta kuvastaa enemmänkin samoojaa, joka päättää itse oman ikiaikaisen matkansa määränpään. Yksikään nykyisistä, usein väistämättömänä markkinoiduista muutoksista, ei ole peruuttamaton, vaan ainoastaan yksi pieni harha-askel vuosituhansia kestäneellä matkalla. Mikäli kuljettu reitti uhkaa viedä matkaajaa väärään suuntaan, hän kykenee aina pysähtymään, arvioimaan kuljettua matkaansa ja valitsemaan tämän jälkeen itselleen uuden suunnan. Arvon suomalaiset, tässä ajassa ja tässä hetkessä, te edustatte kyseistä matkaajaa, ja ainoastaan te määräätte matkanne määränpään.
Elias Simojoki totesi aikoinaan viisaasti, ettei kansakunnan suuruutta ole ikinä määrittänyt sen lukumäärä, vaan sen kyky säilyttää sisukkuutensa suurimman hädän hetkellä. Esimerkkinä hän käytti vuosisatoja sitten eläneitä suomalaisia, jotka piilopirteistä palattuaan löysivät omat kylänsä poltettuina ja ryövättyinä. Entinen kotiseutu oli muuttunut autioksi erämaaksi, jonka lisäksi niin monet heille läheiset ihmiset oltiin kaapattu orjiksi tyydyttämään suurvallan itsekkäitä tarpeita. Tästä kaikesta huolimatta nämä ihmiset eivät lannistuneet, vaan rakensivat kylänsä uudelleen, kylvivät pellot ja tekivät kaikkensa, jottei seuraava sukupolvi joutuisi kokemaan sitä samaa hävitystä, jonka he olivat itse joutuneet kokemaan. Suuri ja näennäisesti mahtavakin valtio voi hetkittäisen kriisin aikana luhistua nopeasti, mikäli sen kansalaisilta puuttuu henkistä kestävyyttä ja kykyä kohdata vastaan tulevia haasteita. Toisaalta taas pienikin kansa voi olla suurvalta, mikäli se kykenee pysymään yhtenäisenä ja sisukkaana, vaikka kaikki toivo näyttäisikin olevan mennyttä.
Tämä kansa on historiansa aikana osoittanut monta kertaa sen, ettei se pelkää suurimpiakaan uhkia, eikä se taivu epätoivoisenkaan tilanteen edessä taistelematta. Nämä historian sukupolvet eivät ole vain myyttisiä sankarihahmoja, joihin nykyajan ihmiset kokevat kaipuuta ja samaistumisen tarvetta. Kyseiset sankarit ovat meidän synnyinmaan kasvatteja. Ihmisiä, jotka edustavat samaa jatkumoa teidän itsenne kanssa. Yksikään ihminen ei ole turisti kotimaassaan tai pelkkä maan päälle ilmestynyt yksittäinen ja sattumanvarainen atomi. Jokainen teistä on oman itsensä lisäksi tämän maan ja tämän kansakunnan luomus, joka kantaa olemuksessaan, mielessään, tavoissaan ja teoissaan vuosisatojen ja -tuhansien perintöä. Jokainen meistä on osa sitä katkeamatonta lenkkiä, joka sitoo meidät osaksi aiempia sukupolvia. Me olemme kaikki osa suurta suomalaista tarinaa, ja tulevaisuudessa meidän jälkeläisemme tulevat jatkamaan tätä tarinaa omalla panoksellaan. Ja kuten aiempiakin sukupolvia, myös meitä ohjaa halu jättää tuleville sukupolville turvallinen, hyvinvoiva ja eheä maa, jossa suomalaiset voivat elää rauhassa ja toteuttaa itseänsä vapaasti.
Kaiken kaikkiaan, rakkaat suomalaiset, minä haluan kannustaa teitä valitsemallanne tiellä. Minä toivon, että tulevaisuudessa te voitte julkisesti osoittaa kiintymystänne omaa maatanne kohtaan. Minä tiedän hyvin, kuinka tärkeä tämä maa teille on, kuin myös sen, miten jokainen teistä voi omalla panoksellaan tehdä siitä vielä paremman meitä seuraaville sukupolville. Tänä iltana me olemme kokoontuneet kokemaan jakamattoman yhteyden aiempiin sukupolviimme, joka huipentuu matkalla Hietaniemen sankarihautuumaalle. Tällä eleellä me emme ainoastaan kunnioita sodan kauhut kokenutta sukupolvea, vaan muistelemme kaikkia niitä ilon ja surun hetkiä, joita suomalaiset ovat pitkän historiansa aikana yhdessä kokeneet.
Minä uskon, että jokainen teistä on halukas omalta osaltaan tekemään Suomesta meille suomalaisille maailman parhaimman maan. Tämä työ vaatii sisukkuutta, periksi antamattomuutta, pitkäjänteisyyttä ja rohkeutta, eikä kyseinen urakka tule olemaan missään nimessä helppo. Kulkueessa kantamanne soihdut symbolisoivat sitä sisällänne roihuavaa ikiaikaista suomalaisuutta, joka on lämmittänyt kansaamme kylmyydessä ja tuonut meille valoa ja toivoa paremmasta synkimmänkin pimeyden keskellä. Tuo ikiaikainen liekki on roihunnut jokaisen meitä aiemman sukupolven sydämessä, ja se tulee palamaan kirkkaana myös tulevaisuudessa.
Rakkaat suomalaiset, rakkaat veljet ja sisaret, tämä ilta on teidän iltanne, eikä sitä iltaa tule kukaan teiltä pois riistämään. Olkaa rohkeita, käyttäytykää arvokkaasti ja jakakaa tämä ikimuistoinen hetki toistenne kanssa. Tämä päivä on suomalaisten juhlapäivä, ja toivottavasti se tulee olemaan sitä vielä satojen vuosien päästäkin!
Kiitos!
