Turun noin parin viikon takainen terrori-isku sytytti jälleen kerran tulisen keskustelun maahanmuutosta ja uskonnollisesta radikalismista, jossa esiintyi aiemmista terrori-iskuista tuttu draaman kaari. Kansallismielisinä itseään pitävät ihmiset toistelivat eräänlaisessa katkeruuden korventamassa euforiassa sitä, kuinka isku todisti heidän olleen koko ajan oikeassa, siinä missä poliittinen valta ja sen kätyreinä toimiva lehdistö yrittivät kaikin mahdollisin keinoin häivyttää iskun monikulttuurista luonnetta. Ja kuten monta kertaa aiemmin, myös tällä kertaa valtaväestön mahdollinen vastareaktio nousi poliittisten päättäjien silmissä suuremmaksi uhkakuvaksi kuin muukalaisten suorittama joukkomurha. Etnisen monimuotoisuuden aiheuttama verinen lieveilmiö olisi kuulemma ratkaistavissa ainoastaan yhteiskunnan entistä suuremmalla monimuotoisuudella. Pelolle ei pitäisi antaa valtaa. Yhdessä olemme voimakkaampia. Sitähän terroristit juuri haluavat.
Julkisen vallan ikään kuin taikaiskusta syntynyt hinku edistää kansalaisten turvallisuutta vaikuttaa kuitenkin äärimmäisen falskilta, ottaen huomioon sen, että tämä sama entiteetti itse kutsui kyseiset muukalaiset maahamme ja sijoitti kyseiset, usein puutteellisilla henkilötiedoilla varustetut, muukalaiset peruskouluikäisten lasten kanssa samoihin kouluihin. Se sama hallitus, joka on tietoisesti haalinut maahamme sotaa käymättömien maiden ylijäämäväestöä, esiintyy nyt julkisuudessa suomalaisten turvallisuuden suurimpana edistäjänä. Istuvalle hallitukselle on hyödyllistä esittää Turun traaginen tapahtuma ainoastaan ISIS-järjestön aktiivin tekemänä verityönä, sillä se häivyttää veriteon todelliset motiivit. Ikään kuin nettimaailmassa ja Lähi-idässä vaikuttava paha henki riivaisi Euroopassakin eläviä etnopositiiveja, ja täten edesauttaisi näiden radikalisoitumista ja väkivaltaista käyttäytymistä. Jahka kyseinen järjestö saataisiin pois päiviltä, myös jännitteet etnisten ryhmien väliltä katoaisivat ikään kuin taikaiskusta.
Tätä virheellistä tulkintaa peesaavat myös ne kosherkonservatiiviset maahanmuuttokriitikot, joille puukotusten uskonnollinen taustavaikutin oli kaikki kaikessa, sillä eikös kyseinen isku viimeistään osoittanut kuinka vaarallinen ja kompromissikyvytön uskonto islam kaikkinensa on? Islamin nostaminen pääasialliseksi syylliseksi on myös lisännyt kyseisten henkilöiden halukkuutta osallistua Syyrian veriseen valtapeliin, sillä jonkin eriskummallisen ajatuksen perusteella Suomessa majailevan marokkolaismiehen verenhimo on riippuvainen yhdestä ainoasta jihadistijärjestöstä. Todellisuudessa Turun isku on verrattavissa kaikkiin muihin muukalaisten tekemiin veritöihin, joita on tapahtunut niin Otanmäellä, Oulussa, Porissa, kuin myös muilla paikkakunnilla. Turun veriteon terroristinen luonne ei millään tavoin muuta tapettujen uhrien asemaa, sillä jokainen murha päättää uhrinsa elämän lopullisesti, oli teon taustalla minkälaiset vaikuttimet tahansa. Jokainen verityö olisi myös ollut estettävissä siten, että kyseisen väestökomponentin edustajat oltaisiin suosiolla jätetty Suomen rajojen ulkopuolelle. Muukalaisten tekemiä veritöitä niin Suomessa, kuin myös muualla Euroopassa, ei ole suoraan aiheuttanut yksikään uskonto tai ideologia, vaan toisistaan poikkeavien väestöryhmien pakotettu rinnakaiselo. Monimutkaisiin juonikuvioihin tottuneet länsimaalaiset haluavat mielellään nähdä jokaisen verityön taustalla jonkun suuremman ideaalin tai vähintäänkin kytköksiä organisoituun vastustajaan, vaikka todellinen syy pohjautuu sen kaltaisiin etnisiin ristiriitoihin, jotka eivät ole poliittisesti ratkaistavissa.
Turun puukotuksiin syyllistynyt marokkolainen oli kutsunut suomalaisia jo puoli vuotta ennen iskua kuffareiksi, joiden elämäntyyli, ulkonäkö ja olemus synnyttivät tekijässä toistuvia ärtymyksen ja vihan tunteita. Varsinainen radikalisoituminen ja näennäinen linkki ISIS-järjestöön muodostuivat suomalaisten viranomaisten mukaan vasta elokuussa, vain pari viikkoa ennen iskun lopullista toteuttamista. Epäluuloinen ja vihamielinen suhtautuminen oman sisäryhmän ulkopuolisiin väestöryhmiin ei kuitenkaan ole yhdestä uskonnosta tai yhdestä ainoasta järjestöstä riippuvainen ilmiö. Vastaavia toiseen rotuun kohdistuvia väkivallantekoja tapahtuu esimerkiksi Yhdysvalloissa melkoisen säännöllisesti, vaikka maan muslimiväestön lukumäärä on mitätön moniin Euroopan maihin verrattuna. Näitä rotujenvälisiä yhteenottoja kutsutaan kuitenkin harvoin terrorismiksi, sillä niiden taustalla vaikuttavat etniset jännitteet syntyvät usein ilman minkäänlaista poliittista ohjausta. Oman viiteryhmän ulkopuolisiin ihmisiin kohdistuva epäluulo, pelko, inho ja muut voimakkaat tunteet ovat karmeudestaan huolimatta ihmisten sisäsyntyisiä, jopa evolutiivisia, ominaisuuksia, eikä niitä ole kyetty hävittämään hienoista julkilausumista tai perversseistä katukonserteista huolimatta. Ne samat jännitteet, jotka purkautuvat surullisen usein myös murhatöinä, toimivat samalla johdonmukaisuudella kaikissa niissä maissa, jotka ovat etnisesti hajanaisia. Rodusta, uskonnosta ja kulttuurista riippumatta.
Vaikka Euroopassa esiintyvät jännitteet ovatkin tällä hetkellä sidoksissa alueella asuvan muslimiväestön olemassaoloon, samat ongelmat voisivat syntyä minkä tahansa kantaväestöstä poikkeavan ja lukumääräisesti merkittävän väestöryhmän kanssa. Ongelma ei siten pohjaudu yhteen uskontoon ja siitä johdettuun ideologiaan, eikä se ole ratkaistavissa vastustamalla ainoastaan kyseisen maailmankatsomuksen abstrakteja ideaaleja. Vaikka Eurooppaan suuntautuva massamaahanmuutto koostuisi muslimiväestön sijasta pelkästään kristityistä afrikkalaisista, tulisimme näkemään aivan samanlaisia reviirikiistoja maahanmuuttajien ja valtaväestön välillä kuin nyt. Edes yhteinen uskonto ei kykene ratkaisemaan sen kaltaisia ristiriitoja, jotka perustuvat ihmisten toisistaan poikkeavaan syntyperään. Etelä-Afrikka ja Yhdysvallat toimivat tässäkin asiassa hyvinä esimerkkeinä.
Turussa tapahtunut verityö nousi täysin oikeutetusti julkisen keskustelun keskipisteeksi, mutta Euroopan tulevaisuuden näkökulmasta paljon tärkeämpi uutinen jäi samaan aikaan täysin vaille huomiota. Saksalainen uutissivusto Welt uutisoi, että Saksa on muuttumassa hyvin nopeasti monietniseksi valtioksi. Tällä hetkellä jo 23% maan 82 miljoonan väestöstä on maahanmuuttajataustaisia, jonka lisäksi heidän osuus kasvaa nopeasti erityisesti nuorempien ikäluokkien keskuudessa. Alle kuusivuotiasta lapsista peräti 38% on maahanmuuttajataustaisia, ja useissa länsisaksalaisissa kaupungeissa maahanmuuttajalasten osuus on jo yli puolet kaikista vastasyntyneistä. Saksa muuttuu siis vauhdilla maaksi, jonka tulevaisuuden suunnan määrittävät aivan muut ihmiset kuin syntyperäiset saksalaiset. Tämän väestövaihdon seuraksena saksalaisten ja Euroopan ulkopuolisen muslimiväestön väliset suhteet tulevat heikentymään entisestään, jonka lisäksi kyseinen väestönvaihto synnyttää pohjan aivan uudenlaisille etnisille jännitteille, jotka kypsyvät tälläkin hetkellä eri vähemmistökansallisuuksien välillä. Tämän valtavan väestömuutoksen näkökulmasta puolivillainen kriittisyys islamilaista teologiaa tai ”huonoa maahanmuuttoa” kohtaan on turhaa, sillä vaikka Saksa tekisi demokraattisten pelisääntöjen raameissa mitä tahansa, se tulee väistämättä muuttumaan uusien kansalaistensa näköiseksi, niin hyvässä kuin pahassa. Sama kehitys on havaittavissa myös Yhdysvalloissa, jossa vastasyntyneistä lapsista enää 50% syntyy valkoisille perheille. Ja aivan kuten Saksassa, amerikkalaista valtaväestöä on tällä hetkellä korvaamassa sen kaltainen väestömosaiikki, jonka keskuudessa esiintyvät sosiaaliset ongelmat ovat huomattavasti valtaväestöä vakavampia.
Suomalaisten kansallismielisten tulisikin ajatella poliittista toimintaansa useiden vuosikymmenten aikajänteellä. Mikäli maahan saapuu vuosittain enemmän ihmisiä Euroopan ulkopuolelta kun täältä lähtee pois, maan yleisilme tulee väistämättä muuttumaan vähemmän eurooppalaiseksi. Tämä sangen yksinkertainen laskutoimitus ei katso sitä, minkä maahanmuuttoviraston myöntämän tittelin alaisuudessa kyseiset ihmiset saapuvat. Suomalaisten tulisi myös ymmärtää se, että yksittäisiä terrori-iskuja vakavampi uhka pohjautuu hitaaseen mutta varmaan väestöpoliittiseen kehitykseen, jonka seuraksena entistä suurempi osa nuorista ikäluokista muodostuu ei-suomalaisista ihmisistä, joiden erityistarpeet ja käyttäytyminen poikkeavat suuresti kantasuomalaisista. Valkoiseksi paoksi kutsuttu ilmiö voi lisätä yksittäisten perheiden ja ihmisten turvallisuudentunnetta lyhyellä aikavälillä, mutta niin kauan kun itse väestönvaihtoon ei reagoida, monimuotoisuudesta syntyvät sosiaaliset haasteet tulevat väistämättä seuraamaan pakoon lähteneitä suomalaisia.
Suomi juhlii tänä vuonna satavuotista itsenäisyyttään, mutta meidän kansallismielisten tulisi keskittää huomiomme jo Suomi 200-juhlaan, vaikka emme enää itse ole sitä todistamassa. Me luomme tällä hetkellä puitteet sille tulevaisuudelle, jossa jälkeläisemme joutuvat elämään.
—
Tuukka Kuru
