Blogit

Syyllistyikö Helsingin kirjamessut rikokseen Kiuas kustannusta syrjiessään?

Helsingin kirjamessujen näkymiä vuonna 2014.
Helsingin kirjamessujen näkymiä vuonna 2014. Kuva: Wikimedia Commons.

Viime päivien uutisointia seuranneet ovat saattaneet panna merkille, kuinka Helsingin kirjamessut perui Kiuas kustannus -nimisen kirjakustantamon osallistumisen messuille. Kirjamessujen ohjelmajohtaja Ronja Salmi perusteli päätöstään sillä, että kustantamon taustalla on mm. kirjailija Timo Hännikäinen, jonka toimittamassa Sarastus-verkkolehdessä julkaistaan “rasistista sisältöä, eivätkä kustantamon arvot siksi vastaa messujen arvoja”. Vaikka Kiuas kustannus ei ole Sarastus-lehden julkaisija, eikä siten vastuussa sen sisällöstä, Ronja Salmen mukaan Kiukaalla on kuitenkin yhteys lehteen.

Kiuas kustannuksen sulkeminen pois periaatteessa kaikille avoimilta Helsingin kirjamessuilta on vain yksi esimerkki Suomessakin vasemmistopiirien sananvapauden rajoittamispyrkimyksistä ja sensuurimentaliteetista. Se kertoo osaltaan myös meneillään olevasta yhteiskunnallisen vastakkainasettelun lisääntymisestä ja kaikille yhteisen julkisen tilan kaventumisesta, mistä vasemmalle kallellaan oleva valtamedia on olevinaan huolissaan. Tällä kertaa en kuitenkaan tarkastele asiaa tästä näkökulmasta.

Joku saattaa ihmetellä, miten yksittäisen kustantamon sulkeminen yksityisiltä kirjamessuilta olisi sananvapauden rajoittamista tai sensuuria. Suoranaisesti se ei sitä olekaan, mutta niille tahoille, jotka halusivat estää Kiukaan osallistumisen kirjamessuille, nämä olivat ne motiivit, ja nämä ovat myös teon epäsuorat seuraukset. Vasemmistopiirit ovat aina pyrkineet rajoittamaan poliittisten vastustajien tai sellaisiksi koettujen tahojen mahdollisuuksia tuoda esiin sanomaansa tai edes tulla kohdelluksi tasavertaisesti julkisilla areenoilla. Suomessa 1970-luvun taistolaisaika on tästä tunnettu esimerkki, mutta vasemmiston toimintamalli on kautta aikojen ollut samanlainen.

Vasemmiston pyrkimykset tiedetään, eikä siltä taholta ole muuta odotettavissakaan. Mutta mitä voidaan sanoa Helsingin kirjamessujen toiminnasta tässä asiassa? Saako yksityinen elinkeinon harjoittaja evätä palvelun toiselta elinkeinon harjoittajalta poliittisin tai ideologisin perustein? Helsingin kirjamessut perustelee toimintaansa siten, että Kiuas kustannus ei edusta kirjamessujen arvoja. Väite perustuu tietenkin vain kirjamessujen omaan tulkintaan, mutta se ei ole tässä yhteydessä oleellista. Oleellisinta on, että kyseessä on syrjintä.

Syrjintä elinkeinotoiminnassa on rikos

Suomen rikoslain 11. luvun 11. pykälä kieltää syrjinnän elinkeinotoiminnassa yksiselitteisesti:

Syrjintä
Joka elinkeinotoiminnassa, ammatin harjoittamisessa, yleisönpalvelussa, virkatoiminnassa tai muussa julkisessa tehtävässä taikka julkista tilaisuutta tai yleistä kokousta järjestettäessä ilman hyväksyttävää syytä
1) ei palvele jotakuta yleisesti noudatettavilla ehdoilla,
2) kieltäytyy päästämästä jotakuta tilaisuuteen tai kokoukseen tai poistaa hänet sieltä taikka
3) asettaa jonkun ilmeisen eriarvoiseen tai muita olennaisesti huonompaan asemaan
rodun, kansallisen tai etnisen alkuperän, ihonvärin, kielen, sukupuolen, iän, perhesuhteiden, sukupuolisen suuntautumisen, perimän, vammaisuuden tai terveydentilan taikka uskonnon, yhteiskunnallisen mielipiteen, poliittisen tai ammatillisen toiminnan tai muun näihin rinnastettavan seikan perusteella, on tuomittava, jollei teko ole rangaistava työsyrjintänä tai kiskonnantapaisena työsyrjintänä, syrjinnästä sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

Jos Helsingin kirjamessut olisi syrjinyt yksityishenkilöä, esimerkiksi Timo Hännikäistä, hänen mielipiteidensä vuoksi, asia olisi juridisessa mielessä suhteellisen yksinkertainen. Se olisi yksinkertaisesti ollut vastoin lakia.

Tässä tapauksessa syrjinnän kohteena on kuitenkin ollut oikeushenkilö eli Kiuas kustannus, mikä tekee tapauksesta hieman mutkikkaamman. Rikoslaki on tässä suhteessa epäselvä.

Syrjinnästä säädetään myös yhdenvertaisuuslaissa (1325/2014), jossa kielletään syrjintä iän, alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, poliittisen toiminnan, ammattiyhdistystoiminnan, perhesuhteiden, terveydentilan, vammaisuuden, seksuaalisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

Yhdenvertaisuuslain soveltamisalan ulkopuolelle on jätetty vain uskonnonharjoittaminen sekä perhe- ja yksityiselämään liittyvä toiminta. Syrjintä on kiellettyä myös ammattimaisessa tavaroiden ja palveluiden tarjonnassa. Esimerkiksi liikeyritys ei voi kieltäytyä palvelemasta asiakasta syrjivin perustein.

Oikeushenkilökin voi olla syrjinnän uhri

Yhdenvertaisvaltuutetun verkkosivuilla kylläkin huomautetaan, että “yhdenvertaisuuslailla suojataan ihmisiä, ei oikeushenkilöitä, kuten yrityksiä tai yhdistyksiä”. Mutta samalla todetaan, että “joissakin tapauksissa esimerkiksi yrittäjän henkilö ja yritys voivat kuitenkin samaistua niin läheisesti (esimerkiksi toiminimi), että yritykseen kohdistettava toimenpide saattaa olla yrittäjänä toimivan henkilön syrjintää.” Koska tässä Kiuas kustannusta koskevassa syrjintätapauksessa Helsingin kirjamessut on nimenomaisesti viitannut kirjailija Timo Hännikäisen asemaan sekä Kiuas kustannuksessa että Sarastus-lehden päätoimittajana, voidaan kustantamoon kohdistuva toimenpide nähdä juuri tänä lain tarkoittamana henkilön syrjintänä. Tästä voivat oikeustieteilijät väitellä, mutta tuskin tällaisen tulkinnan mahdollisuutta voidaan kieltää.

Vähemmistövaltuutettu on myös pyytänyt syrjintälautakunnalta lausuntoa yhdenvertaisuuslain soveltamisesta tapauksessa, jossa vastakkain ovat eri asemassa olevat yrittäjät. Vastauksessaan syrjintälautakunta toteaa hallituksen esitykseen viittaamalla mm, että “lakia sovellettaisiin kaikkiin luonnollisiin ja oikeushenkilöihin sekä yksityisessä että julkisessa toiminnassa, ja syrjintä olisi kiellettyä myös elinkeinonharjoittajien välisiä sopimuksia tehtäessä.”

Syrjintälautakunta on hakenut tulkinnassaan tukea myös elinkeinonharjoittajien välisten sopimusehtojen sääntelyä koskevasta laista (31.12.1993/1062) ja toteaa, että “elinkeinonharjoittajan sopimuskumppanin valinta kiellettyyn syrjintäperusteeseen pohjautuen vaikuttaa suoraan elinkeinon harjoittamisen edellytyksiin, ja merkitsee yhdenvertaisuuslaissa tarkoitettua kiellettyä syrjintää.” Edelleen vastauksessa pidetään lain tulkintaan vaikuttavana seikkana myös sopimuskumppaneiden keskinäistä asemaa siten, että elinkeinonharjoittajien ei-tasavertainen asema huomioitaisiin arvioitaessa epäedulliseen asemaan joutumista. Nyt puheena olevassa tapauksessa ei ole tietenkään epäselvyyttä siitä, etteivätkö Helsingin kirjamessut ja Kiuas kustannus olisi keskenään hyvin eriarvoisessa asemassa sopimuskumppaneina.

Myös oikeuskansleri on linjannut lakien kieltävän oikeushenkilöiden syrjinnän vastaavin perustein.

Rankaisematta jättäminen uhka poliittisille oikeuksille

Kaiken edellä esitetyn perusteella oma tulkintani on, että Kiuas kustantamo on joutunut rikoslain tarkoittaman elinkeinotoiminnassa harjoitetun syrjinnän uhriksi. Tulkitsen lakia tietenkin maallikkona, en oikeustieteilijänä, ja tietenkin demokraattiset lakimiehemme ja muut nykyajan fariseukset näkevät asian varmasti toisin. Laki on niin kuin se luetaan, kuten kulunut sanonta kuuluu.

Mutta jos Helsingin kirjamessujen toiminta ei täytä rikoksen tunnusmerkkejä, niin kuinka pitkälle voidaan vielä mennä? Samoin perustein pankki voisi kieltää joltain yritykseltä tai yhdistykseltä maksunvälityksen, posti postilähetysten vastaanottamisen jne. Samalla tavoin toimi- ja kokoustilojen vuokraaminen voisi käydä vaikeaksi, jopa mahdottomaksi. Ainakin kokoustilojen osalta tämä onkin merkittävissä määrin todellisuutta jo nyt, vaikka tilojen omistajat vetoavatkin yleensä esimerkiksi turvallisuussyihin palvelusta kieltäytyessään. Tässä lienee jotain perääkin, mutta ainoan turvallisuusuhan tilojen vuokraajille muodostavat vasemmistopiirit, jotka pyrkivät rajoittamaan itselleen epämieluisten tahojen sananvapautta painostamalla tilojen vuokraajia uhkailun ja ilkivallan keinoin. Perustuslain takaama yhdistymis- ja kokoontumisvapaus jää tällä menolla kuolleeksi kirjaimeksi. Tällä on tietenkin myös epäsuora vaikutuksensa sananvapauden toteutumiseen.

Jos Helsingin kirjamessujen järjestäjänä olisikin yritys, jonka arvoihin kuuluisi esimerkiksi kommunismin vastaisuus tai heteroseksuaalisen avioliiton ja perinteisen perhemallin puolustaminen, voidaan vain kuvitella, millainen myrsky nousisi, jos se estäisi jonkun kustantamon osallistumisen messuille siksi, että kustantajalla olisi läheiset yhteydet kommunismia tai seksuaalivähemmistöjen asiaa ajavaan lehteen. Vertaus on tietenkin teoreettinen, nykyistä ilmapiiriä ajatellen ehkä kaukaa haettukin, mutta loogisesti ja juridisesti kyse on samasta asiasta.

Ei pidä tietenkään olla naiivi. Yhdenvertaisuuslain ja rikoslain syrjintäpykälän taustalla on egalitaristinen ajatus erityisesti erilaisten ns. vähemmistöjen aseman turvaamisesta – ja nimenomaisesti erilaisten etnisten, kansallisten ja sukupuolivähemmistöjen aseman kohentamisesta. Se, että mainitut lain kohdat koskevat myös syrjintää mielipiteiden takia tai poliittisista syistä, on mitä ilmeisemmin kirjattu pykäliin lähinnä poliittisen vasemmiston toimintavapauksien turvaamiseksi. Varsinkin menneinä vuosikymmeninä ammattiyhdistysmielisyys tai vasemmistoaatteet saattoivatkin johtaa syrjintään työpaikoilla. Ammattiyhdistysaatteiden kohdalla syrjintäriski lienee edelleenkin olemassa, mutta poliittinen syrjintä kohdistuu nykyään kansallismielisiin. Tätä lainlaatijat tuskin ovat aikanaan ajatelleet. Laki on kuitenkin kaikille sama – tai ainakin sen pitäisi olla.

Poliittisia oikeuksia kannattaa puolustaa

Vasemmisto ja muut kosmopoliittiset tahot eivät epäröi käyttää mitään keinoja ajaessaan omia tavoitteitaan. He suhtautuvat lakeihin ja viranomaisiin välinpitämättömästi tai jopa vihamielisesti, paitsi silloin kun uskovat niiden voivan edistää omia tavoitteitaan, jolloin he turvautuvat niihin hanakasti.

Kansallismielisten ja muiden vasemmistopiirien vainon kohteiksi joutuneiden tulisi mielestäni aina mahdollisuuksien mukaan turvautua lakeihin ja viranomaisiin omien toimintavapauksiensa turvaamiseksi. Mikäli näin ei tehdä, on riskinä, että vasemmistopiirit kokevat tämän sekä osoituksena oman toimintansa oikeutuksesta että vastustajan heikkoudesta. Vaikka lakeihin ja viranomaisiin turvautuminen ei toisikaan kaivattua oikeutta, voidaan poliittinen syrjintä ja vallitsevat kaksoisstandardit tällä tavoin nostaa paremmin yleiseen tietoisuuteen.

Tässä on myös itsekritiikin paikka, sillä en ole noudattanut aina omaa ohjettani. Olen joskus muinoin syyllistynyt siihen, että en jäänyt odottamaan poliisin tuloa, kun minua julkisella paikalla veitsen kanssa uhkaillut anarkistiporukka hajaantui ohikulkijan kertoessa soittaneensa poliisin paikalle. Pidin silloin muka tärkeämpänä ehtiä alkavaan poliittiseen tilaisuuteen. Olin varmaankin myös lievässä shokissa, sillä tilanne oli tullut vastaan nopeasti ja täysin yllättävästi. Mutta sitä, etten vaivautunut myöhemminkään tekemään asiasta rikosilmoitusta, en voi näin jälkeenpäin täysin ymmärtää. Tekijät olisi ollut mahdollista saada kiinni, tunsin jopa kaksi heistä nimeltä ja tapauksella oli silminnäkijöitä. Asia palaa mieleeni usein luettuani valtamediasta juttuja toimittajien ja pakolaisaktivistien osaksi tulleista häirintäsoitoista ja tappouhkauksista, joista tosin niistäkin sain aikanaan oman osani.

Jälkiviisaana voin vain todeta, että en enää painaisi asiaa villaisella.

Tietoa julkaisijasta

Tapio Linna

Tapio Linna on helsinkiläinen viisikymppinen filosofian maisteri, joka on toiminut aiemmin mm. Näköpiiri-lehden (1999-2002) päätoimittajana sekä radikaalina kansallismielisenä aktivistina 1990-luvun alkupuolella. Linna pitää omaa blogia osoitteessa www.tapiolinna.com.