Blogit

Geneven pakolaissopimus kunniaan

Suomi on vakuuttanut noudattavansa kansainvälisiä sopimuksia. Hyvä jos niin tehtäisiin. Edelliset hallitukset eivät ainakaan ole noudattaneet Geneven pakolaissopimusta. Häpeä heille siitä. Sopimuksen noudattaminen olisi säästänyt Suomen monelta harmilta, jopa yhdeltä terrori-iskulta.

Mitä pakolaissopimuksessa säädetään? Aivan kuin koko Eurooppa olisi unohtanut mitä sopimus pitää sisällään. Tai ei siis koko Eurooppa, ainakin Unkari, Puola ja muutama muu itäisen Euroopan maa muisti sopimuksessa huomioitavan että turvapaikkaoikeuden myöntäminen saattaa asettaa kohtuuttoman raskaan taakan tietyille maille ja että kysymyksen, jonka kansainvälisen merkityksen ja luonteen Yhdistyneet Kansakunnat on tunnustanut, tyydyttävään ratkaisuun ei voida päästä ilman kansainvälistä yhteistyötä.

Pakolaissopimuksessa puhutaan taakasta, ei monikulttuurisesta rikkaudesta tai mukavista peli- ja kokkailuhetkistä.
Mitä muuta näyttää sopimuksesta viime vuosina unohtuneen? Nostan esiin muutaman kohdan joita Suomi ei ole vuosiin noudattanut.

Jokaisella pakolaisella on oleskelumaataan kohtaan velvollisuuksia, jotka vaativat erityisesti, että hän noudattaa sen lakeja ja määräyksiä ja alistuu toimenpiteisiin, joihin on ryhdytty yleisen järjestyksen ylläpitämiseksi.

Mikään tämän yleissopimuksen määräyksistä ei estä sopimusvaltioita sodan aikana tai muiden vakavien poikkeuksellisten olosuhteiden vallitessa ryhtymästä tiettyyn henkilöön nähden väliaikaisiin toimenpiteisiin, joita tämä valtio pitää valtion turvallisuuden kannalta välttämättöminä odotettaessa selvitystä sanotun valtion toimesta, onko asianomainen todella pakolainen ja onko hänen tapauksessaan toimenpiteiden jatkaminen valtion turvallisuuden kannalta välttämätöntä.

31 artikla
Laittomasti maassa oleskelevat pakolaiset
1) Sopimusvaltiot eivät ryhdy rankaisutoimenpiteisiin laittoman maahan saapumisen tai oleskelun johdosta niitä pakolaisia kohtaan, jotka tulevat suoraan maasta, missä, heidän elämänsä tai vapautensa on ollut uhattuna 1 artiklassa tarkoitetulla tavalla ja jotka ovat luvatta tulleet tai luvatta oleskelevat sopimusvaltion alueella, kuitenkin edellyttäen, että nämä ilmoittautuvat viipymättä viranomaisille ja esittävät hyväksyttäviä syitä laittomalle saapumiselleen tai oleskelulleen.

Jos Suomi olisi noudattanut 2015-2016 sopimuksen 31 artiklaa olisimme säästyneet paljolta. Toivonkin että sisäministeri Mari Rantanen kunnioittaa kansainvälisiä sopimuksia ja eritoten pakolaissopimusta. Asia on tärkeä sillä parhaillaan itärajalla on menossa Venäjän hybridioperatio. Taas.

Tilaa
Ilmoita
guest

5 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Juha

Mutta nyt kun EU on sopinut israelin kanssa ottavansa nämä 2,3 milj palestiinalaista (Gazan maakaasua vastaan) niin taakanjaon tasapuolisuuden nimissä loppusijoitetaan suomen osuus espooseen kokoomusvaltaisille ylihintaisille asuinalueille.

satusetä

Persut ja kokkarit löi hynttyyt yhteen ja alkoi tapahtua. Työvoimapulan paikkaajaa pukkaa solkenaan tonteille. Saattaa kyykätä sotealueet kun tulijoille järjestellään täydet palvelut. R.I.P Suomi.

Antero

Kirjoitus olikin asiaa, kunnes kirjoittajan pelkofantasiat saivat vallan. Tällä logiikalla myös Ruotsilla, Virolla, Norjalla on hybridiopetaatio käynnissä. Näistä kaikista maista kun virtaa kunniakansalaisia meille. Ruotsista jopa kuljetettiin bussilla näitä Haaparannan rajanylityspaikalle.

j. martin

Jopa varusmiehet joutuivat tulijoiden laukkuja kantamaan

p.grandell

hybridioperatio? lopettakaa nyt, tom of finland on itse omilla hölmöyksillään luonnut nämä suhteet, turha keksiä jotakin hybridiaa? kun torniosta 15 000 ”pakolaisia” roudattiin suoraan malmösta, hölmölään. mitä ihmettä se sitten oli, mummot kutoi sukkia ja leipoi pipareita? suomen päättäjien, globalisti sionisteilla järjen köyhyydellä ja oman kansan raiskaamisella ei näytä olevan rajoja!