Blogit

Aidon oikeiston paluu?

Kuva Daniel Friberg.

Daniel Fribergin kirja The Real Right Returns kertoo eurooppalaisesta uusoikeistosta kyseisessä poliittisessa kulttuurissa vuosikausia toimineen ruotsalaismiehen näkökulmasta. Esittelen hieman kirjan tänä vuonna ilmestynyttä toista, uudistettua painosta (ensimmäinen painos julkaistiin jo vuonna 2015). Friberg on Arktos-kustantamon sekä ruotsalaisen metapoliittisen Motpol-ajatushautomon perustajia. Poliittisen toimintansa lisäksi Friberg on Göteborgin kauppakorkeakoulusta valmistunut ekonomi, joka on toiminut toimitusjohtajana Ruotsin kaivosteollisuuden palveluksessa.

Viime vuosina eurooppalaisesta uusoikeistosta on julkaistu jonkin verran kirjoja. Mielestäni tähän mennessä paras, sympaattisen objektiivinen kuvaus, lienee Michael O’Mearan kirjoittama New Culture, New Right: Anti-Liberalism in Postmodern Europe (1st Books, 2004; uusi painos julkaistu Arktosin toimesta 2013), joka käsittelee perusteellisesti mm. ranskalaisen uusoikeiston ideologin, myöhemmin enemmän kommunitarismiin kallistuneen Alain de Benoistin ajattelua.

Benoist on inspiroinut myös Fribergiä. Toisin kuin Benoist, Friberg katsoo kuitenkin yhä kuuluvansa “oikeistoon”, ja hänen kirjansa The Real Right Returns onkin eräänlainen skandinaavisen uusoikeiston ideologinen pamfletti. Omasta mielestäni poliittinen jaottelu vasemmistoon ja oikeistoon on jo aikansa elänyt, enkä tunne erityistä yhteenkuuluvuutta myöskään Fribergin “aitoon oikeistoon”, vaikkakin myönnän, että sen aatepohja on realistisempi ja kiinnostavampi kuin kokoomuslainen markkinaliberalismia edustava tyhjänpäiväinen mukaoikeistolaisuus.

Fribergin kirja kertoo myös, kuinka nykyään “oikeistoksi” kutsuttu poliittinen suuntaus, joka puhuu talouden termein “markkinoista”, amerikkalaiseen tyyliin “yksilönvapaudesta” ja ulkopoliittisesti “transatlantismista”, ei omaa oikeastaan enää lainkaan perinteisen, konservatiivisen oikeiston arvoja ja teemoja. Maailmansotien väliselle ajalle ovat unohtuneet “koti, uskonto ja isänmaa”, ja tilalle on tullut kosmopoliittinen liberalismi, joka vannoo uskollisuuttaan milloin Brysselille, milloin Washingtonille. Uusi “arvopohja” perustuu kansainvälisyyteen ja abstraktioihin, ei enää omaan kulttuuripiiriin ja kansalliseen identiteettiin.

Kuten Friberg, olen itsekin kirjoittanut aiemmin siitä, ettei (uus)vasemmistolla ja tällä talouseliitin johtamalla pseudo-oikeistolla ole nykyään enää juurikaan eroa. Molemmat puhuvat mieluummin ihmisoikeuksista ja kansainvälisistä sopimuksista, puolustaen vapaata liikkuvuutta ja globalismia kotimaansa ja sen kansalaisten etujen sijaan. Tähän asiantilaan kyllästyneet, konservatismin onttouden läpi nähneet ihmiset eri puolilla Eurooppaa, loivatkin niin sanotun “uuden oikeiston”. Myös rapakon takana sillä on enemmän tai vähemmän mairittelevia edustajia, mutta keskitytään Eurooppaan ja etenkin Fribergin kirjan kontekstiin.

Uusoikeisto, jota valtamediassa usein harhaanjohtavasti parjataan “valkoisen ylivallan kannattajiksi”, “uusnatseiksi” tai “fasisteiksi”, on mainettaan parempi ainakin ideologisella tasolla. Se kritisoi massamaahanmuuttoa, liberalismia ja ylikansallisten instituutioiden valtaa, mutta mikä ehkä kiinnostavinta, se on nostanut uudestaan esiin metapolitiikan. Tämä alunperin italialaisen vasemmistoajattelija Antonio Gramscin kommunistisen vallankumouksen epäonnistumista analysoimaan kehittelemä käsite, on löytänyt Alain de Benoistin ansiosta kodin myös uusoikeistolaisuudesta.

Metapolitiikalla viitataan poliittiseen toimintaan, joka kohdistuu vallitsevien arvojen ja yleisen ilmapiirin muuttamiseen, jotta päivänpoliittisten kysymysten toteuttaminen olisi tulevaisuudessa mahdollista. Kielen ja käsitteiden hallinnan kautta pyritään muuttamaan vallitsevaa mielipideilmastoa. Metapolitiikkaa voidaan kuvata prosessina, jossa tiettyjä poliittisia tai kulttuurisia ideoita, asenteita ja arvoja levitetään, tarkoituksena muuttaa yhteiskuntaa.

Metapolitiikan ei tarvitse kytkeytyä mihinkään tiettyyn poliittiseen puolueeseen. Tarkoituksena on uudelleen määritellä niitä olosuhteita, joissa politiikkaa tehdään. Euroopassa vasemmisto on saanut niin vahvan ideologisen otteen, että Fribergin mielestä se määrittelee pitkälti mielipideilmastoa ja sitä, mikä on hyväksyttyä, “poliittisesti korrektia”, ja mikä ei. Tähän eurooppalainen uusoikeisto haluaa tuoda muutosta.

Voitaisiin sanoa, että eri puolilla Eurooppaa leviävä “populismi” on oikeastaan jo korvaamassa Fribergin ja Benoistin ideologisen uusoikeiston, ja toteuttaa nyt  käytännössä edellä kuvattua muutosprosessia. Median “äärioikeistoksi” leimaamat, valtavirtapuolueiden harmaaseen joukkoon sekoittuvat värikkäämmät puolueet, kuten Ranskan Kansallinen liittouma, Vaihtoehto Saksalle tai Italian Lega, eivät toki todellisuudessa edusta mitään vaarallista “ääriajattelua”, vaan kantavat vain aidosti huolta kotimaidensa tilanteesta ja tulevaisuudesta.

Friberg kertoo kirjassaan myös, kuinka esimerkiksi ruotsidemokraatit ovat kasvaneet puolueena ja päässeet eteenpäin, vaikka valtamedia on pyrkinyt vahingoittamaan heitä kaikin mahdollisin tavoin. Populistinen kansallismielisyys etenee vanhojen puolueiden hegemonisesta asemasta huolimatta, vaikka entinen poliittinen ja akateeminen eliitti sekä mediatalot kuinka yrittävät sitä estää. Uusoikeiston piiristä nousseet poliitikot vaikuttavat jo parlamentaarisessa järjestelmässä. Mitä he todella onnistuvat politiikallaan muuttamaan, on vielä epäselvää, mutta Friberg on ruotsalaisen optimistinen siitä, että tulevaisuus on valoisampi.

Fribergin 114-sivuinen teos on lyhyt ohjekirja, joka on oikeastaan suunnattu kenelle tahansa nykypolitiikkaan kyllästyneelle. Se kutsuu liittymään “todelliseen oppositioon”, joka vastustaa nykyisin vallalla olevaa liberaalia, kansallismielisyyttä vastaan haraavaa narratiivia. Se yrittää myös laskea perustuksia uudelle ajattelulle, jota perikadon partaalla olevat länsimaat tarvitsisivat selviytyäkseen nykyisistä haasteista. Kirja sisältää myös sanaston, jossa avataan tässä kirjassa ja ylipäänsä uusoikeiston piirissä usein käytettyjä käsitteitä aina amerikanismista geopolitiikkaan, identiteettiin, traditionalismiin ja ksenofiliaan. Siitäpä vain lukemaan, mikäli aihe kiinnostaa.

Shares

Kansalaisen verkkokauppa