Jared Taylor on amerikkalainen valkoisten oikeuksien puolestapuhuja, joka toimii ensi viikolla järjestettävän Awakening-konferenssin pääpuhujana. Hän työskentelee päätoimittajana perustamassaan American Renaissance -verkkolehdessä, jonka artikkelit käsittelevät mm.maahanmuuttoa, valkoista identiteettiä ja monietnisen rinnakkaiselon synnyttämiä ongelmia. Jared Taylorille langetettiin viiden vuoden maahantulokielto vuonna 2019 hänen ollessa matkalla toiseen Awakening-konferenssiin, mutta nyt tämä legendaarinen esiintyjä tekee näyttävän paluun maahamme. Voit ilmoittautua konferenssiin osoitteessa awakeningfinland@protonmail.com
Tervehdys Jared! Miten sinä ja perheesi voitte?
Meillä menee oikein hyvin. Kiitos kysymästä.
Edellisestä matkastasi Suomeen on kulunut seitsemän vuotta. Tuolloin rotukysymys oli suomalaiselle yleisölle vielä hivenen tuntematon, mutta amerikkalaisen identiteettipolitiikan rantautumisen myötä termit ”valkoinen”, ”POC”, ”mixed race” ja ”rodullistettu” ovat nykyään valitettavan tuttuja myös suomalaiselle yleisölle. Avaako tämä kehitys mielestäsi mahdollisuuksia myös valkoisen rotutietoisuuden lisäämiselle?
Tietenkin sinä tunnet Suomen tilanteen paljon paremmin kuin minä. Se, onko suurempi kiinnostus rotuun missä tahansa maassa hyvä vai huono asia, riippuu siitä, mitä faktoja raportoidaan ja miten. Suomessa on perinteisesti esiintynyt ihailtavaa väestön homogeenisuutta, eikä rotu ole ollut jokapäiväinen huolenaihe. Vielä nykyäänkin Suomessa on suhteellisen vähän värillisiä, joten useimmat suomalaiset oppivat heistä median kautta. Liberaali media tietenkin esittää värilliset upeina ihmisinä – kiinnostavampina ja jännittävämpinä kuin valkoiset – ja edistää ajatusta, että valkoiset maat hyötyvät valtavasti, kun tällaiset ihmiset muuttavat niihin. Onneksi tätä vaarallista typeryyttä voidaan torjua sosiaalisen median ja kaltaistenne ryhmien avulla.
On myös totta, että koska vasemmisto puhuu jatkuvasti rodusta, se kiinnittää huomiota sen merkitykseen ja mielestäni vakuuttaa yhä useampia valkoisia siitä, että rotu on vakava ja mahdollisesti ylitsepääsemätön yhteiskunnallinen jakolinja. Samoin vasemmiston pakkomielle rodusta paljastaa sen aiemman väitteen valheellisuuden, että rotu olisi vain ”sosiaalinen konstruktio”, joka katoaisi, jos vain suljemme silmämme ja puhuisimme toivomustähdelle.
Rotu ja siitä kumpuava rotuidentiteetti ovat yhdysvaltalaisessa keskustelussa todella erikoisessa asemassa – mustille, latinoille ja aasialaisille rotutietoisuus on osa jokapäiväistä elämää ja päiväpolitiikkaa, mutta valkoisten kohdalla se rinnastetaan keskusvallan toimesta lähes välittömästi terrorismiksi. Miten on mahdollista, että niin moni valkoinen hyväksyy ja suojelee vähemmistöjen oikeutta rotuidentiteettiinsä, samaan aikaan kun he kiistävät kokonaan valkoisten intressien olemassaolon?
Tämä on todella mystistä ja huolestuttavaa, ja kokonaisia kirjoja voitaisiin kirjoittaa valkoisten hyväksymistä rotuun liittyvistä kaksoisstandardeista. Miksi valkoiset luopuvat vapaaehtoisesti yhteisöistään ja kotimaistaan vieraille – vieraille, jotka usein vielä halveksivat heitä? Uskon, että yksinkertainen vastaus liittyy kahteen ainutlaatuiseen piirteeseemme: individualismiin ja altruismiin.
Valkoiset toimivat yleensä riippumattomammin sukulaisryhmistä kuin ei-valkoiset ja ihailevat yksinäistä sutta, joka elää rohkeasti ja itsenäisesti. Vielä tärkeämpää on, että valkoiset vastustavat ryhmäsisäistä ennakkoluuloa eivätkä ole halukkaita ottamaan valtaa ja etuja toisten kustannuksella. Meidän on oltava vakuuttuneita siitä, että toimintamme on moraalista, ja aivan liian monet valkoiset uskovat yhä, että on jotenkin moraalitonta puolustaa omaa kansaamme ja elintärkeitä intressejämme, jopa niitä, jotka ovat välttämättömiä selviytymisellemme.
Virallisen totuuden mukaan monimuotoisuus on rikkaus, mutta mitä monimuotoisempi alue on, sitä köyhemmäksi, vaarallisemmaksi ja likaisemmaksi kyseisen alue lopulta muuttuu. Monissa tapauksissa monimuotoisuuden kannattajat asuvat itse siellä, missä sitä ei esiinny. Mistä tämä ristiriita mielestäsi johtuu, ja mikä saa valkoiset kannattamaan sen kaltaista yhteiskuntaa, jossa he eivät itsekään suostu elämään?
Tämä on jälleen vaikea ja syvällinen kysymys. On ilmeistä kaikille, jotka katsovat molemmilla silmillä, että monimuotoisuus on kauhea heikkous, ei vahvuus. Yhdysvalloissa kaikki suuret instituutiot ovat vallanneet ihmiset, jotka ajavat monimuotoisuutta kuin se olisi uskonto. On monia teorioita siitä, miten niin monet on saatu uskomaan, tai ainakin teeskentelemään, että jotain ilmeisen epätotta pidetään totena, mutta media – ja ne, jotka sitä pyörittävät – ovat olleet ratkaisevassa roolissa.
Näissä asioissa esiintyy valtavaa tekopyhyyttä. Edes kiihkeimmät monimuotoisuuden valkoiset puolustajat eivät tee enempää kuin kastavat enintään varpaitaan siihen. He väittävät rakastavansa monimuotoisuutta samalla, kun he eivät itse koskaan kohtaa sitä. Se on nykyään helpoin tapa vaikuttaa moraaliselta. Tämä on merkittävä esimerkki siitä, miten mukautuvaisia ja konformistisia jopa valkoiset – jotka ovat yleensä melko individualistisia – voivat olla, kun heille toistetaan jotain uudelleen ja uudelleen ja heitä rangaistaan sen kieltämisestä.
Mitä sanoisit ihmiselle, joka kiistää ihmisrotujen olemassaolon? Miten määrittelisit kyseiselle ihmiselle rodun ja miten selittäisit hänelle sen, miksi rodulla on omassa ajattelussasi niin merkittävä rooli? Mikä tekee rodusta niin pelottavan keskustelunaiheen?
Ajatus, että rotu olisi ”sosiaalinen konstruktio” eikä biologinen tosiasia, on yhtä hullu kuin ajatus, että rodullinen monimuotoisuus olisi vahvuus – ehkä vielä hullumpi. Jopa vastasyntyneet vauvat, jotka eivät osaa puhua, ja jotka eivät siksi voi omaksua mitään, mitä voisi kutsua sosiaaliseksi konstruktioksi, voivat helposti erottaa eri rotutaustan omaavat ihmiset. Geenianalyysi voi tarkasti erottaa jopa voimakkaasti sekarotuisten ihmisten rodullisen koostumuksen. Paljastaako geenisekvensointi sosiaalisen konstruktion vai biologian?
Rodut ovat sitä, mitä eläinkunnassa kutsutaan alalajeiksi. Ne ovat jalostuspopulaatioiden ryhmiä, jotka ovat kehittyneet erillään muista ryhmistä niin kauan, että niillä on selvästi erilaisia piirteitä. Emme eroa eläimistä. Siperiantiikerin ja bengalintiikerin väliset erot eivät ole ”sosiaalinen konstruktio”. Mielestäni ihmiset yrittävät kieltää rodun naurettavassa yrityksessään riistää valkoisilta heidän rodullinen tietoisuutensa. Jos meidät korvataan afrikkalaisilla tai aasialaisilla, meitä korvataan mukamas vain itsellämme!
Eurooppalaiset ja amerikkalaiset nationalistit ymmärtävät rodun ja etnisyyden usein toisistaan poikkeavin tavoin – eurooppalaiset näkevät olevansa lähtökohtaisesti oman etnisen ryhmänsä jäseniä, siinä missä amerikkalaiset kokevat olevansa yleisesti ”valkoisia”. Voisiko amerikkalaisuudesta tulla tulevaisuudessa samanlainen rajatumpi etnisyys kuten esimerkiksi suomalaisuudesta, ja jos voi, niin minkälaisia muutoksia se vaatisi amerikkalaisessa yhteiskunnassa ja maan väestöpohjassa?
Amerikkalaiset näkevät rodun ennen etnisyyttä, koska meillä todella on ollut maassamme eurooppalaisten kansojen ”sulatusuuni”. Amerikkalaisilla voi olla jonkin verran ylpeyttä esimerkiksi italialaisista tai irlantilaisista juuristaan, mutta koska me olemme eläneet niin kauan mustien – ja nyt jokaisen planeettamme rodun – kanssa, tiedämme, että se, mikä määrittelee meitä, on biologia, ei kieli, ruoka tai tavat.
Ja kyllä, 400 vuoden jälkeen Uudessa maailmassa amerikkalaisista on tullut jonkinlainen sekoittunut, mutta selvästi valkoinen kansakunta. Saman voisi sanoa valkoisista Etelä-Afrikassa, Australiassa, Uudessa-Seelannissa ja Kanadassa. Rakastan ja iloitsen suuren eurooppalaisen perheemme erilaisista kulttuureista ja saavutuksista, ja arvostamme näitä eroja. Pysykööt suomalaiset suomalaisina pitkään! Mutta se, mikä yhdistää, on rotu. Olemme kaikki eurooppalaisten veljeskunnan jäseniä. Meillä on yhteinen perintö, ja kohtaamme samat mahdollisesti kuolettavat uhat.
Yhdysvaltojen väestönkoostumus muuttuu kiihtyvällä vauhdilla – aiemmin 90 % valkoisesta valtiosta muuttuu seuraavan 20 vuoden sisällä maa, jossa yksikään rodullinen ryhmä ei muodosta enää enemmistöä väestöstä. Minkälainen merkitys tällä tulee olemaan amerikkalaiseen identiteettiin, ja kuinka suurena uhkana pidät maan täydellistä balkanisoitumista?
Syrjäyttävä maahanmuutto muuttaa Yhdysvaltoja kauheilla tavoilla. Suuret osat maastani on nyt valkoisille vihamielistä seutua, ja tänne tulleet ei-valkoiset ovat usein vihamielisiä myös toisilleen. Ilman valkoista enemmistöä tämä maa säilyttää jollain tavoin Yhdysvaltojen ulkokuoren, mutta maa sen alla on kuollut. Jotkut väittäisivät, että se kuollut jo nyt.
En pelkää balkanisoitumista. Jonkinlainen erkaantuminen on ainoa tapa, jolla valkoiset voivat varmistaa itselleen alueen, jossa he voivat ohjata omaa kohtaloaan, vapaina ihmisten syleilystä, jotka eivät ole meitä, eivätkä voi koskaan olla meitä.
17-vuotiaan Austin Metcalfin tappo sähköisti voimakkaasti sosiaalisessa mediassa jo valmiiksi kuumana käyvää rotukeskustelua. Näetkö näissä tragedioissa myös mahdollisuuden laajempaan rotutietoiseen heräämiseen valkoisten joukossa? Minkälaisia tunteita sinussa herätti tapetun pojan isän kommentit, joissa hän kantoi enemmän huolta rasismista kuin edesmenneen poikansa hengestä?
Nämä tapahtumat ovat kauheita, mutta kyllä, ne voivat herättää myös terveitä vastareaktioita valkoisten keskuudessa. Se, miten mustat ovat julkisesti tukeneet nuorta mustaa tappajaa, on järkyttänyt monia valkoisia amerikkalaisia, jotka yhä yrittävät kieltää rodun merkityksen. Austin Metcalfin kuolema ei olllut täysin turha, jos tämä murha herättää lisää valkoisia huomaamaan kohtaamamme kriisin.
Hänen isänsä reaktio on minusta vastenmielinen ja valitettavan yleinen. Kuinka mies, joka on menettänyt poikansa, voi olla huolissaan siitä, miten tämä vaikuttaa tappajan elämään, sen sijaan että hän hyväksyisi valkoisten myötätunnon ja tuen, jotka näkevät tapahtumassa rodullisen elementin? Isä on tyypillinen esimerkki siitä, miten valkoiset sokeuttavat itsensä toisten syviltä rodullisilta motiiveilta ja kaunoilta. Koska heillä itsellään ei ole tällaisia motiiveja, he eivät näe niitä myöskään toisten teoissa.
Olet aiemmin todennut kannattavasi valkoisten vapaaehtoista segregaatiota, ja oikeutta asua muiden valkoisten kanssa ilman vieraiden kansojen läsnäoloa. Kuinka hyvin tämä alueellinen eriytyminen toimii tilanteessa, jossa maahan muuttaa jatkuvasti lisää värillisiä? Olisiko näillä valkoisilla bantustaneilla menestymisen mahdollisuuksia, jos niitä ympäröisi ylitsepääsemätön musta meri?
Vapaaehtoinen segregaatio on ainoa ratkaisumme, joten sen mukaan on toimittava. Meidän on aloitettava tarkoituksellisista valkoisista yhteisöistä alueilla, jotka ovat valmiiksi suurelta osin valkoisia. Uskon, että jos ne menestyvät, ne myös kasvavat. Värilliset eivät myöskään olisi halukkaita tulemaan tällaisiin paikkoihin, koska he tietävät, etteivät he olisi tervetulleita, vaikka tällaiset paikat olisivatkin heille turvallisia. Valkoiset enklaavit voivat olla värillisten tai sekarotuisten alueiden ympäröimiä, mutta uskon, että riittävällä hyvällä tahdolla näiden alueiden väliset suhteet voivat olla hyvät. Yhdysvalloissa on jo nyt pääosin valkoisia alueita, jotka rajautuvat ei-valkoisiin alueisiin. Näiden alueiden välisten suhteiden ei tarvitse olla huonot.
Lopulta toivon riittävää paikallista autonomiaa, jotta viranomaiset voivat päättää, kuka saa ja kuka ei saa muuttaa tietylle alueelle. Tämä olisi eräänlainen paikallinen ”maahanmuuttopolitiikka”, joka on suunniteltu säilyttämään alueiden valkoiset enemmistöt. Tämä vaatisi huomattavia muutoksia nykyiseen käsitykseen amerikkalaisesta federalismista, mutta en pidä sitä mahdottomana. Ei-valkoisten karkottaminen ei luultavasti olisi koskaan käytännöllistä tai moraalista, mutta voisimme kehittää taloudellisia kannustimia, joilla saamme värilliset ihmiset muuttamaan pois.
Kannatatko nykyisten Yhdysvaltojen paloittelua pienempiin osin siten, että jokaiselle rodulliselle ryhmälle luotaisiin omat osavaltionsa, vai haluaisitko säilyttää Yhdysvaltojen alueellisen koskemattomuuden? Mitä silloin tulisi tehdä kymmenille miljoonille ei-valkoisille?
Kannatan täysin Yhdysvaltojen hajottamista. Se on jo nyt liian suuri. Vaikka se olisi yhä 90-prosenttisesti eurooppalainen, maassa olisi silti alueellisia eroja. Uskon, että päätöksenteko tulisi tehdä mahdollisimman lähellä paikallisia ongelmia, ja pienemmät yksiköt tekisivät ongelmien ratkaisemisesta todennäköisempää. Tämä oli varhaisen liittovaltiojärjestelmän tavoite, mutta keskushallinto on ottanut valtavia valtuuksia, jotka oikeutetusti kuuluisivat osavaltioille.
Minkälainen rooli Yhdysvalloilla tulisi olla maailmanpolitiikassa? Koetko että Yhdysvaltojen tulisi jatkossakin toimia vastavoimana itäisille suurvalloille, vai pikemminkin eristäytyä muusta maailmasta?
Kun Yhdysvallat yrittää olla merkittävässä roolissa maailmassa, tulokset ovat melkein aina olleet kauheita. Harkitse näitä väliintuloja: Vietnam (1954–1975), Libanon (1982–1984), Somalia (1992–1994), Bosnia (1994–1994), Kosovo (1999), Afganistan (2001–2021), Irak (2003–nykyhetki), Libya (2011), Syyria (2014–nykyhetki), Somalia (2007–nykyhetki). Kuka voisi kutsua YHTÄKÄÄN näistä onnistumiseksi? Jotkut ovat suorastaan sotarikoksia – provosoimattomia hyökkäyksiä. On myös ollut lukemattomia salattuja operaatioita, joista emme tiedä mitään. Kuinka monta miljoonaa ihmistä on kuollut turhaan?
Yhdysvaltojen kulttuurivaikutus on, jos mahdollista, vielä pahempi. Vuosikymmenten ajan olemme pumpanneet maailmaan älyllisiä ja psykologisia myrkkyjä: feminismiä, antirasismia, seksuaalista rappiota ja vihamielisyyttä kaikenlaisia muinaisia perinteitä kohtaan. Maailmalle olisi suuri siunaus, jos Yhdysvalloilla ei olisi vaikutusvaltaa rajojensa ulkopuolella.
Yhdysvaltalaisissa vaaleissa Israel on aina suurin voittaja. Mikä on oma mielipiteesi Israelin erityisasemasta amerikkalaisessa ulkopolitiikassa, ja kuinka sitä tulisi mielestäsi korjata? Miksi vieraiden maiden vaikuttamisyrityksistä huolestuneet amerikkalaiset eivät uskalla puhua Israel-lobbysta tai juutalaisten yhteiskunnallisesta erityisasemasta?
Amerikan juutalaisilla on valtava vaikutus mediaan, elokuviin ja televisioon sekä akateemiseen maailmaan. Tämä selittää heidän ylisuuren vaikutusvaltansa ja useimpien amerikkalaisten haluttomuuden kritisoida tätä. Tämä on muuttumassa. Erityisesti vasemmisto on yhä innokkaampi kritisoimaan juutalaista vaikutusvaltaa ja Yhdysvaltojen yleensä antamaa kritiikitöntä tukea Israelille.
Miten määrittelisit sanan kulttuuri, ja näetkö sen olevan yhdenvertaisessa vai alisteisessa asemassa rotuun verrattuna?
Minulle ”kulttuuri” tarkoittaa kansan korkeimpia taiteellisia ja institutionaalisia saavutuksia. On väärin puhua ”autokulttuurista” tai ”asekulttuurista”. Harrastukset eivät ole kulttuuria. Eikä ole olemassa ”navajokulttuuria”, ”mustalaisten kulttuuria” tai ”Uuden-Guinean kulttuuria”. Näillä kansoilla on perinteitä ja tapoja, mutta ei mitään verrattavissa Euroopan, Kiinan tai Japanin kulttuuriin.
Kulttuuri on rodun tuote ja siksi riippuvainen siitä. Jos kansa, joka loi länsimaisen kulttuurin (tai japanilaisen tai kiinalaisen kulttuurin), katoaa, nämä kulttuurit kuolevat sen mukana.
Nuorten amerikkalaisten naisten ja miesten poliittiset näkemykset ovat erkaantuneet voimakkaasti toisistaan viimeisen 20 vuoden aikana. Nuoret naiset kannattavat samanikäisiä miehiä useammin poliittista vasemmistoa, mikä voi aiheuttaa haasteita tulevaisuuden pariutumisen ja perhe-elämän kannalta. Esiintyykö vastaavaa jakoa muiden roturyhmien keskuudessa samalla tavoin kuin valkoisten? Mistä koet tämän sukupuolten välisen kuilun johtuvan?
Ero johtuu sukupuolieroista. Naiset ovat luonnostaan hoivaavampia ja konformistisempia kuin miehet. Molemmat tekijät vaikuttavat miesten ja naisten poliittiseen kuiluun. Mitkä ovat suurimmat uhkamme? Avoimet rajat ja monikulttuurisuus. Ne, jotka ovat hoivaavampia ja konformistisempia, ajautuvat molempiin, koska ne ovat tällä hetkellä hallitsevia arvoja ja vetoavat naisellisiin/hoivaaviin luonteisiin.
Toinen suuri ongelmamme on alhaiset syntyvyysluvut, jotka voidaan suurelta osin jäljittää feminismiin. Feminismi on oudolla tavalla hoivanvastaista, koska se halveksii äitiyttä, mutta se vetoaa naisiin, jotka uskovat olevansa sorrettuja ja rajoitettuja ”perinteisillä rooleilla”. Tämä vetovoima liittyy paljon siihen erityiseen asemaan, jonka amerikkalainen yhteiskunta antaa lukemattomille ”valkoisten miesten uhreille”. Feminismi on valkoisten naisten keino päästä itsekin uhrin asemaan. Onneksi perinteinen äitiys on kasvava poliittinen liike, joka yhdistää sitoutumisen suuriin perheisiin sekä kiinnostukseen tietoon ja politiikkaan.
Tulevan konferenssimme teema on ”The Rising Tide of Color”. Ensimmäisessä Awakeningissa pidit mielenkiintoisen ja tunteikkaan puheen, jossa rinnastit valkoiset kansat uhanalaisiin eläinlajeihin. Mikä on tulevan esitelmäsi aihe?
Puhun syistä optimismiin. Olen optimistisempi kuin koskaan, ja selitän mielelläni miksi.
INTERVIEW WITH JARED TAYLOR
Greetings, Jared! How are you and your family doing?
We are very well. Thank you for asking.
It’s been seven years since your last visit to Finland. Back then, the race question was still somewhat unfamiliar to the Finnish public, but with the arrival of American identity politics, terms like “white,” “POC,” “mixed race,” and “racialized” have unfortunately become all too familiar to Finns as well. Does this development, in your view, open opportunities for our own movement as well?
Of course, you know the situation in Finland much better than I. However, whether a greater interest in race in any country is good or bad depending on what facts are reported and how. Finland has traditionally enjoyed a wonderful homogeneity, and race was hardly an every-day consideration. Even today, Finland has relatively few non-whites, so most Finns will learn about them from media. Of course, liberal media will make non-whites sound like wonderful people—more interesting and exciting than white people—and will promote the idea that white countries benefit tremendously when such people immigrate. Fortunately, this dangerous foolishness can be combated by social media and by groups such as yours.
And it is also true that because the Left jabbers constantly about race this calls attention to its importance and, I believe, persuades more whites that race is a serious and perhaps unbridgeable social divide. Likewise, the Left’s obsession with race gives the lie to its earlier claim that race was just a “social construct” that would disappear if we just close our eyes and wish upon a star.
Race holds a peculiar position in American discourse—racial consciousness is part of everyday life and politics for Blacks, Latinos, and Asians, but for whites, it is almost immediately equated with terrorism by the authorities. How is it possible that so many whites accept and defend the right of minorities to their racial identities while simultaneously denying the existence of white interests
This really is mysterious and disconcerting, and whole books could be written about the double standards on race that so many whites accept. Why do white people willingly give up their communities and countries to aliens—aliens who often despise them? I believe the simple answer has to do with two traits that make us unique: individualism and altruism.
Whites tend to act more independently of kinship groups than non-whites do, and to admire the lone wolf who lives boldly and independently. Even more important, whites resist in-group prejudice, and are unwilling to take power and advantage at the expense of others. We must be convinced that what we do is moral, and far too many whites still believe that it is somehow immoral for us to stand up for our own people and to defend our vital interests, even those essential to our very survival.
According to the official narrative, diversity is a strength, yet the more diverse an area becomes, the poorer, more dangerous, and dirtier it tends to become. In many cases, advocates of diversity themselves live in areas where it is absent. What do you think causes this contradiction, and what motivates whites to support a society they themselves refuse to live in?
Again, a difficult and profound question. It is obvious to anyone who has both eyes open that diversity is a dreadful weakness and not a strength. In the United States, every major institution has been captured by people who push diversity as if it were religion. There are many theories about how so many people have been persuaded at least to pretend that something obviously untrue is true, but the media—and those who run it—have played a crucial role.
There is tremendous hypocrisy in these matters. Not even the most zealous white defenders of diversity do more than dip their toes into it. To claim to love diversity while never practicing it is today the easiest way to appear to be moral. This is a remarkable example of how pliant and conformist even white people—who are usually quite individualistic—can be when they are told something over and over and are punished for denying it.
What would you say to someone who denies the existence of human races? How would you define race to them, and how would you explain why race plays such a significant role in your thinking? What makes race such a frightening topic?
The idea that race is a “social construct” rather than a biological fact is as crazy as the idea that racial diversity is a strength—maybe crazier. Even infants who cannot speak, and who therefore are incapable of absorbing anything that could be called a social construct can easily distinguish between people of different races. Genetic analysis can accurately distinguish the racial composition of even heavily mixed-race people. Does gene sequencing reveal an underlying social construct or does it reveal biology?
Races are what, in the animal kingdom, are called subspecies. They are groups of breeding populations that have evolved separately from other groups long enough to have distinct traits. We are no different from animals. The differences between a Siberian tiger and a Bengal tiger are not a “social construct.”
I think people try to deny race in an absurd attempt to short-circuit white racial consciousness. If we are being replaced by Africans or Asians, we are only being replaced by ourselves!
European and American nationalists often understand race and ethnicity differently—Europeans typically see themselves as members of their specific ethnic group, while Americans view themselves more broadly as “white.” Could “American” become a more narrowly defined ethnicity in the future, like Finnishness, for example, and if so, what changes would that require in American society and its demographic makeup?
Americans see race before they see ethnicity because we really have had a “melting pot” of European peoples. Americans may have some sense of pride in Italian or Irish roots, for example, but because we have lived for so long with blacks—and now with every race on the planet—we know that what defines us is biology, not language or foods or customs.
Yes, after 400 years of life in the New World, Americans have become something of a mixed but distinct white nation. You could say the same for whites in South Africa, Australia, New Zealand, and Canada. I love and revel in the different cultures and achievements of our great European family, and we cherish these differences. Long may Finns remain Finnish! But what unites is race. We are all members of what I call the Brotherhood of Europeans. We have a common heritage and we face the same potentially mortal threats.
The demographic composition of the United States is changing at an accelerating pace—from a formerly 90% white nation, it will become a country within the next 20 years that has a minority majority population. What kind of impact will this have on American identity, and how serious a threat do you consider the complete balkanization of your home country?
The Great Replacement is transforming the United States in terrible ways. Great parts of the country are now hostile to whites, and the non-whites who have come here are often hostile to each other. Without a white majority, this country will continue to have something of the surface appearance of the United States of America, but that country will be dead. Some would argue that it is already dead.
I do not dread balkanization. Some form of separation will be the only way that whites can secure a territory for themselves in which they can direct their own destiny, free from the embrace of people who are not us and who cannot be us.
The killing of 17-year-old Austin Metcalf electrified the already heated race discussion on social media. Do you see these tragedies as opportunities for a broader racial awakening among whites? What emotions did the comments of the murdered boy’s father evoke in you, where he expressed more concern about racism than his deceased son’s life?
These events are horrible, but, yes, they can provoke healthy reactions among whites. The way blacks have publicly rallied behind the young black killer has shocked many white Americans who still try to deny the importance of race. Austin Metcalf’s death will not have been completely in vain if this murder awakens more whites to the crisis we face.
His father’s reaction is revolting to me, and all too common. How can a man who has lost his son worry about how this will affect the killer’s life rather than accept the sympathy and support of whites who see a racial element in this incident? The father is typical of the way whites blind themselves to the deep racial motivations and resentments of others. Because they, themselves, have no such motivations, they cannot see them in the acts of others.
You’ve previously stated that you support voluntary white segregation and the right to live among other whites without the presence of foreign peoples. How well would this regional separation work in a situation where millions of non-whites continue to immigrate? Would these white enclaves have a chance of succeeding if they are surrounded by an overwhelming black sea?
Voluntary segregation is our only solution, so it must be made to work. We must start with intentional white communities in areas that are already largely white. I believe that if they are successful, they will grow. Non-whites would not be tempted to come to such places because they know they would not be welcome, even if such places were perfectly safe for them. White enclaves may be surrounded by non-white or mixed-race areas, but I believe that with sufficient good will, there can be good relations between such areas. Already in the United States there are overwhelmingly white areas that border on non-white areas. Relations do not have to be bad.
Eventually, I hope for enough local autonomy for the authorities to decide who may and may not move into a particular area. This would be a kind of local “immigration” policy designed to preserve white majorities. This would require considerable changes in the current understanding of American federalism, but I do think it is out of the question. Expulsion of non-whites would probably never be practical or moral, but there could be financial incentives for people to move away.
Do you support breaking up the current United States into smaller parts, creating separate states for each racial group, or would you prefer to maintain the territorial integrity of the United States? What, then, should be done with the tens of millions of non-whites?
I am completely in favor of breaking up the United States. It is already too big. Even if it were still 90 percent European, there would be regional differences. I believe decision-making should be made as close to local problems as possible, and smaller units would make that more likely. This was the goal of the early Federal system, but the central government has taken over vast powers that should have rightfully belonged to the states.
What role should the United States play in global politics? Do you believe the U.S. should continue to act as a counterforce to Eastern superpowers, or should it instead isolate itself from the rest of the world?
When the United States tries to play an important role in the world, the results have almost always been awful. Consider these interventions: Vietnam (1954-1975, Lebanon (1982-1984), Somalia (1992-1994), Bosnia (1994-1994), Kosovo (1999) Afghanistan (2001-2021), Iraq (2003 – present), Libya (2011), Syria (2014-present), Somalia (2007-present). Who would call ANY of these interventions a success? Some qualify as outright war crimes – unprovoked invasions. There have also been countless special-forces interventions of which we know nothing. How many million people have died for nothing?
The cultural effect of the United States is, if anything, even worse. For decades we have been pumping intellectual and psychological poisons into the world: feminism, anti-racism, sexual degeneracy, and hostility to ancient traditions of all kinds. It would be a great blessing to the world if the United States had no influence beyond its borders.
In American elections, Israel is always the biggest winner. What is your opinion on Israel’s special role in American foreign policy, and how should it be addressed? Why are Americans, who are so concerned about foreign influence, hesitant to speak about the Israel lobby or the societal influence of Jews?
American Jews have a huge influence on media, movies and TV, and academia. This explains their outsized influence, and the reluctance of most Americans to criticize this. This is changing. The Left, especially, is increasingly willing to criticize Jewish influence and the uncritical support the US has generally given to Israel.
How would you define the word “culture,” and do you see it as equal to or subordinate to race?
For me “culture” means the high artistic and institutional achievements of a people. It is a misuse of language to talk about “car culture” or “gun culture.” Hobbies are not culture. Nor is there such a thing as “Navajo culture” or “Gypsie culture” or “New Guinean culture.” Those peoples have traditions and folkways, but nothing like the culture of the West, China, or Japan.
Culture is a product of race and therefore dependent on it. If the people who gave rise to Western culture (of Japanese or Chinese culture) go extinct, those cultures will die.
Over the past 20 years, the political views of young American women and men have diverged significantly. Young women are more likely to support the political left than their male peers, which may pose challenges for future relationships and family life. Does this divide occur similarly among other racial groups as it does among whites? What do you think causes this divergence?
The difference is the result of sex differences. Women are by nature more nurturing and conformist than men. Both factors contribute to the male/female gap in politics. What are our greatest threats? In politics, open borders and multiculturalism. Those who are more nurturing and conformist will be drawn to both because they are currently dominant values and they appeal to feminine/nurturing natures.
Our other great problem is low birthrates, which can, in large part, be traced to feminism. Feminism is strangely anti-nurturing, in that it devalues motherhood, yet it appeals to women who believe that they are oppressed and circumscribed by “traditional roles.” This appeal has a lot to do with the special place American society gives to the countless “victims” white men. Feminism is a way for white women to join in the victim sweepstakes. Fortunately, there is a growing movement of “trad wives” who combine a commitment to large families with an interest in knowledge and politics.
The theme of our upcoming conference is “The Rising Tide of Color.” At the first Awakening, you gave an interesting and emotional speech, comparing white peoples to endangered animal species. What will be the topic of your upcoming presentation?
I will speak about reasons for optimism. I am more optimistic than ever and I will explain why.
