Blogit

BAILUJENJÄRJESTÄJÄ JA KAPAKOITSIJA TUOMITTIIN YHTEENSÄ KUUDESTA RAISKAUKSESTA

Kaksi maanmuuttajaprofiilia Göteborgin yöelämässä tuomittiin nyt kuuden ja yhdeksän vuoden mittaisiin vankila rangaistuksiin useista raiskauksista. He ovat yhdessä ja yhteistuumin syyllistyneet 16-vuotiaiden tyttöjen törkeisiin raiskauksiin. Toinen heistä tuomittiin lisäksi neljän muun naisen raiskauksesta.

Nämä tuomitut miehet on tänä päivänä 50 sekä 25 voutiaita. 50-vuotias on mediassa huomioitu kapakoitsija ja 25-vuotias on toiminut markkinointi tehtävissä myöskin 50-vuotiaan ravintolayrityksessä.

Tuomioistuimen mukaan on rikokset noudattaneet samalaista kuviota. Rikoksen uhriksi joutuneet naiset ovat olleet 16 ja 20:en ikävuoden välillä. Naiset ovat sopimuksen mukaan tavanneet miehet yökerhossa ja olleet heidän seurassaan aina myöhään yöhön. Naisille oli tarjoiltu alkoholia ja he olivat juopuneet.

Miehet olivat yökerhovierailun jälkeen tarjonneet jo juovuksissa oleville naisille jatkot ja siellä saivat he heidät avuttomaan tilaan tai ainakin erikoiseen tilaan sillä, että antoivat heille huumeita ja vielä lisää alkoholia. Kun naiset sitten olivat sammuneet tai olivat niin päissään, etteivät enää pystyneet pitämään huolta itsestään, olivat he raiskanneet heidät tai alistaneet muihin seksuaalisiin loukkauksiin.

Yhtä raiskaustapausta lukuun ottamatta olivat miehet filmanneet tai valokuvanneet naisia seksin aikana tai heti sen jälkeen. Aikajanassa ylettyy rikokset helmikuusta 2012 marraskuuhun 2016 saakka. Kaksi raiskauksista oli tehty Los Angelesissa USA:ssa, kun taas muut rikokset ovat tapahtuneet Göteborgissa.

Käräjäoikeus on luokitellut kaksi näistä seksuaalisista ahdisteluista törkeäksi raiskaukseksi. Nimikettä motivoidaan sillä, että useampi henkilö on osallistunut kumpaankin seksuaaliseen toimeen niistä kahdesta tytöstä ja siksi, että miehet ovat saattaneet heidät avuttomaan tilaan, tarjoamalla heille alkoholia ja huumeita. Tytöt olivat ainoastaan 16-vuotiaita rikoksen tapahtuessa, mutta käräjäoikeuden mukaan sitä ei ole pystytty todistamaan, että oliko miehillä tietoa siitä, että tytöt olivat niin nuoria.

Naiset jotka joutuivat törkeästi raiskatuksi, heille määrättiin maksettavaksi vahingonkorvauksina 165,600 kruunua sekä toiselle 165,000 kruunua. Niille naisille, jotka ovat joutuneet raiskauksen uhriksi, määrättiin vahingonkorvaukseksi 115,000 kruunua kummallekin. Yksi nainen, joka joutui seksuaalisesti pakotetuksi ja loukkaavasti valokuvatuksi 25-vuotiaan puolelta, saa oikeuden vahingonkorvaukseen 65,000 kruunun, kun taas eräs nainen joka on ainoastaan joutunut seksuaaliseen pakotukseen, myönnetään hänelle vahingonkorvauksena 60,000 kruunua. 25-vuotiaan myöntämisen perusteella saa kantaja siinä seksuaalisen pakottamisen, hylätyssä kanteessa, vahingonkorvausta 15,000 kruunua. Vahingonkorvauksille tulee myöskin korot.

Käräjäoikeuden loppulauselma rakentuu suurelta osin filmeillä ja valokuville seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Filmit ja kuvat ovat löytyneet 25-vuotiaan puhelimesta ja, kun asia koskee törkeitä raiskauksia, niie ne on löytynyt 50-vuotiaan tietokoneelta. Tämän takia perustuu tutkimus kantajien, todistajien ja teknisiin todisteisiin.

Fria Tiden

Liity kannattajajäseneksi

Kansalaisen verkkokauppa

Advertisement