Blogit

EU aiheuttaa separatistista liikehdintää

Kuva William Murphy / Flickr.

Eilen 42,3 % prosenttia katalonialaisista äänesti, ja heistä 90 % itsenäisyyden eli Espanjasta irrottautumisen puolesta. (MTV Uutiset 2.10.2017) Lisäksi yli 700 000 ääntä hukattiin espanjalaisen väkivaltakoneiston riehumisen seurauksena.

Vähemmän on kuitenkin puhuttu siitä, että liittovaltiomainen ja sellaiseksi monen ajama EU on eräs suuri syyllinen tällaiseen separatismiin. Olen täysin vakuuttunut siitä, että ilman EU:ta Katalonian itsenäisyyshaaveilu ei milloinkaan olisi konkretisoitunut: ilman EU:ta vaihtoehtoina olisivat olleet vain jatkaminen osana Espanjaa, (epätodennäköinen) liittyminen esimerkiksi Ranskaan tai epävarma kohtalo yksinäisenä pikkuvaltiona (asukkaita toki enemmän kuin Suomessa).

EU tarjoaa turvaverkon, jonka varaan separatistialueet uskaltavat heittäytyä, vaikkei Katalonian toistaiseksi tunnustamattoman, joskin todellisen itsenäisyyden roolista EU:ssa vielä olekaan keskusteltu. (Muut valtiot kuulemma eivät uskalla tai kehtaa tunnustaa ”irrokkeita” ennen kuin aiempi isäntävaltio tunnustaa ne.)

  Paradoksaalisesti siis ylikansallinen EU mahdollistaa ja suorastaan aiheuttaa uusien kansallisvaltioiden syntymisen. Ihmisillä on synnynnäinen tarve korostaa sitä etnistä viitekehystä, jonka he kokevat omakseen. Kansat haluavat itsenäistyä vieraana pidetystä etnisestä kokonaisuudesta – ainakin, mikäli oma etnisyys on siinä kokonaisuudessa vähemmistössä. Tätä inhimillistä perustarvetta ei voi eikä sitä pidä yrittää tukahduttaa: omissa kansallisvaltioissaan kansat kokevat (tai ainakin toivovat) olevansa onnellisimpia.

 

Irrotetaanko Helsinki Suomesta?

Muun Suomen etu törmää jatkuvasti Helsingin käsitykseen Suomen edusta. Helsinkiä ja sen kautta suuressa määrin myös Suomea hallitsee ns. punavihreä kupla, joka on irrallaan todellisuudesta ja pitäytyy tiukasti epärealistisessa unelmassaan ns. “monikulttuurisesta” (lue: islamilaistuneesta) Suomesta. Voisimmekin erottaa Helsingin tai vaikka koko pääkaupunkiseudun Suomesta, tehden siitä todellisen monikulttuurisuuskokeilun. (Olettaen, ettei punavihreä kupla hyväksy aidoiksi kokeiluiksi kaikkia niitä satoja eurooppalaisten suurkaupunkien muslimienemmistöisiä ongelmalähiöitä.)

Luonnollisesti kaikki maahanmuuttokritiikittömät päättäjämme (kokonaan Vihreät, Vasemmistoliitto, RKP, SDP + puoluejohto ja puolet Kokoomuksesta ja Keskustasta) pitäisi jättää Helsinkiin, eikä heille saisi myöntää turvapaikkaa Suomesta vaan heidät pitäisi opettaa kantamaan vastuu teoistaan. Sitten Helsinkiin siirrettäisiin pari miljoonaa muslimia Lähi-idästä, eli suunnilleen sen verran kuin Eurooppaan pyrkii laittomia siirtolaisia suunnilleen puolessatoista–kahdessa vuodessa.

Sitten maltillisten muslimien enemmistö tekisi Helsingistä Todeksitulleen Monikulttuurisen Unelman (jatkossa: TMU), missä juutalaisia ja kristittyjä vainotaan ja syrjitään, seksuaalivähemmistöjä pahoinpidellään ja teloitetaan kivittämällä sekä naiset alistetaan kotitalous- ja synnytyskoneiksi, jotka eivät saa kulkea kadulla kuin hunnutettuina ja sukulaismiehen saattamina (paitsi jos valitsevat olla jokaisen oikeauskoisen eli muslimimiehen raiskattavissa olevia huoria) ja missä Sharia-laki ylittää kaikki maalliset lait kuten monissa muslimimaissa.

Tässä vaiheessa uskossaan heikoimmat (lue: naiset, homot ja juutalaiset) punavihreän kuplan edustajat pelkurimaisesti väittäisivät vapautuneensa ideologisesta aivopesustaan ja hakisivat turvapaikkaa Suomesta. Uskossaan vahvimmat punavihreät kääntyisivät muslimeiksi ja jatkaisivat monikulttuurisen ilosanoman levittämistä Suomeen Allahin nimessä puukoin, pyssyin ja pakettiautoin. Lopulta Suomelle ei jäisi muuta mahdollisuutta kuin pommittaa Helsingin TMU pois kartalta. Sen pituinen se, toivottavasti opimme jotain.

 

Lähitulevaisuuden kannalta olennaista on tiedostaa se vaihtoehto, että separatismi toimii EU:n tarjoamassa turvaverkossa myös toiseen suuntaan: suomalaiset voisivat äänestää Helsingin irti Suomesta. Pienenä kaupunkivaltiona se toimisi aivan yhtä hyvin kuin esimerkiksi Vatikaani, Monaco tai Luxemburg. Helsingin valuutta olisi euro ja virallisina kielinä stadi ja bäd inglish; kääpiövaltion päämiehenä toimisi Janah bin-Panu Vapaavuori.

Jo nyt Helsingissä on useita lähiöitä, joissa maahanmuuttajataustaisten osuus ylittää 30 %. Kantaväestön pako näiltä alueilta on jo alkanut, eli Todeksitullut Monikulttuurinen Unelma on kohta täällä! Riemuitkaamme.

 

Shares

Tietoa julkaisijasta

Jaakko Häkkinen

Myöhäisnuori fennougristi (kielitieteilijä, FM -07 HY), Tuusula. (Perussuomalaiset)
~ Vapaustaistelija (kieli-, sanan-)
~ Muuttokriittinen (maahan-, kaupunkiin-)
~ Uskokriittinen ja järkipuolteinen: uskonnollista ja ideologista aivopesua vastaan
~ Sensuurikriittinen ja totuuspuolteinen: paheksunnalla hallitsemista vastaan
https://www.facebook.com/Jaakko-H%C3%A4kkisen-kuiva-politiikkasivusto-1520201714897542/

Lisää kommentti

Lisää kommentti

Kansalaisen verkkokauppa