Blogit

Eurooppalaisen rahaunionin epäonnistuminen Vol. I

Euro-alueella on esikuva, joka pyritään aktiivisesti unohtamaan. Esikuva Latinalainen rahaliitto kuoli samoihin ongelmiin, johon Euro-alue on tukehtumassa.

Euro on peruuttamaton”, ”Euro on ikuinen ja siitä ei pääse eroon!”, ”Euro elää ainakin 400 vuotta ja tullaan poistamaan vain ”maailman valuutan” tieltä”. Näitä lauseita olemme hurranneet, naureskelleet tai kauhistelleet, riippuen näkökannasta.

Euron isän Saksan tuolloisen valtiovarainministerin Theo Waigelin ja monen muun EUforisen EU-fanaatikon toive „maailman valuutasta“ on valunut hukkaan jo useamman kerran maailman historiassa. „Maailman valuutasta“ uneksivat Euroopan taloustietäjät jo 150 vuotta sitten. Myös nämä visionäärit törmäsivät itse rakentamaansa seinään.

1800 – luku oli valuuttaunionien aikaa! Tuolloin syntyi uusia valuuttoja kansallisien voimien avulla. Saksan Reich Mark ja Italian Liira lopettivat molemmissa maissa vallinneen valuuttojen sekamelskan. Tämän teon jälkeen tuli Saksasta häviämään niin preussin Taalerit, Firedrich d`Or ja etelä-saksalainen Guldeni ja Italista Granot, Zeccihinot, Florinit ja Giuliot. Yhtenäisessä maassa ei tule olla eri valuuttoja sekoittamassa kauppaa.

Eurooppalainen muisti on kadotettu kokonaan!

Tuolla vuosisadalla Euroopassa oli kaksi valuuttaunionia. Pohjoinen unioni ja Latinalainen valuuttaunioni. Nämä kaksi kaatunutta valuuttaunionia eivät ole jättäneet euroopan muistiin muistijälkeä ja taas uudet epätoivoiset yritykset seuraavat toisiaan. Runsaan 50 – vuotta Eurooppa kävi kauppaa samalla rahalla, aina ensimmäiseen maailman sotaan asti, vaikka rahan nimi ei ollut sama läpi koko Euroopan.

Virusmalja tälle ensimmäiselle eurooppalaiselle valuuttaunionille löytyi Pariisista, joka oli tärkeä finanssikeskus tuohon aikaan. Ranskalainen Frangi oli Euroopan mallivaluutta ensimmäisen puolikkaan vuosisataa. Vuonna 1803 määrättiin lailla, että viiden gramman kolikon oli oltava 90 prosenttisesti hopeaa. Tuolloin kullan ja hopean suhteeksi määrättiin 1:15,5. 20 Frangin kolikko painettiin kullasta. De Facto vuosisadan puoliväliin mennessä oli Italia, Belgia ja Sveitsi kopioinut rahasysteemin yksi yhteen omaan käyttöönsä. Italialaiset, belgialaiset ja sveitsiläiset kolikot sisälsivät saman määrän kultaa ja hopeaa, kuin ranskalainen esikuva ja käytettiin yleisesti kaupankäynnissä koko alueella.

Ensimmäinen hyppy kohti „maailman valuuttaa“!

Tämä epävirallinen valuttaunioni joitui ongelmiin, kun Lontoon pörssi vuonna 1860 laski kullan hintaa verattuna hopeaan kurssille 1:15. Tämä aiheutti keinottelua, jossa kauppiaat ostivat „Frangi-alueen“ kolikoita ja vaihtoivat ne Lontoossa kultaan, joka myytiin „Frangi-alueelle“ kiinteään kurssiin 1:15,5. Tähän keinotteluun „Frangi-alue“ vastasi laskemalla kulta- ja hopeapitoisuuksia. Tämä tapahtui, kuitenkin täysin ilman kontrollia ja kolikot eivät enää olleet vaihtokelpoisia keskenään, edes „Frangi-alueella“.

Tapahtumasarja oli varsinainen kipinä varsinaiselle valuuttaunionille. Joulukuussa 1865 sopivat Ranska, Italia, Belgia ja Sveitsi ”Convention Monétaire” – sopimuksen ( Latinalainen rahaliitto). Kaikki kansalliset valuutat säilyttivät nimensä, mutta arvo tasoitettiin vastaamaan toisiaan kulta- tai hopeapitoisuuksiensa kautta.

Visiosta ikuisuustyömaaksi!

Valuuttaunioni oli tarkoitettu laajenemaan. Unioni esitti ”kaikille sivistyneille maille” kutsun liittyä valuuttaunioniin. Valuuttaunionin takana piilotteli poliittinen unioni, jonka pohjana oli taloudelliset visiot ”isosta valuutta-alueesta” hyötyineen.

Saksalaisen ja italialaisen valuutta-alueen takana oli kansalliset edut. Uusi unioni tavoitteli ensimmäistä kertaa kansainvälisiä valuuttoja, joilla olisi pitkälliset vaikutukset historiaan. Tämä ja Keisari Napoleon kolmannen mahtipyrkimykset kulkivat käsi kädessä ensimmäisen globalisaatio aallon harjalla. Samalla aikaa perustettiin ensimmäisiä kansainvälisiä organisaatioita, kuten kansainvälinen paino- ja mittatoimisto (1875), kansainvälinen kaukoviestinnäntoimisto (1865) ja maailman postiliitto (1874).

Preussi ja Itävalta neuvottelivat liittoon liittymisestä – kuten useat muut maat mm. Espanja, Bulgaria ja Romania – mutta eivät liittyneet liitton, vaikka kopioivat kulta-hopea-kytköksen ja ottivat sen käyttöönsä epävirallisesti.

Virallisesti unioni toimi ja rajoja ylittävä kauppa sai ”alhaiset vaihtokulut” apuunsa, mutta unionin jäsenten ja epävirallisten ”kannattajajäsenten” eritasoinen talouskehitys ja talouskuri sai pian liitokset nitisemään ja teki unionista ikuisen työmaan, jota ammattimiesten oli korjailtava jatkuvasti.

Huolia aiheuttava lapsi: Kreikka!

Kansantaloudet tuolloin eivät eronneet tämän päivän Euro-alueen ”tasapainosta” nimeksikään. Belgia oli poliittinen kääpiö, mutta taloudellisesti korkean kehityksen maa vientituotteidensa avulla. Napoleon kolmannen Ranska oli iso maa, mutta teollisesti vasta lapsenkengissä. Ranskan voima oli kulttuurillinen ja poliittinen dominassi. Italia – oli kuten tänäänkin – pohjoisessa kehittynyt ja etelässä jälkeenjäänyt.

Unionin ongelmat keskittyivät Kreikkaan. Maa jolla oli vain mitätöntä vientiä liittyi unioniin vuonna 1868 ja alkoi heti huijaamaan. Ateena piilotteli menojaan ja painoi Drahmoja, joita vaihtoi muiden maiden kultaan ja hopeaan. Velkojen ajatettua Kreikan konkurssiin maa erotettiin valuuttaunionista vuonna 1908. Kreikka ei ollut ainut maa, joka käytti valuuttaunionia hyväkseen. Jos oma maa tai sen valtionvarainministeriö oli pulassa, ei unionille laskettu suurta arvoa missään jäsenmaassa. Vuonna 1866 vapautti Italian hallitus ”Banca Nazionale:n” velvoitteesta vaihtaa setelirahaa kultaan ja hopeaan. Tätä tekoa vastaan Italian hallitus sai lainan joka käytettiin sotaan Itävaltaa vastaan. Ranska teki saman teon joutuessaan sotaan Saksaa vastaan.

Puuttuva finanssikuri ajoi valuuttaunionin ongelmiin, joista maksamaan joutui liitonjäsenet tai epäviralliset jäsenet. Jalometallien puute ja paperiraha-aalto toi peliin spekulantit ja valuuttapaot sotkemaan valuuttaunionin toimintaa.

Valtion sisäinen Fiat-rahoitus ja suoranainen kusetus finanssitasapainoa rikkomassa!

Tuntuuko jotenkin tutulta ?

Unionin purkua venytettiin keinotekoisesti!

Latinalaisen valuutta-alueen koko historia on ”tölkin potkimista” kadulla. Ongelmaa potkittiin eteen päin purkamisen kulujen takia. Vuoden 1878 ja vuoden 1885 – ja tästä lähtien vuosittain – tehdyt sopimuksen uusimiset johtuivat poliitikkojen ”vastuunkannon” siirtämisestä tulevaisuuteen!

Vuonna 1914 alkoi ensimmäinen maailman sota ja Ranska irrotti Frangin kulta-hopea-kytköksestä. Painokoneet lauloivat laakerit punaisena koko sodan ajan ja viimeistään tuolloin valuuttaunioni oli tunnustettava kuolleeksi. Sveitsi oli viimeinen maa, joka ”erosi” valuuttaunionista 1. tammikuuta 1927.

Mitä tästä voimme oppia ?

Raha on aina poliittinen väline. Ekonomien mantra neutraalista maksuvälineestä, jonka luojana toimii markkinat on tuuleen huutelua. Raha on valtiomahtien luoma, kuten antropologi David Graeber esittää kirjassaan ”Velka”. Sen, jonka on hallittava on kyettävä kontrolloimaan valuuttaa, jolla maksaa sotilaansa ja verottaa kansalaisiaan.

Maailman valuutan idea” kaatui Latinalaisen unionin kohdalla kansallisiin etuihin, joita hoidettiin unionista riippumatta. Tämä päti tuolloin yhtä vahvasti, kuin tämän päiväisessä unionissa. ”Kansalaisoikeuden automaatio” oli tuolloin ja myös tänään pelkkä illuusio. Tälläinen unioni ei kestä todellisia kriisejä, joiden poliittisen vastuun kantaa kansallisvaltioiden poliitikot ja maksaa kansalaiset. Todellisen hädän hetkellä ongelmat hoidetaan kansallista etua  ajatellen ja huolimatta unionin kanssa tehdyistä sopimuksista, näin asia toimi Latinalaisen unionin aikoihin ja näin se toimii nyt Euro-alueen aikanakin.

Latinalaisen valuttaunionin kehittäjät uneksivat ”maailman valuutasta”, jo 1800 – luvulla ja siirtyivät ”uudelle ajalle” valuuttojen ja ihmisten oikeuksien osalta. Heillä ei ollut historiallista esikuvaa.

Euron luojilla ja sen pelastajilla on historiallinen esikuva, jonka varoituksia ei huomioitu, edes osittain.

Vuonna 1992 ekonomisti Theresia Theurl teki tutkimuksen 1800 – luvun valuuttapolitiikasta otsikolla: „EINE gemeinsame Währung für Europa: 12 Lehren aus der Geschichte“. (Yhtenäinen valuutta Euroopalle: 12 opetusta historiasta)

Valuuttaunionit ilman poliittista perustusta rikkoutuvat lopulta aina. Tämä on tutkimuksen sanoma, jota Theurl haluaa korostaa. Hajoamisen kohtalon kiertäminen on saavutettavissa, vain ja ainoastaan totaalisella poliittisella yhteensulautumisella, eli liittovaltiolla ja tämäkin vain ehdollisena.

Euforiset EU:n ja Euron synnyttäjät, puolustajat ja elvyttäjät eivät ole tätä tutkimusta lukeneet tai jättäneet sen huomiotta tehdessään mitä kokivat välttämättömäksi – EU:n, Euron ja oman poliittisen tulevaisuutensa – pelastamiseksi. Heidän tulisi ”oman edun kalastuksen” sijaan keskittyä historian opetuksiin!

Tänään- kahdenkymmenen vuoden jälkeen on Theurl:in kirja erittäin ajankohtainen.

Päättäjiemme tulisi perehtyä tähän tutkimukseen, joka on riittävän selväsanainen, jopa tavan timpurille, joten kyllä siitä selviää myös pääylivarakomissaarit, jotka tekivät kaiken väärinpäin……..

 

Kiitos

Hämis

 

Bonus aineisto aiheeseen:

Rahaharrastajille mielenkiintoinen linkki: http://www.rene-finn.de/lmugold.html

Ja suora linkki Suomen kolikkoon jolla Suomi liittyi Latinalaisen unionin epäviralliseksi jäseneksi:

http://www.rene-finn.de/images/Goldmuenzen/Finnland1910.jpg

Jälkihuomautus: Taas olemme liemessä (Hämiö)!

Liity kannattajajäseneksi

Kansalaisen verkkokauppa

Advertisement