Viitisen vuotta sitten ladoin pihakivetystä uudelleen. Työ sujuu mukavammin jos on musiikkia. Ja sitähän oli tarjolla. Radiosta tuli minulle ennestään tuttu laulu, mutta tällä kertaa pysähdyin kuuntelemaan sanoja.
Näin riimien riivaamalle oli tärkeää että laulussa riimit ja tarina toimivat. Laulussa kerrottiin nykytermein sanottuna soittajan keikkaillan kaari miehisestä näkökulmasta. Tapio Rautavaara esitti Pelimannin penkillä laulun joka alkaa sahtiryypyllä.
Sahti ja miestäväkevämmät ovat tulleet tutuiksi useille esiintyjille. Jos ei ennen keikkaa niin keikan jälkeen. Tässä pieni muistelus Taisto Tammen keikkatavoista Rainer Frimanin kertomana: Taisto Tammi vieraili Porissa Luotsinmäellä. Tammi tulee mun luo ja nappaa mua olasta ja sanoo: ”Poika, mistä saahaan viinaa?” Haettiin sitä vanhalta Koivistolta. Se otti kaks pulloa Koskenkorvaa, ja sitten kun mentiin takas Luotsinmäelle, niin Tatu veti sitte jo ensimmäisen pullon siinä.
Tuopista ryyppään kuohuvan sahdin
Rinnassa tunnen voiman ja mahdin
Muille mä määrään tanssit ja tahdin
Penkillä pelimannin
Hetken kuunneltuani totesin että tässähän on mestarillinen teksti. Sanoittajasta täytyi ottaa selvää. Arvelin tekijäksi Helismaata, mutta yllätyin kun kyseessä oli nainen, Helena Eeva. Internetin ihmeellisetä maailmasta löytyi tietoa, ja äidiltä ja tädiltä lisää. Olihan Eeva Metsäpirtin evakkoja ja päätyneet Laihialle kuten äitini perhe.
Helena Eeva ei ole sanoittajana tuttu suurelle yleisölle koska hän julkaisi tekstinsä salanimillä Asser Tervasmäki, Arvi Tarvainen, Hele Neva, A. Kajo, Aarne Torniainen tai H. Suolakivi.
Palataanpa ajassa taaksepäin ja Metsäpirttiin. Helenalle tuli maatalon työt tutuiksi kuten muillekin lapsille tuohon aikaan. Äitini tiesi kertoa että Helena olisi ollut paimentamassa lehmiä Aino Rintasen (o.s. Pusa), äitini serkun kanssa Lietteellä. Puoliorvoksi Helena oli jäänyt noin kymmenvuotiaana isän kuolutua.
Jos tuossa ei vielä tarpeeksi, talvisota syttyi Helenan ollessa kuusitoistavuotias. Sota jättää jälkensä kaikkiin ja kaikista varmimmin nuoriin jotka ovat paikoissa joissa aikuisillakin on kestämistä. Eeva oli liittynyt lottiin ja toimi muun muassa kaatuneiden kokoamispaikalla kirjurina.
Korsusta korsuun Kannaksella -teoksessa vuodelta 1941 Kalle Väänänen kertoo nuoresta Helena Eevasta: ”Tapasin ennen Taipaleeseen menoani Saaprussa luutnantti Penttilän, ja hän kertoi ihmejuttuja erään lotan rohkeudesta. Etsin tytön käsiini nähdäkseni, minkälainen oli tämä peloton lotta. Hän oli 15-vuotias, nimeltään Helena Eeva ja tosiaankin ihmeellinen siinä suhteessa, ettei näyttänyt tietävän mitä pelko on.”
Mutta eteenpäin elämässä. Talvisodan jälkeen elämä palasi päällisin puolin raiteilleen. Helena suoritti Mikkelin kauppakoulun kympin keskiarvolla. Säveltäjä Toivo Kärki sai Helena Eevasta vihiä, isältään Frans Kärjeltä joka toimi Laihialla kappalaisena. Laihian paikallishistoriasta kiinnostuneille kerrottakooen että pappilaansa Frans piti Perälässä. Frans suositteli Toivolle tekstintekijäksi nuorta kauppa-apulaista. Yhteistyön ensimmäinen hedelmä on vuodelta 1942 ja sai nimekseen Venheessä Laatokalla. Menestystä parivaljakko maistoi ensi kertaa vuonna 1946, kun Henry Theel levytti valssin Harmaat silmät.
Kärki junaili 1950-luvun alussa Helenalle työpaikan Fazerin musiikkiliikkeen kirjanpitäjänä, ja yhteistyö tiivistyi entisestään. Helena Eeva synnytti vuonna 1951 aviottoman lapsen, josta hän huolehti taloudellisesti mutta tytön kasvattaminen jäi sukulaisten vastuulle. Eeva tukeutui Kärkiin usein kun hänellä oli elämässään vaikeaa. Helena Eeva oli eläessään erittäin tuottelias ja kirjoitti jatkuvasti. Hän alkoi kuitenkin uupua henkisesti ja kuoli vuonna 1960 uupumukseen ollessaan vain 36-vuotias.
Ja takaisin Pelimannin penkille. Sanoitukset heijastelevat usein sanoittajan omaa elämää. Näin tälläkin kertaan. Tai ainakin minä olen löytävinä niistä viitteitä hänen elämäänsä ja myös nykymusiikkiin.
Enhän mä valvo lauluni myötä
Muuta kuin viikossa seitsemän yötä
Pirttiä vaihdan mutta en työtä
Penkillä pelimannin
Ensimmäisestä riimiparista olen löytävinäni samankaltaisuutta Gösta Sundqvistin tekstiin Hulivilipojan Humppa jossa hän toteaa: En rahojani tuhlaile, mieluummin juon ne
Lauluni lentää jalkani naksaa
Valvotut yöt saan kerran mä maksaa
Mutta en mieti raskasta taksaa
Penkillä pelimannin
Pieni viittaus luterilaiseen/kristilliseen moraaliin: syntiä seuraa rangaistus. Ehkä myös pieni kumarrus Eino Leinon suuntaan?
Upposi mereen unteni kukkivat kunnaat.
Mies olen köyhä: kalliit on laulujen lunnaat.
Kaikkeni annoin, hetken ma heilua jaksoin,
haavehen kullat mieleni murheella maksoin.
Nuoria tanssi hurmaa ja huumaa
Kirkastaa silmää poskia kuumaa
Eivät he tiedä mies mitä tuumaa
Penkillä pelimannin
Ei tiedä kansa joka rallia kuulee millaista on tekstittäjän elämä:
Riemua raiju ei oma rinta
Vaikka on ilon hilpeä pinta
Laulu on oman onneni hinta
Penkillä pelimannin
Taitoni toivat maailmaan turut
Kauneinman laulun antoivat surut
Viuluni soi kuin soittaisi urut
Penkillä pelimannin
Kirjoittaisin Eevan kohdalla monikossa kauneimmat laulut antoivat surut. Jos kuolee 36 vuotiaana uupumukseen ja tuotannosta löytyy sellaisia lauluja kuin Sunnuntaina sataa aina, Jos helmiä kyyneleet ois, Eron hetki on kaunis, Ensi suru, Kulkuriveljeni Jan ja niin edelleen niin rikostapauksessa poliisi sanoisi että on vähintään syytä epäillä.
On myös todettava että ei ne kaikki laulut ole surun silaamia kuten vaikkapa Lasten liikennelaulu, Sä kaunehin oot, Lentäjän valssi ja Suopursu.
Öitten on herra aamujen houkko
Ruokana almut vuoteena loukko
Kaipaa ei muut kuin tanssiva joukko
Penkillä pelimannin
Luulin että Eeva on vääntänyt sanan houkka muotoon houkko saadakseen aikaan riimin, mutta olin väärässä. Jo Aleksis Kivi on käyttänyt sanaa omassa laulussaan Mitä minä huolin:
Heinolan pokkojen uhkeaan joukkoon
pois minä lähden, tyttöjen houkko;
frallaralla rallaralla rallarallalaa!
Säkeen toinen rivi, ruokana almut, vuoteena loukko näen yhtymäkohtia J. Karjalaisen Viimeinen laulu tekstikohtaan jossa kuvataan keikan jälkeistä yksinäisyyttä. Majoitus on sentään vuosien varrella artistilla parantunut:
Kun tehty on työ, jää vain hotellihuone
Karkin tyynyltä syön taas tyhjä on vuode
Öitteni työ ja lohtu on soitto
Harmaa on aina aamujen koitto
Toisien riemu ainut on voitto
Penkillä pelimannin
Viimeisen valssin viulu kun veti
Uksesta nuoret työntyivät heti
Heillä on lempi mulla on peti
Penkillä pelimannin
Siinä se, soittoillan draamankaari joka heijastelee sanoittajan elämää.
Helena Eevalta löytyy äänitearkistosta vajaat 180 sanoitusta, mutta kyse on ilmeisesti levytetyistä teksteistä. Jo edellämainituista teksteistä muutamat on levytetty Eevan kuoleman jälkeen. Löysin yhden tekstin, Muistelen Georgiaa, joka oli levytetty noin 16 vuotta Eevan kuoleman jälkeen.
Mistä tämä teksti Reijo Taipaleelle tuolloin ilmestyi? Vexi Salmi ja Juha Vainio ovat kumpikin maininneet Kärjen paksusta kansiosta jota hän kävi välillä pojille heiluttelemassa: irtoaako pojat vai kaivetaanko täältä? Sieltä se kai ilmestyi, mutta montako tekstiä sinne on jäänyt, minua viisaammat kertokoot.
