Blogit

Hyvää itsenäistymispäivää ja toivomuslista seuraaville vuosikymmenille

Kuva Pixabay

Tänä vuonna vietän työllistymisen johdosta itsenäistymispäivää (Suomi ei enää ole nähdäkseni itsenäinen) Helsingin ja 612-marssin sijaan kotioloissa, mikä antaa aikaa kirjoittaa. Pari sanaa Väyrysestä ja sitten itse asiaan.

Ensinnäkin on sanottava, että Paavo Väyrysen tulo mukaan presidentinvaaleihin on nykyisenä aikana, jolloin ihmisten saaminen mukaan mihinkään poliittiseen toimintaan on äärimmäisen vaikeaa, erinomainen suoritus. Paavon ja Niinistön korttisaaliita on turha vertailla, sillä kaikkihan me tiedämme Niinistön olevan lopulta Kokoomuksen ehdokas. Niinistön korttikampanja organisoitiin kokoomuksen puoluekoneistossa ja suurella rahalla. Paavon kampanja taas aloitti tyhjästä, ja hoiti homman lyhyessä ajassa pääosin kesän tapahtumaruuhkan ulkopuolella.

Väyrysen kampanjan symboliikka

Paavo Väyrysen presidenttiyttä ajava kannatusyhdistys on perustettu tänään samalla kellonlyömällä kuin tehtiin muodollinen päätös Suomen itsenäistymisestä. Suomen itsenäistymisen satavuotispäivänä siis perustettiin kannatusyhdistys miehelle, joka joka piti EU-jäsenyyden eduskuntakäsittelyssä jarrutuspuheenvuoroja venyttäen käsittelyä niin kauan, että Ruotsin päätöksestä saatiin selvyys. Ruotsin kielteinen päätös olisi ollut viime hetken pelastus. Väyrynen myös kiersi kilpaa oman puolueensa puheenjohtajan Esko Ahon kanssa Keskustan kenttäväen keskuudessa yrittäen saada puolueensa vastustamaan EU-jäsenyyttä. Keskustan vastustava kanta olisi kaatanut jäsenyyden.

Väyrynen edustaa omien sanojensa mukaan keskustalaista alkiolaisuutta, mitä voi hyvin perustein väittää ainoaksi kotimaiseksi aatteeksi, vaikka se onkin leimallisesti pohjoismainen. Alkiolaisuuden perintö ulottuu pohjoismaiden varhaiskeskiaikaan, joka kehittyi Keski-Euroopasta poikkeavalla tavalla. Talonpojista ei tullut maaorjia, vaan säilyttivät melko pitkälle itsenäisyyden. Alkio korosti maaseutua, sivistystä ja huolenpitoa köyhimmistä. Huonojakin ajatuksia Alkiolla oli, kuten ”Euroopan Yhdysvallat”. Alkiolaisuus on kokonaisuutena arvioiden kelpo aate, jonka Keskusta on hukannut aikaa sitten. Itse haen omaa innoitustani monista eri lähteistä, ja alkuperäinen alkiolaisuus on niistä yksi.

Kahden kansan itsenäisyyspäivä

Mutta itse asiaan. Nyt Suomen 100-vuotispäivänä järjestetään Helsingissä marsseja ja kulkueita enemmän ja vähemmän. Vastikään kielletty kansallissosialistinen Vastarintaliike järjestää omansa ennen kuin heidän järjestönsä kieltäminen on saanut lainvoiman, ensi vuonnahan heillä lienee jo eri nimellä toimiva yhdistys, jos oikein arvaan. Anarkistit ja vasemmistonuoret taas osoittavat mieltään ”Helsinki ilman natseja”-tapahtumassa. Illalla taas on 612-soihtukulkue, jota YLE ja muut mediat ovat rummuttaneet vuosien ajan äärioikeistolaiseksi tai ”äärikansallismieliseksi”, ja nyttemmin on pääsyt tituleeraamaan kulkuetta ”äärikansallismieliseksi profiloituneeksi”, kun itse ovat kulkuetta profiloineet. Mukana olleena tiedän sanoa, että siellä on isänmaallisia ihmisiä vauvasta vaariin, eikä ketään käännytetä pois, mikäli sitoutuu kulkueen sääntöihin.

On todella ikävää huomata, kuinka jakautuneissa ja riitautuneissa tunnelmissa itsenäisyyspäivää vietetään. Toisaalta julkinen valta on verovaroin luonut liberaalien miehittämän Suomi 100-toimikunnan, joka promoaa monikulttuurisuutta, siis poliittista suuntausta. Verovaroilla tuettu yksityinen media sekä kokonaan julkinen YLE taas ovat demonisoineet jo vuosikaudet esimerkiksi maahanmuuttoa ja EU:ta vastustavia kansalaisia äärioikeistolaisiksi, äärikansallisiksi ja ties miksi. Nyt Suomessa on kaksi ääripäätä, jotka haukkuvat toisiaan, ja keskivaiheilla taas joukko ihmisiä, jotka eivät uskalla sanoa mielipidettään, jotta eivät tulisi leimatuiksi.

Aatteelliset ihmiset eivät ole pahoja. Kansallismieliset, konservatiivit, liberaalit, sosialistit, anarkistit ja federalistit kokevat kaikki olevansa hyvällä asialla. Ongelma ei ole siinä, että joku olisi paha ja ilkeä. Ongelma on siinä, että Suomessa on vallalla yhden totuuden järjestys, jossa tämän totuuden kyseenalaistajia marginalisoidaan, mikä ei aatteen ihmisten ollessa kyseessä koskaan luovuttamiseen, vaan ainoastaan radikalisoitumiseen. Yhden ryhmän radikalisoituminen taas radikalisoi vastapuolta, ja kierre on valmis.

Kuinka tästä päästään?

Itsenäistymispäivänä muistellaan ja juhlitaan historiaa. Historiasta voimme oppia ja sieltä voidaan ammentaa toimivia ratkaisuja, joilla Suomen ongelmia ratkaistaan ja joilla suomalaisia yhdistetään. Ero eurosta on tärkein askel kohti yhteistä Suomea, mutta paljon muutakin voidaan tehdä. Tässä on toivomuslistani Suomen seuraaville vuosikymmenille.

Suomessa on valtava määrä ongelmia, joihin ns. ”tavan kansa” tietää ratkaisun oikopäätä, mutta näitä ratkaisuja ei vain toteuteta. Vaikka samat ratkaisut olisivat käytössä rajan takana Ruotsissa ja toimisivat, väittävät poliitikkomme, että ”se ei ole nykyaikaa” tai että EU tai maailmantalous, johon Ruotsikin tietääkseni kuuluu, estää näitä itsestäänselvyyksiä toteuttamasta. Suomesta tuli 1990-luvulla yhden totuuden maa, jossa toisinajattelijoita on leimattu kylähulluiksi, ääriaineksiksi ja ties miksi. Seuraavina vuosikymmeninä tämä yksi totuus murtuu, ja poliittinen elämämme tervehtyy. Tämä taas johtaa ratkaisuihin, jotka lisäävät kansan hyvinvointia ja tuo takaisin tunteen yhteisestä yhteiskunnasta.

Eniten jakolinjoja aiheuttava kysymys, maahanmuutto, järjestetään uusvanhalla tavalla. Suomessa palataan rajavalvontaan ja maahanmuuttoa Suomeen itsessään rajoitetaan, ja samalla palautuspolitiikkaa tiukennetaan niin, että pakolaisuudesta ei tule pysyvää, vaan rauhoittuneille sota-alueille palataan takaisin. Samalla Suomi kuitenkin suuntaa aiemmin tehotonta kehitysapuun käytettyä rahaa kohteisiin, jotka helpottavat pakolaisleirien oloja ja Suomi palaa ulkopolitiikassaan puolueettomaksi, eikä ole esimerkiksi epäsuorasti tukemassa valtioiden hajottamisia Lähi-idässä.

Talouspolitiikassa
Suomi palaa vanhaan sekatalouteen ja tupo-aikaan. Valtio harjoittaa niitä toimintoja, joista tuotot valuisivat muutoin ulkomaille. Valtio hoitaa yhtiöiden ja liikelaitosten kautta osaa esimerkiksi raskaasta teollisuudesta (kaivostoiminta) ja infranrakennuksesta, metsäteollisuutta metsähallituksella sekä kaikkia julkisia SOTE-palveluja yhteistyössä kuntien ja maakuntien kanssa. Tulopolitiikassaan valtio siirtyy elinkeinoelämän suosimisesta varmistamaan sitä, että työntekijät saavat osansa tuottavuuden kasvusta. Veronkiertoa valvotaan ja lainsäädäntöä tiukennetaan. Oma valuutta varmistaa sen, että suomalaiset tuotteet ovat kilpailukykyisiä koti- ja vientimarkkinoilla. Toisaalta verotusta voidaan laskea, kun kansantaloutemme ei vuoda ulkomaille, ja valtion tulopohja kasvaa oman teollisuuden myötä. Sääntelyä on puretaan ja selkeytetään.

Aluepolitiikassa Suomi ottaa täysi uuden asennon, kun työpaikkoja syntyy syrjäseuduille ja väestö alkaa jakautua ympäri Suomea. Investoinneilla luodaan maaseudulle uusia työpaikkoja esimerkiksi parantamalla tiestöä ja rakentamalla Jäämeren rata. Metropolipolitiikasta luovutaan, jolloin Helsingin asunnot ja vuokrat halpenevat, mikä helpottaa köyhyyttä ja yleistä ahdinkoa. Samalla pääomien kasautuminen kiinteistöjen ja asuntojen omistajille loppuu, jolloin pääomia aletaan sijoittaa tuottavaan teollisuuteen asuntojen sijaan.

Ulkopolitiikassaan Suomi siirtyy jälleen puolueettomien maiden joukkoon. Suomi ei leiki enää suurvaltaa ja irtaantuu EU:n Venäjää vastaan suuntaamasta mannermaasulkemuksesta. Suomi ylläpitää omaa, itsenäistä puolustusta ja hankkii kalustonsa kotimaasta niin pitkälti kuin mahdollista, ja loput puolueettomista maista. Suomessa harjoittelevat vain suomalaiset sotilaat. Suomi tuomitsee joko kaikkien maiden harjoittaman miehityspolitiikan tai ei mitään, ja pyrkii etsimään ratkaisuja syyllisten sijaan.

Suomen politiikka tervehtyy, kun poliitikot eivät enää kyttäile virkoja EU:n elimissä. Mediassa keskitytään neutraaliin uutisointiin, opetusohjelmissa luovutaan atavistisesta hyvän ja pahan vastakkainasettelun luomisesta, ja ihmisten marginalisoiminen lopetetaan. Asioista käydään keskustelu ja äänestetään, ja mikäli tulos ei miellytä, pyritään asia korjaamaan seuraavissa vaaleissa. Useimmissa asioissa mielipide-erot esiintyvät puhuttaessa keinoista, ei päämäärästä. Ylipäätään yhtenäisyydentunne kasvaa, kun tulevaisuudennäkymät ovat valoisat ja tunnemme olevamme matkalla kohti hyvää huomista.

Tällaista Suomea toivon.

6.12.2017
Akseli Erkkilä

Kansalaispuolueen asiantuntijajäsen

  • 51
    Shares

Liity kannattajajäseneksi

Kansalaisen verkkokauppa

Advertisement