Blogit

Joskus on parasta heittää lapsi pesuveden mukana

Charlie Hebdon toimituksen edessä 2015

 

Useiden laajojen selvitysten perusteella Euroopan eri maissa ja Yhdysvalloissa – eli länsimaissa – asuvista muslimeista noin neljäsosa (~25 %) symppaa islamin nimissä tehtäviä terrori-iskuja. Lähes viidesosa muslimeista ei paljastaisi viranomaisille, vaikka tietäisi tuttavansa suunnittelevan terrori-iskua. Tästä joukosta löytyvät ne radikalisoitujat. On vaikea arvioida, kuinka suuri osuus ryhtyy elämänsä aikana käytännön toimiin eli toteuttamaan jihadistista terrori-iskua, mutta arvioidaan osuudeksi vaikkapa 1 % noista potentiaalisista radikaaleista. (Jätetään tässä pois laskuista muista maista avointen rajojen yli mahdollisesti liikkuvat terroristit.)

 Näin laskien jokaista miljoonaa muslimia kohti saamme 250 000 jihadistisen terrorismin hyväksyjää ja 2 500 toimivaa terroristia. Jos kerran viikossa tapahtuisi terrori-isku, tästä määrästä riittäisi terroristeja siis lähes 50 vuodeksi.

 Isossa-Britanniassa on lähes kolme miljoonaa muslimia, mikä edellä hahmotetulla kaavalla tekisi 7 500 terroristia. Suomessa on toistaiseksi alle 100 000 muslimia, mikä laskukaavalla tarkoittaisi alle 25 000 terrorismin hyväksyjää ja vähemmän kuin 250 toimivaa terroristia. Siinäkin riittää kyllä iskujen tekijöitä vuosikymmeniksi. Lähivuosina se alkaa täälläkin, kuten jokainen hyvin tietää.

 

Islamilla on kiistaton yhteys terrorismiin

 Jokainen meistä lukutaitoisista tietää, että islamin opetuksiin kuuluu pyhä sota eli jihad vääräuskoisia vastaan. Näihin opinkappaleisiin vedoten kuka tahansa muslimi voi perustella tekemänsä terrori-iskut islamin nimissä. Niin kauan kuin islamin pyhistä kirjoituksista ei poisteta tällaisia kohtia, jokainen muslimi on potentiaalinen radikalisoituja ja jokainen radikalisoituja on potentiaalinen terroristi. Eikä niitä tietenkään poisteta, koska nehän ovat jumalan sanaa.

 

Syrjäytyminen ei selitä terrorismia

 Islamin opetuksiin on sisäänrakennettu jihadistinen viha vääräuskoisia kohtaan, eikä sillä ole mitään tekemistä syrjäytymisen kanssa. Muslimit lopettavat radikalisoitumisen ja terrorismin vasta kun kohdemaa on täysin islamilainen – siihen saakka he valitsevat vapaaehtoisesti ”syrjäytyä” vääräuskoisten yhteiskunnasta. Vasta sitten, kun vääräuskoisia ei enää ole, loppuu jihadistinen terrorismi vääräuskoisia vastaan.

 Sillä, mitä me teemme tai emme tee ehkäistäksemme muslimien ”syrjäytymistä”, ei ole käytännössä mitään merkitystä jihadistisen terrorismin vähentämisessä. Huomatkaa, etteivät juutalaiset, shintolaiset tai taolaiset syrjäytyessään suinkaan ryhdy tappamaan vääräuskoisia oman uskontonsa nimissä – niin tekevät vain muslimit.

 

Ratkaisu

Ainoa todellinen keino ehkäistä jihadistista terrorismia on pitää muslimien lukumäärä vähäisenä. Muslimiasukkaiden lukumäärällä on selvä korrelaatio jihadististen terrori-iskujen määrään maassa.

 Jokainen muslimi ei ole terroristi, mutta islamin opetukset mahdollistavat ja oikeuttavat terrorismin. Me emme voi tietää, ketkä muslimeista hyväksyvät pyhistä kirjoituksistaan jihadistiset kohdat ja ketkä eivät. Siksi meidän kannattaa tässä tapauksessa heittää lapsi pesuveden mukana: muslimeista ei ole mahdollista ennakolta karsia jihadismiin taipuvaisia aineksia, joten meidän on järkevintä rajoittaa kaikkien riskiryhmään kuuluvien eli muslimien maahanmuuttoa.

 

Tilaa
Ilmoita
guest
0 Kommenttia
Palautteet
Näytä kaikki kommentit

Tietoa julkaisijasta

Jaakko Häkkinen

[PASSIIVINEN BLOGI]
~ Vapaustaistelija (kieli-, sanan-)
~ Muuttokriittinen (maahan-, kaupunkiin-)
~ Uskokriittinen ja järkipuolteinen: uskonnollista ja ideologista aivopesua vastaan
~ Sensuurikriittinen ja totuuspuolteinen: paheksunnalla hallitsemista vastaan

Liity kannattajajäseneksi

Kansalaisen verkkokauppa

Advertisement