Blogit

Keltaliivejä ei tällä tavoin tuettu

Kuva Ferenc Almássy.

Amerikassa ovat olleet käynnissä jo jonkin aikaa ns. BLM-mielenosoitukset, tai oikeammin mellakat. Minulla on näistä mellakoista ja niiden oikeutuksesta oma kielteinen kantani, mutta en siitä nyt kirjoita, siitä näkökulmasta kun on kirjoituksia jo pilvin pimein. Huomasin tässä kuitenkin, että Suomessahan on mellakointiin suhtauduttu aivan vastikään eri tavalla.

Minua suoraan sanottuna ällöttää, kuinka Suomessa masinoidaan tukimielenosoituksia, suitsutusta ja jopa kirkon tukea amerikkalaisten BLM-mielenosoituksille. Tulin sitten muistaneeksi, että näinhän ei Suomessa esivaltaa vastustavaan mellastamiseen aina suhtauduta, ja olipa minun suhtautumiseni aiempaan kahinaan eri. Nimittäin Ranskan keltaliivit eivät Suomessa saaneet osakseen mitään vastaavaa puolivirallisten instituutioiden tukea.

Monia yhtymäkohtia näiden kahden eri mellakoinniksi yltyneen mielenosoituksen välillä on. Kuten tietysti on tavallista, kummassakin tapauksessa itsensä voimattomiksi kokevat ihmiset osoittavat mieltään järjestelmää vastaan. Siksi toisekseen, molempien aikana poliisi käytti kovia toimia mielenosoitusten taltuttamiseksi – ja ylilyöntejäkin sattui.

Poliisi pamputti kummassakin

Vastikään levisi maailmalla amerikassa kuvattu video, jossa poliisi työntää vanhuksen nurin ja joukko muita poliiseja todistaa tätä näytelmää. Kaikki kävelevät tyynesti ohi, kun vanhus kaatuu suorilta jaloilta, lyö päänsä ja menettää tajunsa. Ranskasta näki valtavasti vastaavia videoita, joissa joukko mellakkapoliiseja mukiloi ohimennen väärässä paikassa väärään aikaan olleita ihmisiä. Enimmäkseen ilmiössä lienee kyse siitä, että varsinkin amerikkalaisessa järjestelmässä, jossa poliisin koulutus ja palkka on huono, alalle hakeutuvat nekin jotka haluavat päästä käyttämään voimaa.

En kuitenkaan nähnyt Suomen luterilaisen kirkon soittavan kelloja Ranskan mielenosoittajien puolesta. En myöskään nähnyt toimittajien suhtautuvan yhtä antaumuksellisesti tapahtumiin. Ei, vaikka tapahtumat olivat lähempänä. Ei todellisia tukimielenosoituksiakaan järjestetty, vaan keltaliivibrändiä yrittivät hyödyntää eri asteiset hörhöt.

Yksi ero on

Näitä kahta eri mielenosoitusta erottaa tietysti se, että BLM on vähemmistöjen etuja ajava mielenosoitus, ja keltaliivit taas olivat tavan kansan protesti. Ranskassa kyllästyttiin euroalueen säästöpolitiikkaan ja tasaverojen nostoon, jotka hyödyttävät rikkaita ja rokottavat köyhiä. BLM:n inhokkina on Suomenkin median inhoama Donald Trump, keltaliivit taas vaativat entisen pankkiirin ja EU:n ihmelapsen, Emmanuel Macronin päätä vadille.

Mikä tämän blogauksen tarkoitus on? Uhriutua? Ei, vaan osoittaa että Suomessa ja muuallakin on olemassa niin sanottu ”virallinen linja” vähän samaan tapaan kuin on esimerkiksi Kiinassa. Meillä sitä ei vain edistetä yhtä krouvisti. Lisäksi on tehtävä selväksi, että ne, jotka Suomessa osoittavat tukensa mielenosoitukselle amerikkalaiselle, huumeiden vaikutuksen alaisena poliisin käsiin kuolleelle väkivaltarikolliselle, eivät ole kapinallisia tai vapaustaistelijoita. Tämä BLM-mekastus Euroopassa ei vertaudu Ranskan vallankumoukseen, vaan Kiinan kulttuurivallankumoukseen. Se on virallisen linjan mukaista ohjattua aktivismia.

Akseli Erkkilä

  • 56
    Shares

Liity kannattajajäseneksi

Kansalaisen verkkokauppa

Advertisement