Vuosittain peruskoulusta saa päättötodistuksen noin 58 000 oppilasta. 2 200 kielivapauskokeiluun osallistuvaa on siis vain 3,8 % koko ikäluokasta. Toisaalta tuohon määrään mahtuisivat samanaikaisesti kaikki Kainuun ja Etelä-Karjalan maakuntien peruskouluista valmistuvat oppilaat.
Käytännössä kokeilun laajuus riippunee kuitenkin siitä, kuinka moni kokeiluun osallistuvien kuntien oppilaista hakeutuu pakkoruotsittomaan kokeiluun. Jos hakeutujia olisi vaikkapa 20 % oppilaista, kokonaisoppilasmäärä olisi 11 000, mutta jos hakeutujia olisikin 50 %, kokonaisoppilasmäärä olisikin vain 4 400. Kokonaisoppilasmäärä rajannee kokeiluun osallistuvien kuntien lopullisen lukumäärän.
Esittelen seuraavassa, mitä kielikokeilusuunnitelma pitää sisällään. Ajatuksena on siis vapauttaa kokeiluryhmän osalta vieraiden kielten valinta: kokeiluun osallistuvienkin on opiskeltava vähintään kahta vierasta kieltä, mutta ne saa itse valita. Käytännössä siis suomenkieliset oppilaat saavat valita ruotsin tilalle koulujen tarjonnasta jonkin toisen vieraan kielen, ja ruotsinkieliset oppilaat voivat samoin korvata suomen jollain toisella kielellä. Kokeilun on määrä alkaa syyslukukaudella 2018.
- Virkamiesruotsi jatkuu pakollisena
”Opetuksen järjestäjän tulee varmistua siitä, että oppilas ja hänen huoltajansa tai muut lailliset edustajansa ovat tietoisia voimassa olevan lainsäädännön mukaisista kielitaitovaatimuksista, esimerkiksi molempien kotimaisten kielten osaamisen merkityksestä jatko-opintojen ja virkaan valituksi tulemisen kannalta.”
Viranomaisten kielitaitovaatimuksiin kokeilu ei vaikuta, eli ruotsin taitoa edellytetään jatkossakin viranomaishenkilöstöltä, joka toimii sellaisissa kunnissa ja rakenteissa, joissa ruotsi on toinen virallinen kieli. Tämä ei ole ongelma. Henkilö voi hankkia ruotsin taidon kielikurssilla siinä vaiheessa kun hän hakee työhön, jossa kielitaitoa vaaditaan. Ei siis tarvitse pakkoruotsittaa koko kansaa vain siksi, että pieni osa tulee päätymään ruotsin taitoa edellyttäviin viranomaistehtäviin.
Lisäksi laintulkinnassa ollaan muutenkin siirtymässä suuntaan, jossa korostetaan henkilöstön kielitaitoa eikä enää yksittäisen viranomaishenkilön kielitaitoa. (Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta on tässä suhteessa tulkinnanvarainen.) Esimerkiksi Helsingissä palkattiin äskettäin lääkäreitä huolimatta ruotsin taidon puuttumisesta, koska kokonaisuutena lääkäreissä on riittävästi ruotsintaitoisia.
- Toisella asteella ei pakkoruotsia, korkea-asteella kyllä
”Laissa säädettäisiin selkeyden ja yhdenvertaisen kohtelun vuoksi, että oppilas, jonka perusopetuksen oppimäärään ei kokeiluun osallistumisen vuoksi ole sisältynyt toista kotimaista kieltä, tulee hakemuksesta vapauttaa velvollisuudesta sisällyttää lukiolaissa tarkoitettuun oppimäärään tai ammatillisesta peruskoulutuksesta annetussa laissa tarkoitettuun ammatilliseen perustutkintoon toista kotimaista kieltä.”
”Opetus- ja kulttuuriministeriö turvaa riittävät resurssit toisen kotimaisen kielen opetukseen kokeilun osallistuneille heidän suorittaessaan korkeakouluopintoja, jotta opiskelijalla on mahdollisuus saavuttaa korkeakoulututkintoon sisältyvä riittävä kielitaito ja kelpoisuus hakea valtion virkoihin.”
Tärkeintä on, että perusasteen ja toisen asteen opiskelijat vapautetaan pakkoruotsista. Korkea-asteen tutkinnon suorittaa noin 30 % suomalaisista, ja käytännössä vain tätä kautta voi päätyä sellaisiin viranomaistehtäviin, joissa vaaditaan ruotsin kielen taitoa. Tämäkään ei tietenkään oikeuta pakkoruotsia, mutta voidaan sanoa, että perusasteella ja toisella asteella pakkoruotsille ei ole senkään vertaa perusteluja kuin korkea-asteella.
Käytännössä siis kokeiluun osallistuvat voivat käydä ammatillisen koulutuksen ja lukion ilman pakkoruotsia, mutta korkeakouluopinnoissa he eivät välttämättä enää tule saamaan vapautusta ruotsin opiskelusta.
- Koulun vaihtaminen ei poista oppilasta kokeilusta
”Oppilaalle osoitettua koulua ei voida muuttaa sen vuoksi, että oppilas päättää olla osallistumatta kokeiluun. Kokeiluun osallistuvan oppilaan osalta koulun vaihtaminen on mahdollista.”
”Jos oppilas vaihtaa kesken oppivelvollisuuden sellaiseen kouluun, joka ei kuulu kokeilun piiriin, vapautusta voidaan harkita perusopetuslain 18 §:n nojalla suhteessa siihen, onko toisen kotimaisen kielen oppimäärän suorittaminen oppilaalle kokeiluun osallistumisen vuoksi kohtuutonta.”
Kokeiluun osallistuvat saavat vapaasti muuttaa muualle, eikä heitä näillä näkymin tulla silloinkaan pakottamaan opiskelemaan ruotsia. Voi myös olla, etteivät he pääse lähimpään kouluun, jos pakkoruotsiton opetus järjestetäänkin jossain kauempana kotoa sijaitsevassa koulussa.
- Ruotsin opetusta on tarjottava jatkossakin
”Kokeiluun osallistuvan opetuksen järjestäjän kannalta velvollisuus tarjota laajempaa kielivalikoimaa kasvaa. Koska oppilaan koulupaikkaa ei saa vaihtaa tilanteessa, jossa oppilas ei osallistu kokeiluun, käytännössä kokeiluun osallistuvan opetuksen järjestäjän tulee edelleen useassa tapauksessa tarjota kokeiluun osallistuvissa kouluissa mahdollisuutta myös toisen kotimaisen kielen opiskeluun. Riippuen opetuksen järjestäjän jo olemassa olevan kielivalikoiman laajuudesta, kokeiluun osallistuvien opetuksen järjestäjien kustannukset saattavat hieman kasvaa.”
Nykyäänkin osa valitsee ruotsin jo A1-kielenä, vaikka tällainen ei pienemmissä kouluissa ole välttämättä edes mahdollista. On todennäköistä, että ruotsin pakollisuuden poistaminen siirtäisi osan ruotsin opiskelijoista valitsemaan sen jo A1- tai A2-kielenä, kun nykyään lähes kaikki jättävät sen viimeiseen mahdolliseen paikkaan eli B1-kieleksi – osin siksi, että kaveritkin tekevät niin. Luokkatoverien kieliopintojen eriytyessä sosiaalinen paine tiettyyn aloitushetkeen vähenee.
Nykyiset B1-ruotsin opiskelijat hajaantuisivat jatkossa myös useampaan eri kielen opetusryhmään, mikä saattaa edellyttää useamman kieltenopettajan palkkaamista. Kuitenkin kieltenopettajat osaavat opettaa ainakin kahta kieltä, joten sama opettaja voi esimerkiksi opettaa ruotsia aamulla ja saksaa iltapäivällä. Tällöin opettajien määrä ei kasvaisi, mutta kieltenopetukseen käytetty tuntimäärä kylläkin. Kieltenopettajat voivat myös liikkua useamman koulun välillä; oppilaita tuskin pakotetaan liikkumaan kielitunneille eri kouluun.
On hyvä, että suomenkielisten joukossa on myös ruotsintaitoisia. Kun riittävän suuri osa opiskelee ruotsia vapaaehtoisesti, laskee rima poistaa ruotsin pakollisuus. Vapaaehtoisten ruotsinopiskelijoiden osuuden maksimoimiseksi on tärkeää, että kouluilla on velvollisuus tarjota ruotsia kaikille niille, jotka sitä haluavat opiskella. Ilmeisesti opetusryhmän koon vähimmäisraja ei tule koskemaan ruotsin opiskelijoita.
- Kokeiluun voivat hakeutua kunnat kaikkialta Suomesta
”Esityksessä laki ei rajaisi kokeilun piiriin vain tiettyä valtakunnan maantieteellistä osaa, vaan kaikki kunnat ja muut perusopetuksen järjestäjät voivat lähtökohtaisesti hakea kokeilulupaa. Kokeiluun voivat hakea sekä suomen että ruotsinkieliset opetuksen järjestäjät. Näin ollen kokeilua ei ole rajattu vain tietylle alueelle ja tiettyyn kieleen.”
Alueellinen rajaamattomuus on tärkeää siksi, että nähtäisiin, onko vapaaehtoisen ruotsin suosio suurempi alueilla, joilla asuu ruotsinkielisiä. Mikäli näin on, voitaisiin kokeilun tuloksella rauhoitella ruotsinkielisiä siinä vaiheessa kun valtakunnallinen pakkoruotsi poistetaan kokonaan: ruotsia opiskellaan kyllä vapaaehtoisestikin siellä, missä ihmiset kuulevat sitä asuinympäristössään. Muualla sitä ei tarvitsekaan opiskella, koska ei ole ruotsinkielisiä, joiden palveluihin edes vedota.
Ennuste kielivapauskokeilun tuloksista
Ensinnäkin ruotsia opiskelevien suomenkielisten lukumäärä tulee romahtamaan (kokeilun otoksessa). Tämä ei kuitenkaan ylitä uutiskynnystä, koska 100 %:sta ei pääse kuin alaspäin – lopputulos on siis itsestäänselvyys.
Kuitenkin Euroopan komission kielibarometrissa 2005 peräti 30 % suomalaisista nimesi ruotsin kahden tärkeimmän vieraan kielen joukkoon; sen edellä oli vain englanti, jonka nimesi 88 %. Lapsille tärkeimpiä kieliä kysyttäessä ruotsin nimesi 38 % vastaajista ja englannin 85 %.
Voitaneen täten arvioida, että noin kolmasosa ikäluokasta valitsisi edelleen ruotsin toiseksi vieraaksi kielekseen, kun taas kaksi kolmasosaa voisi olla kiinnostunut valitsemaan jonkin muun vieraan kielen sen tilalle.
Toiseksi tullaan myöntämään, että se kielitaito, jota nykyään viranomaisilta vaaditaan (mutta joka käytännössä on vain nimellinen), voidaan saavuttaa myös aikuisena kielikurssien avulla. Tämä on tärkeää, koska valtakunnallista ja kaikki kouluasteet läpäisevää pakkoruotsia on yritetty perustella juuri virkamiesruotsin vaatimuksella. Kokeilu tulee siis diskvalifioimaan pakkoruotsin tärkeimmän perustelun.
Kolmanneksi olisi hyvä, mikäli myös ruotsinkielisenemmistöisiä kuntia hakeutuisi kielivapauskokeiluun. Toisaalta se, jos näin ei kävisikään, kertoisi kiistatta siitä, etteivät ruotsinkieliset pidä suomen kieltä tarpeettomana. Kokeilu tuleekin paljastamaan, että todellisuudessa suomi ja ruotsi eivät ole tasavertaisia kansalliskieliä, vaan suomi on maan ehdottomana pääkielenä selvästi tärkeämpi ja tarpeellisempi ruotsinkielisille kuin vain noin 5 % suuruisen vähemmistön suppealla rannikkokaistaleella puhuma ruotsi on suomenkielisille.
Suomenkielisethän tämän ovat aina tienneetkin, mutta RKP:n piirissä todellisuudelta on tähän saakka suljettu silmät ja kuviteltu, että suomi ja ruotsi olisivat maassamme yhtä tärkeitä kieliä.
Kehotan kaikkia kielivapautta ajavia kunnanvaltuutettuja kautta maan toimimaan aktiivisesti sen eteen, että mahdollisimman moni kunta ilmoittautuisi halukkaaksi kielivapauskokeiluun. Erityisen tärkeä kielivapauskokeilu olisi saamelaisalueella, missä viranomaisilta edellytetään saamen eikä ruotsin taitoa – silti sielläkin on pakkoruotsi. Kaakkoisrajan kunnissa puolestaan on kysyntää venäjän taidolle.
P.S. Suomenkieliselle yksilölle ruotsi on vieras kieli muiden joukossa; tätä ei muuta se, että lakien tasolla suomi ja ruotsi ovat nimitykseltään ”kansalliskieliä” tai ”toisia kotimaisia kieliä”.
