Blogit

Kokoomus ulos hallituksesta?

Kokoomuksessa virtsitään nyt urakalla omille lahkeille. Aiemmassa kirjoituksessani käsittelin kokoomuslaisten kukkahattuperformanssia, jossa Halla-aho esitetään liian suurena saatanana leikkikaveriksi. Esimerkiksi Henna Virkkunen ja Jan Vapaavuori on kirkuneet, ettei Kokoomus voi tehdä hallitusyhteistyötä Jussi Halla-ahon kanssa. Silti Vapaavuori esimerkiksi vastusti suurmoskeijaa jyrkemmin kuin Halla-aho – melkoista tekopyhyyttä siis häneltä.

 Ja syy Halla-ahon demonisoinnille? Mitään todellista syytä ei ole. Tunnetason vastenmielisyys perustuu yksinomaan siihen, että Helsingin punavihreässä kuplassa hoetaan fanaatikkokulttilaisten pontevuudella mantraa ”Halla-aho on paha, Halla-aho on paha, Halla-aho on paha…” Nämä kuplalaiset ovat siis itse aivopesseet itsensä uskomaan, että Halla-aho on paha, koska Halla-aho on paha. Yhtäkään järkiperustelua heillä ei ole esittää.

 Rikoksista on turha edes puhua: Vapaavuoren rattijuopumus-, varkaus- ja pahoinpitelytuomio vs. Halla-ahon johtopäätös profeetta Muhammedin pedofiliasta ja esikuvallisuudesta islamissa (uskonrauhan rikkominen) sekä sanomalehti Kalevan rasistisessa tekstissä esiintyneiden suomalaisten vaihtaminen somaleihin kaksoisstandardin osoittamiseksi (kiihotus kansanryhmää vastaan).

 Kokoomuksen toiminnan järjettömyys on siinä, että punavihreät eivät tule koskaan äänestämään Kokoomusta, joten heidän nuoleskelunsa on täysin hyödytöntä, mutta sen sijaan Kokoomus voi menettää isänmaalliset oikeistolaiset äänestäjänsä. 

 

Sipilän puntarointi voi yllättää

Hallituksen muodostajana pääministeri Juha Sipilä on vaa’ankieliasemassa. Sipilä voi yhtäkkiä huomata, että Perussuomalaisten sijasta hänen kannattaakin dumpata hallituksesta Kokoomus! Keskustan kohderyhmä ovat maaseutu-Suomen asukkaat, jotka ovat perin kristillis-konservatiivisia arvoiltaan eivätkä mitään punaviherglobalisteja. Perussuomalaiset vetoavat myös samankaltaiseen porukkaan. Keskinäisestä kilpailuasetelmasta huolimatta kumpikin puolue voi voittaa, jos kumpikin palvelee tätä äänestäjäkuntaa hyvin.

 Pääkaupungin, suurpääoman ja Brysselin edunvalvojana nähty Kokoomus ei voisi oppositiosta käsin enää jarruttaa maakuntien hallintorakenteen ja itsehallinnon kehittämistä, jonka osalta Keskusta ja Perussuomalaiset varmasti löytäisivät helposti yhteisen sävelen. Myös Kristillisdemokraatit solahtaisivat helposti ”sinivalkomultahallitukseen”.

 Sen sijaan RKP on niin persufobinen ja punavihersokea, että se epäilemättä vaatisi melkoiset myönnytykset ennen kuin tulisi hallitukseen Perussuomalaisten kanssa. Vaasan keskussairaalan ympärivuorokautisen päivystyksen säilyttäminen voisi olla yksi houkutin. Olen jo aiemmin perustellut säilyttämisen järkevyyttä, koska Vaasassa on jo valmiina kaksikielinen palvelurakenne, jollainen joudutaan nyt kehittämään tyhjästä Seinäjoelle, missä sellaista ei ole. Mutta kielivapauskokeilusta eli pakkoruotsittomuuskokeilusta ei pidä tinkiä! RKP:n on opittava ajamaan ruotsinkielisten etua jotenkin muuten kuin kyykyttämällä suomenkielisiä.

 Kansanedustajien määrässä Kokoomus ja Perussuomalaiset ovat yhtä suuria puolueita (vuoden 2016 tilanne), joten kumpi tahansa ”riitapukareista” voidaan vaihtaa hallitussovun säilyttämiseksi. Ainoa ero hallituksen kannalta on RKP:n suhtautuminen hallituskumppaneihin.

 Kokoomuksen kukkahattuperformanssin seuraus saattaakin pahimmassa tapauksessa olla se, että Juha Sipilä vaihtaa Kokoomuksen tilalle hallitukseen kaksi pienempää puoluetta.

 

  • 160
    Shares

Tietoa julkaisijasta

Avatar

Jaakko Häkkinen

Myöhäisnuori fennougristi (kielitieteilijä, FM -07 HY), Tuusula. (Perussuomalaiset)
~ Vapaustaistelija (kieli-, sanan-)
~ Muuttokriittinen (maahan-, kaupunkiin-)
~ Uskokriittinen ja järkipuolteinen: uskonnollista ja ideologista aivopesua vastaan
~ Sensuurikriittinen ja totuuspuolteinen: paheksunnalla hallitsemista vastaan
https://www.facebook.com/Jaakko-H%C3%A4kkisen-kuiva-politiikkasivusto-1520201714897542/

Lisää kommentti

Lisää kommentti

Liity kannattajajäseneksi

Kansalaisen verkkokauppa

Advertisement