Blogit

Kulttuurisen omimisen rajat hukassa

Viime aikoina kulttuurisesta omimisesta ovat nostaneet äläkän erityisesti saamelaiset. On kuitenkin iso ero siinä, omitaanko (1) nykysaamelaista kulttuuria, (2) fantasiasaamelaista kulttuuria vai (3) muinaiskansojen kulttuuria. Kaikista näistä on esimerkkitapauksia viime ajoilta (ks. myös kuva):

  1. Kiasmassa esitetty Jenni Hiltusen twerkkaus/taidevideon vaate todella näyttää ainakin suomalaisen silmään aidolta saamelaistakilta.
  2. Parikin missiä on käyttänyt saamenpuvusta vaikutteita saanutta ”pilailuasua”, mutta ainakin Susanna Laineen käyttämä on selvästi vain ”fantasiasaamelainen”: jonkinlainen vekkimekko, jossa on saamelaisuuden inspiroimaa väri- ja ornamenttimaailmaa.
  3. Oulun yliopiston ylioppilaskunnan esittelyvideolla näkyi ”saamelaisrumpu”, jossa kuitenkaan ei ole mitään, minkä katsoja tunnistaisi saamelaiseksi.

Näistä vain ensin mainittua voidaan pitää jotenkin epäeettisenä: aidossa tai aidolta näyttävässä saamenpuvussa pelleily saattaa helposti tuntua halventavalta, täysin riippumatta siitä, mitä taiteilija itse selittää motiivikseen. Jos sen kuitenkin tekisi aito saamelainen oman alueensa ja sukunsa perinteisessä puvussa, silloin tietenkään siitä ei olisi mitään järkeä kenenkään loukkaantua – kulttuurista omimistahan ei silloin olisi tapahtunut.

Sen sijaan saamelaista väri- ja tyylimaailmaa vapaasti ja muunnellen lainaavissa ”fantasiasaamelaisissa” asuissa ei ole mitään väärää. Sellaisiin kuoseihin ei saamelaisilla ole minkäänlaista omistus- eikä hallintaoikeutta yhtään sen enempää kuin Marimekolla on määräysvaltaa maailman kaikkiin pallokuosikankaisiin. Mielensä pahoittaminen tällaisesta on täysin turha valinta. Mieluummin voisi kokea ylpeyttä siitä, että oma kulttuuri inspiroi ihmisiä laajemminkin.

Kokonaan oma lukunsa on muinaisten kansojen aineellinen jäämistö. Kohutussa noitarummussa ei ole mitään selvästi saamelaisiin viittaavaa (vaikka sen ympärillä onkin saamelaisia esineitä), ja silti siitä loukkaannuttiin jo ennen kuin selvisi, että kyseessä todella on saamelainen rumpu.

 Voidaan kysyä, mikä oikeus nykypäivän kristityillä tai maallistuneilla saamelaisilla on vaatia moraalista omistusoikeutta muinaisten pakanoiden esineisiin? Eikö se juuri ole sitä pahaa kulttuurista omimista?

Pyöreitä noitarumpuja on käytetty laajalla alueella Pohjois-Euraasiassa, ja myös suomalaisten esivanhemmat ovat aikoinaan käyttäneet sellaisia. Suomen kielen murteissa ja karjalassa on säilynyt sana kannus ’noitarumpu’, jota ei voi äänteellisistä syistä olettaa lainatuksi kantasaamen sanasta *koamtē(s) ’noitarumpu’ tai sen jatkajista. Saamen sanasta sen sijaan on lainattu karjalaan sana kontakka ’noitarumpu’ (oa → o ja mt → nt).

Noitarumpu esineenä ei siis ole vain saamelaisten kulttuuria: se ei ensinnäkään ole nykysaamelaisten kulttuuria vaan heidän pakanallisten esivanhempiensa kulttuuria, ja toiseksi historiallisesti se on myös suomalaisten esivanhempien kulttuuria.

 Jos noitarumpu on uudistekele (kuten tämä on), silloin sellaisen tekeminen on saamelaiseltakin muinaisen pakanakulttuurin omimista aivan yhtä paljon kuin se olisi sitä suomalaiseltakin.

Jos taas noitarumpu on vanha museoesine, ei siltikään (oletetun) esivanhempais-argumentin perusteella voi perustella nykyhetkessä oikeutta mielensä pahoittamiseen. Satoja vuosia sitten noitarumpua Lapissa käyttäneellä ihmisellä on nykypäivänä keskimäärin valtavasti jälkeläisiä, joista osa on nykyään saamelaisia ja osa suomalaisia. Minäkin luultavasti olen monen maailman museoihin päätyneen noitarummun käyttäjän jälkeläinen, koska äitini sukujuuret ovat Lapissa. Onko minulla siis oikeus pahoittaa mieleni aina kun joku laittaa näytille noitarummun? Täysin järjetön ajatus!

 

Loppusanat

On hyvä asia, että saamelaiset ja muut vähemmistöt puolustavat oikeuksiaan. Valtaväestö on usein turhan sokea niille haasteille, joita vähemmistöt joutuvat kohtaamaan elämässään. Siinäkin pitää kuitenkin pysyä järjen ja kohtuuden rajoissa.

 Turhasta pöyristyminen on silkkaa kiusantekoa – sadistinen ja narsistinen yritys asettaa keskustelun ja toiminnan rajat juuri siihen kohtaan, mihin itse haluaa. Se on muiden keskustelijoiden manipuloimista ja hallitsemista.

Valitettavasti etenkin mukasosiaalisen median keskusteluissa vallitsee nykyään omituinen joukkopsykoosi, jossa huomionkipeät narsistit kilpailevat siitä, kuka pystyy pahoittamaan mielensä turhimmasta asiasta. Ihmiset, pankaa stoppi tällaiselle! Älkää antako häikäilemättömien ja manipuloivien sosiopaattien määrätä keskustelun ja toiminnan rajoja.

Se, että joku pahoittaa mielensä, ei suinkaan tarkoita, että te olisitte oikeasti tehneet tai sanoneet jotain väärää. Nykyään se tarkoittaa entistä useammin sitä, että teitä yritetään aivopestä ja mielipiteitänne hallita. Silloin ei ole teidän osanne pyytää anteeksi ja perua sanojanne tai tekojanne – anteeksipyynnön pitäisi tulla siltä manipuloivalta kiusaajalta.

 

Shares

Tietoa julkaisijasta

Jaakko Häkkinen

Myöhäisnuori fennougristi (kielitieteilijä, FM -07 HY), Tuusula. (Perussuomalaiset)
~ Vapaustaistelija (kieli-, sanan-)
~ Muuttokriittinen (maahan-, kaupunkiin-)
~ Uskokriittinen ja järkipuolteinen: uskonnollista ja ideologista aivopesua vastaan
~ Sensuurikriittinen ja totuuspuolteinen: paheksunnalla hallitsemista vastaan
https://www.facebook.com/Jaakko-H%C3%A4kkisen-kuiva-politiikkasivusto-1520201714897542/

Lisää kommentti

Lisää kommentti