Maakuntauudistus heikentäisi pahasti demokratian toteutumista. Uudenmaan maakuntavaltuustoon olisi tulossa 99 edustajaa, joista peräti 62 tulisi Helsingistä! Helsinkiläiset siis käytännössä päättäisivät yksinään maakunnan asioista, eikä muilla kunnilla olisi minkäänlaista sananvaltaa asioihin edes yhdistetyin voimin. Miten tämä muka on demokratiaa?
Käytännössähän tilanne olisi aivan sama kuin se, että kaikki Uudenmaan kunnat pakkoliitettäisiin Helsinkiin ja alistettaisiin sen päätösvallalle. Jos tavoite on tämä, niin on aivan turha rakentaa uutta näennäisdemokraattista, byrokraattista ja kallista hallintohimmeliä – Helsingin kaupunginvaltuustolle voidaan suoraan ja saman tien antaa kaikki ne oikeudet ja tehtävät, jotka on suunniteltu uusille maakunnille.
Jos kuitenkaan tarkoituksena ei sittenkään olisi alistaa pikkukuntia suurten kaupunkien tyrannialle, pitäisi kaavaillun maakuntavaltuuston koostumusperusteita muuttaa olennaisesti erilaisiksi. Ei voi olla niin, että yksi suuri kaupunki saa ylivoimaisen enemmistön ja vaikutusvallan maakuntavaltuustossa.
Toimisiko maakuntasenaatti?
Yhdysvaltain parlamenttilaitos eli kongressi on kaksikamarinen. Niin sanottu ”ylähuone” on senaatti, jossa on 100 jäsentä niin, että jokaisesta osavaltiosta on kaksi edustajaa eli senaattoria – osavaltioiden väkiluvulla ei ole mitään merkitystä.
”Alahuone” eli edustajainhuone puolestaan muistuttaa Suomen eduskuntaa siinä, että eri vaalipiireistä tulee eri määrä edustajia niiden väkilukuun suhteutettuna. Kahden vuoden välein valittava edustajainhuone on tarkoitettu välittämään kuvaa kansalaisten senhetkisistä mielipiteistä, kun taas hitaammin muuttuva senaatti (senaattorit valitaan kuusivuotiskausiksi) on tarkoitettu pohdiskelevammaksi kamariksi.
Maakuntasenaatilla olisi monia hyviä puolia – tärkein olisi tietysti se, että se estäisi suurten kaupunkien yksinvaltaiset päätökset, koska päätösten pitäisi mennä läpi myös maakuntasenaatissa, jossa jokaisella kunnalla olisi yhtäläinen painoarvo. Maakuntasenaatti myös varmistaisi, että hallintoelimessä olisi edustaja jokaisesta kunnasta; kaavaillussa maakuntavaltuustossahan moni pieni kunta jäisi kokonaan ilman edustajaa.
Toisaalta pelkkä maakuntasenaatti yksinään ei varmaankaan toimisi: lukumääräinen enemmistö kunnista saisi hallittua ja jarrutettua päätöksentekoa. Siksi tarvitaan ”kauhun tasapaino”: maakuntavaltuustossa kunnilla olisi valtaa asukasluvun mukaan, maakuntasenaatissa taas päätökset perustuisivat kuntien lukumääräsuhteisiin.
Maakuntasenaatin ei tarvitsisi olla suuri: yksi edustaja jokaisesta kunnasta riittäisi. Samalla voitaisiin vaikka vastaavasti pienentää maakuntavaltuustojen kokoa. Tuntuu täysin turhalta, että Uudenmaan maakuntavaltuustossa olisi lähes sata jäsentä, etenkin kun siltikin pienimmät kunnat jäisivät kokonaan ilman edustajaa. Millä näin suurta määrää lähinnä suurten kaupunkien edustajia voidaan perustella?
Tällä hetkellä Uudellamaalla on 26 kuntaa, joten maakuntasenaatissa olisi 26 jäsentä. Maakuntavaltuustoon voisi silti ottaa yli 70 jäsentä, eivätkä kulut silti olisi yhtään suuremmat kuin hallituksen kaavailemassa mallissa. Sen sijaan demokratia toteutuisi paljon paremmin esittämäni kaltaisessa kaksikamarisessa ”maakuntaparlamentissa” kuin yksikamarisessa, pelkästä maakuntavaltuustosta koostuvassa elimessä.
Vapaavuori Show
Hallituksen maakuntamallin ollessa esitetyn kaltainen täytyy ihmetellä Helsingin pormestari Jan Vapaavuoren show’ta. Hän on kerännyt taakseen muiden suurten kaupunkien johtajia vastustaakseen äänekkäästi sote- ja maakuntauudistusta. Kuitenkin nimenomaan suuret kaupungit tekisivät kaikki päätökset maakuntavaltuustossa.
Vapaavuoren show onkin vain tyypillistä kokoomuslaista kaksilla rattailla ajamista: kun pelätään, että puheenjohtaja Orvon (anteeksi vain, Petteri, mutten raiskaa kielitajuani vain siksi, että sinä niin haluat – nimet, jotka ovat myös kielen sanoja, osallistuvat klusiilien astevaihteluun) linja karkottaisi äänestäjiä, annetaan Vapaavuoren uskotella äänestäjille, ettei kokoomus oikeastaan haluaisikaan näitä uudistuksia.
Toinen syy voi liittyä Vapaavuoren omaan vallanhimoon: hän on juuri päässyt maan suurimman kaupungin pormestariksi, ja nyt hän uhkaa saada ”pomokseen” mahdollisesti jonkun syrjäisen tuppukunnan tuntemattoman ja nimettömän poliitikon. Se vähentäisi hänen omaa valtaansa. Vaikka luultavimmin Vapaavuori on toki itse ehdolla maakuntavaltuustoon ja ääniharavana sen puheenjohtajaksikin. Kokoomuksestahan laskeskellaan tulevan Uudenmaan suurin puolue ja sen kärkihenkilöstä maakuntavaltuuston puheenjohtaja.
