Blogit

Merkelin jälkeinen aika

Kuva Max Pixel.

Angela Merkel ilmoitti maanantaina väistyvänsä kristillisdemokraattisen CDU-puolueen johdosta Hessenin ja Baijerin osavaltioiden äänestystulosten seurauksena. Puolue pysyi kuitenkin maapäivien suurimpana niukalla enemmistöllä, joten hallitusvastuu jatkuu. CDU:lle on tarkoitus valita uusi puheenjohtaja joulukuun puoluekokouksessa.

Kahdeksantoista vuotta kristillisdemokraatteja ja kolmetoista vuotta Saksaa johtanut Merkel ilmoitti kuitenkin haluavansa jäädä liittokansleriksi uuden puheenjohtajan valinnan jälkeenkin, vaalikauden loppuun saakka, eli aina vuoteen 2021. Asiantuntijoiden mukaan tässä vaiheessa on kuitenkin mahdotonta sanoa, pysyykö Merkel liittokanslerin virassaan enää niin pitkään. Merkelin poliittisen valtakauden loppu on siis hyvin lähellä.

Merkelin rooli Euroopan unionissa on ollut suuri, joten luopumisen tuska on ilmeinen sekä Merkelille itselleen, että hänen tukijoilleen ja muille eurokraateille. Kukaan muu Euroopan keskeisistä päättäjistä ei ole pysynyt virassaan yhtä pitkään kuin Merkel. Hän on pitänyt yhteisvaluuttaa kasassa eurokriisin vuosina, mutta kovalla hinnalla. Merkelin päätöksellä Saksa otti vastaan myös massiivisen pakolaisvirran, jonka seurauksena koko Eurooppa on kenties peruuttamattomasti muuttunut.

Merkelin suostumuksella Venäjän Nord Stream 2-maakaasutoimitukset jatkuvat Eurooppaan hamaan tulevaisuuteen saakka Yhdysvaltojen harmistukseksi. Toisaalta Merkel on ollut kantava voima myös siinä, ettei Venäjän vastaisia talouspakotteita ole jo vedetty pois. Saksa on kuitenkin hieman pannut vastaan Yhdysvaltojen sanelupolitiikalle ja halunnut myös muiden EU-maiden sekä Venäjän lailla jatkaa yhteistyötä Iranin kanssa. Yhdysvallat jäi kiinni Merkelin puhelinten salakuuntelusta Obaman kaudella ja välit merentakaiseen kumppaniin ovat viilenneet entisestään Trumpin kaudella. Eurooppa ei enää luota Yhdysvaltoihin samalla tavalla kuin ennen.

Merkelin jälkeinen aika puhuttaa jo Euroopassa ja muualla. Näyttää kuitenkin siltä, että Naton sotaharjoituksista huolimatta, Istanbulin viimeisin Syyriaa koskeva huippukokous osoitti, että mielipide-eroista huolimatta Saksa ja Ranska haluavat tehdä yhteistyötä Venäjän ja Turkin kanssa, vakauttaa Syyrian tilanteen ja aloittaa sodanjälkeisen jälleenrakennustyön. Miten tähän suhtautuvat Yhdysvallat ja Israel, jää nähtäväksi.

Saksalla on ollut jo pitkään erityinen roolinsa. Se edustaa Euroopan unionia, on Yhdysvaltojen liittolainen, mutta omaa suoran keskusteluyhteyden Putinin kanssa “kollektiivisen lännen” nimissä. Merkittävä joukko saksalaisia ja eurooppalaisia liike-elämän toimijoita haluaisi Saksan ja EU:n jo luopuvan Venäjän vastaisista sanktioista, jotta liikesuhteet palautuisivat normaaleiksi. Samaa on sanonut Italian kansallismielinen sisäministeri Matteo Salvini.

Berliini ja Moskova ovat varmasti tietoisia maailmanlaajuisista trendeistä. Kansallismielinen populismi jatkaa nousuaan ja suhtautuminen Euroopan unioniin on jäsenmaiden kansalaisten keskuudessa nihkeä. EU pyrkii hitaasti globaalin toimijan rooliin, joka joutuu väistämättä kilpailemaan myös Yhdysvaltojen kanssa. Bruttokansantuotteen ja väestömäärän näkökulmasta EU on jo verrattavissa Yhdysvaltoihin. Sen on suojeltava etujaan riippumatta Trumpin hallinnon vastustuksesta.

Olipa Saksan seuraava liittokansleri (Euroopan komission puheenjohtajasta puhumattakaan) kuka tahansa, Euroopan turvallisuus vaatii yhteistyötä myös Venäjän kanssa. Naton sapelinkalistelu ei tässä projektissa tilannetta paranna, mutta muilla tasoilla pientä edistystä tapahtuu koko ajan. Merkelin jälkeinen aika tulee näyttämään Euroopan suunnan, Venäjän tulevaisuuden, sekä muutokset Yhdysvaltojen tähän asti luotsaamassa järjestyksessä.

Shares

Kansalaisen verkkokauppa