Ruotsissa korkein oikeus on äskettäin päättänyt, että ylimuistoisen nautinnan perusteella ”Girjasin lapinkylän ja Ruotsin valtion tulee yhdessä hallinnoida pyyntiä ja kalastusta lapinkylän alueella Jällivaarassa.” (YLE Uutiset 23.1.2020; Wikipedia)
Tästä tulee varmasti seuraamaan ketjureaktio, kun kaikki muutkin vastaavat saamelaisyhteisöt lähtevät hakemaan oikeudesta samaa lopputulosta – luultavasti myös Suomessa. Ruotsinkielinen Wikipedia kertoo seuraavaa: https://sv.wikipedia.org/wiki/Sameby
”Sameby [kirjaimellinen käännös: saamelaiskylä] on erityinen poronhoitoa koskeva oikeushenkilö Ruotsissa. Ruotsin poronhoitolain mukaan samebyt eivät saa harjoittaa muuta taloudellista toimintaa kuin poronhoitoa. Poronhoito Ruotsissa on saamelaisille kuuluva kollektiivinen oikeus. Saamelaisen, joka haluaa käyttää tätä oikeuttaan, on oltava samebyn jäsen. Samebyn nykyiset jäsenet puolestaan päättävät, kenet hyväksytään jäseneksi.
Jokaisella samebyllä on yksi kyläalue. Saamelaiskylän jäseniä ovat saamelaiset, jotka osallistuvat poronhoitoon kyläalueella, samoin kuin heidän puolisonsa ja kotona asuvat lapsensa. Saamelaiskylien toimintaa säätelee porohoitolaki.
Ruotsissa on 51 saamelaiskylää ja niiden jäseninä 4678 poronomistajaa (2013). Suomessa saamelaiskyliä vastaavat osittain paliskunnat.”
Kuten nähdään, tuore päätös näyttäisi olevan ristiriidassa nykylain kanssa, joka selvästi rajaa metsästyksen ja kalastuksen samebyn taloudellisen toiminnan ulkopuolelle. Lakia täytyneekin muuttaa tältä osin.
Samebyn saamien oikeuksien kohdalla olennaisia kriteerejä olivat yhteisön
- saamelaisuus
- perinteinen elinkeino
- ylimuistoinen jatkuvuus
Ruotsin ja Suomen tilanteiden erot
Ruotsin samebyistä 10 on ns. ”metsäsaamelaiskyliä”, joissa poroja paimennetaan ympäri vuoden metsäalueella, ei tunturialueella. Alueen saamelaiset kuuluvat luulajansaamelaisiin, ja he ovat asuneet siellä tiettävästi alueen saamelaistumisesta lähtien (joka perustelluimman käsityksen mukaan on tapahtunut alle 2000 vuotta sitten).
Suomessa ns. metsäsaamelaiset ovat jo menneinä vuosisatoina kielellisesti, etnisesti ja pääosin kulttuurisestikin sulautuneet valtaväestöön eli suomalaisiin. Säilyneiden kulttuuripiirteiden ja sukujatkuvuuden pohjalle rakentuu kuitenkin valtaväestöstä poikkeava ryhmäidentiteetti, lappalaisuus. Suomessa saamelaisuus on säilynyt pääasiassa ns. tunturisaamelaisuutena, johon olennaisena osana kuuluu poronhoito. Inarinsaamelaiset ovat ainoa säilynyt ns. metsäsaamelainen ryhmä.
Ylimuistoinen jatkuvuus toteutuu inarinsaamelaisten kohdalla kokonaisuutena sekä kolttien kohdalla Näätämössä ja pohjoissaamelaisten kohdalla Enontekiöllä ja Utsjoella. Koltat muualla Inarissa sekä pohjoissaamelaiset Inarissa ja Sodankylän Vuotsossa ovat nuorien muuttoliikkeiden tulosta.
Metsästys, kalastus ja poronhoito katsotaan saamelaisten perinteisiksi elinkeinoiksi. Kuitenkin poronhoitoa Suomen Lapissa harjoittavat myös suomalaiset – Suomessa paliskunnat eivät siksi ole etnisesti rajattuja, toisin kuin Ruotsin samebyt.
Suomessa ei ole rakenteeltaan vastaavanlaista yhteisöä kuin Ruotsissa sameby. Paliskunnissa ei täyty välttämättä saamelaisuus eikä ikimuistoinen jatkuvuus, kun taas saamelaisyhteisöt eivät rajaa jäsenistöään elinkeinon perusteella.
Olisiko mahdollista, että saamelaisalueen paliskuntarakennetta muutettaisiin Ruotsin sameby-mallia vastaavaksi? Se johtaisi päällekkäisiin rakenteisiin, kun ei-saamelaiset poronhoitajat pitäisi erottaa omiin paliskuntiinsa. Lisäksi seurauksena olisi loputon kinastelu siitä, kuka on saamelainen ja millä perusteella raja vedetään.
Mikäli kuitenkin onnistuttaisiin luomaan tällainen rakenne, jossa yhdistyisivät saamelaisuus, perinteinen elinkeino ja ikimuistoinen jatkuvuus, olisi teoriassa mahdollista päästä oikeusteitse samaan lopputulokseen, jonka Ruotsissa Girjasin sameby saavutti. Mutta olisiko se sen arvoista?
Teot 16:31, 1 Korinttilaisille 15:1-8, 1 Pietarin 1:17-21, Ilmestys 22:18-19
test