Blogit

Mietintöjä itsemurhasta.

Itsemurha on päivän epistola. Tältä ei voi välttyä tämän päivän Suomessa. Trakikoomista lienee, että tässä itsemurhien luvatussa maassa laittomasti oleskeleva ulkomaalainen nostaa kansallisen ongelmamme otsikoihin.

Itsemurha on koskettanut varmuudella melkein jokaista suomalaista kotia, ainakin välillisesti. Kaikki tunsivat jonkun, joka ei kestänyt ja päätti lähteä katsomaan seuraavaa maailmaa. Uskallan väittää, että suurin osa tätäkkin lukevista ihmisistä on joskus miettinyt itsemurhaa.

Useat ovat myös oppineet sen, että ne jotka tekevät numeron „itsemurhastaan“ ovat melko helposti lopulta luopuneet ajatuksestaan, kun vierestä löytyy ihminen, joka yksinkertaisesti kuuntelee ja kainalo jossa itkeä tuska pois.

Todellinen itsemurha tehdään hiljaa itsekseen tai näyttävästi ilman väliintulon mahdollisuutta. Näistä voi ottaa esimerkkejä maailmalta. Suomen esimerkkejä kukin tuntee omasta ympäristöstään, joten matkataan Kreikkaan.

Joku kenties muistaa erään eläkeläismiehen, joka käveli Kreikan eduskuntalon viereen puistoon, istuutui puun varjoon ja ampui aivonsa pihalle. Tämä mies jätti jälkeensä kirjeen, jossa kertoi tulleensa tähän ratkaisuun, koska ei pystynyt enää huolehtimaan itsestään. Ei suurta meteliä, ei draamaa, vaan väkevän hiljainen protesti nykymenoa vastaan.

Toisesta esimerkistä tuskin on kukaan Suomessa kuullut. Mies kiipesi talonsa katolle ja hyppäsi alas kadulle. Epätoivoinen mies teki sen koska luuli, että hänen konkurssiin ajetun yrityksen velat kuittautuu ja perheensä saa pitää kotinsa. Tämä toive ei toteutunut. Rauha sinun sielulle, Kostas, tai kuten kreikkalaiset sanovat „kalo taxidi“. (Hyvää matkaa)

Näillä esimerkkien ihmisillä ja tuhansilla suomalaisilla, sekä kenties miljoonilla muilla ympäri maailmaa on tosi kyseessä päivittäisen niukkuuden, epäoikeudenmukaisuuden tai pelkästään lemmenkooman takia.

Käsittämätöntä Suomessa on, että täällä nousee järjetön meteli yhden, yhden laittomasti maassa oleskelevan ihmisraasun takia, joka ei selvästikään ollut tosissaan, kun samalla leikataan mielenterveyspalveluja ja muita tukimahdollisuuksia niiltä, jotka eivät hae julkisuutta vaan TODELLA suunnittelevat TAPPAVANSA ITSENSÄ!

Kiitos

Hämis

Liity kannattajajäseneksi

Kansalaisen verkkokauppa

Advertisement