Kun ajattelemme jonkin alueen kolonisaatiota mieleemme tulee usein mustavalkoinen kuva viiksekkäästä englantilaismiehestä, joka polttaa piippua ja lepuuttelee jalkojaan jonkun onnettoman alkuasukkaan päällä. Me ajattelemme, että kolonisaatioon liittyy jonkin alueen valtaaminen väkivalloin ja sen asujaimiston alistaminen vieraan vallan alle. Mutta vaikka kolonisaatioon loppujen lopuksi liittyykin yhden ryhmän alistaminen toisen toimesta, ei kolonisaation tarvitse, ainakaan aluksi, olla erityisen väkivaltaista.
Yksinkertaisesti määriteltynä kolonisaatio tarkoittaa, että jokin ihmisryhmä muuttaa paikasta A paikkaan B. Paikkaan B päästyään ihmiset tekevät mitä ihmiset aina tekevät, eli elävät omien tapojensa, lakiensa ja traditioidensa mukaan.
Esimerkiksi eurooppalaisten saavuttua Pohjois-Amerikkaan, he eivät lakanneet uskomaan Jeesukseen, alkaneet käyttämään sulkapäähineitä ja tanssimaan toteemipaalun ympärillä. Jos eurooppalaiset olisivat lakanneet uskomasta Jeesukseen, alkaneet käyttämään sulkapäähineitä ja tanssineet toteemipaalun ympärillä nuo eurooppalaiset uudisasukkaat eivät olisi olleet kolonialisteja vaan maahanmuuttajia. Sillä juuri ihmisten käytös uudella alueella erottaa kolonisaation maahanmuutosta, jossa uuteen maahan saapuneet ihmiset omaksuvat vähitellen jo paikalla olleiden tavat, lait sekä traditiot ja sulautuvat seka-avioliittojen kautta osaksi kantaväestöä.
Myöhemmin Amerikkaan saapuneet eurooppalaiset, kuten suomalaiset ja ruotsalaiset eivät enää olleetkaan uudisasukkaita sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan maahanmuuttajia, koska he saapuivat jo kolonisoituun maahan, jossa vallitsivat eurooppalaiset tavat, lait ja asenteet, joihin suomalaisten ja ruotsalaisten oli helppo sopeutua.
Kolonisaatiosta ei nykyään juuri kuule puhuttavan kuin historiankirjoissa, vaikka Lähi-idästä ja Afrikasta Eurooppaan suuntautuva maahanmuutto näyttäisikin täyttävän kaikki kolonisaation tunnusmerkit.
PEW Research centerin arvion mukaan hieman yli puolet Eurooppaan tulevista maahanmuuttajista on muslimeja ja pakolaisista heitä on yli 70 %, joten muslimit ovat selvästi suurin siirtolaisuuden lähde Eurooppaan. Vaikka muslimit tulevat eri maista ja eri alueilta heitä kuitenkin yhdistää yhteinen uskonto, aivan kuten kristinusko (ja ihonväri) yhdistivät Amerikkaan lähteneitä eurooppalaisia. Ja mikä tärkeämpää, uskonto ei vain yhdistä muslimeja omaksi ryhmäkseen, vaan se myös erottaa muslimit eurooppalaisista, aivan niin kuin uskonto erotti aikanaan eurooppalaiset intiaaneista.
Muslimit, aivan kuten eurooppalaisetkin aikanaan, pitävät uusilla alueillaan kiinni omista tavoistaan, syövät omaa ruokaansa, käyttävät omanlaisiaan vaatteita, asuvat omilla alueillaan, eivätkä salli naistensa mennä alkuasukkaiden kanssa naimisiin.
Alueita, joille eurooppalaiset Amerikassa asettuivat kutsuttiin siirtokunniksi ja alueita, joille muslimit Euroopassa keskittyvät kutsutaan useimmiten getoiksi tai no go alueiksi. Kutsuttiinpa uudisasukkaiden asuinalueita millä nimellä tahansa, ne erottuvat ympäröivästä yhteiskunnasta niin asujaimistonsa arvojen, pukeutumisen, kuin ulkonäönkin suhteen.
Me emme kuitenkaan ajattele nykyisenlaista maahanmuuttoa kolonisaationa, ja tähän on useita syitä. Joista yksi tärkeimmistä on, että niin kauan kuin muslimeita on suhteellisen vähän, ei heidän tekemisiinsä tarvitse kiinnittää huomiota. Aivan kuten Yhdysvaltojen länsirannikolla asuneet intiaanitkaan eivät vielä 1600- luvulla olleet erityisen kiinnostuneita siitä, mitä valkonaamat itärannikolla puuhasivat. Vasta kun uusien maahantulijoiden määrä on riittävä, sen vaikutuksia ei voida enää ohittaa, jonka jälkeen aletaan keskustelemaan siitä, mitä uudisasukkaiden tulo oikeastaan tarkoittaa?
Toinen merkittävä syy siihen, miksi kolonisaatiota ei kutsuta kolonisaatioksi onkin se, että nykyiset maahanmuuttajat pyritään integroimaan yhteiskunnan instituutioihin. Eli heistä yritetään tehdä eurooppalaisia. Heille osoitetaan (useimmiten) julkisrahoitteinen asunto ja heidän lapsensa laitetaan julkisrahoitteisiin kouluihin. Aikuiset pyritään puolestaan ”kotouttamaan” järjestämällä heille suomesta ja suomenkielestä kertovia kursseja, ja heidän toimeentulostaan huolehditaan avaamalla tulijoille pankkitili, jonne laitetaan kuukausittain rahaa erilaisten avustusten muodossa (asumistuki, työmarkkinatuki, toimeentulotuki ym.). Saavuttuaan Suomeen, muslimeille maksetaan rahaa (lapsilisät) myös siitä, että he synnyttävät lisää muslimeita, jonka lisäksi yhteiskunta huolehtii, että heidän identiteetilleen tärkeää islamia opetetaan uskonnon tunneilla myös kouluissa.
Koska eurooppalaiset kansallisvaltiot hallinnoivat maahanmuuttoa ja pitkälti myös maksavat sen, ei meneillään olevaa demografista ja kulttuurista muutosta ajatella kolonisaationa, koska kolonisaatioon liitetään tuo aiemmin mainittu käsitys väkivallasta ja alistamisesta. Silloinkin kun muslimit käyttäytyvät väkivaltaisesti ja alistavat eurooppalaisia, kuten vaikkapa Rotherhamissa, Oxfordshiressä ja Oulussa on käynyt, on tällaisia tapauksia tapana käsitellä tavallisina rikoksina, jotka eivät kerro mitään muslimien asenteista eurooppalaisia kohtaan.
Euroopan kolonisaatiolla (jota tavallisesti kutsutaan islamisaatioksi) on kaksi ulkoista tekijää, jotka sen aiheuttavat. Ensimmäinen, ja tärkein, on väestöräjähdys, jonka vuoksi Lähi-idän ja Afrikan jatkuvasti kasvava liikaväestö etsii purkautumistietä ja parempaa elämää, jonka se pääasiallisesti uskoo löytävänsä Euroopasta. Toinen syy on puolestaan islam itse, joka on messiaaninen uskonto ja poliittinen järjestelmä, jota Lähi-idän rikkaat öljymaat pyrkivät levittämään öljymiljardiensa avulla. Öljysheikkien, kuten myös Turkin kasvava vaikutusvalta Euroopassa onkin nähtävissä Qatarin ja Saudi-Arabian miljardi-investoinneissa ja AKP:n Euroopassa masinoimissa vaalitilaisuuksissa.
Vasta-argumentti kolonisaatiolle (tai islamisaatiolle) on yleensä, että asuinalueiden segregaatio, maahanmuuttajien tukiriippuvuus, raiskaukset, terrorismi ja muu sen sellainen ovat vain väliaikaisia kasvukipuja, jotka lakkaavat ajan myötä, kun muslimeilla on ollut tarpeeksi aikaa integroitua. Toinen argumentti on yksinkertaisesti kieltää noiden ongelmien olemassaolo kontekstoimalla ne kadoksiin esimerkiksi selittämällä, että kaupunginosien välillä on aina ollut eroja ja rikollisuutta ja terrorismiakin on ollut jo kauan ennen muslimien ilmestymistä katukuvaan. Kolmas suosittu vasta-argumentti on myös yleistää yksittäisistä eurooppalaistuneista tai suomalaistuneista ihmisistä (heitäkin tietysti on) ja valita julkisiin virkoihin täysin integroituneita muslimeja, kirjoittaa muslimeista imartelevia lehtijuttuja ja kuvata heitä positiivisesti populaarikulttuurissa. Tuollaisten juttujen toivotaan toimivan jonkinlaisina itsensä toteuttavina ennusteina tai sitten niiden kirjoittajat vilpittömästi uskovat tarinoidensa sankareiden, ja heidän viiteryhmiensä, olevan niin jaloja ja ahkeria kuin jutuissa annetaan ymmärtää.
Syy siihen miksi integraatio ei kuitenkaan luultavasti tule syvenemään on yhtäältä demografinen ja toisaalta kulttuurinen. Korkean syntyvyyden ja jatkuvan maahanmuuton vuoksi muslimeita on Euroopassa yksinkertaisesti koko ajan enemmän niin suhteellisesti kuin absoluuttisestikin. Länsimaalaisia on puolestaan alhaisen syntyvyyden vuoksi koko ajan vähemmän, joten Euroopassa on koko ajan enemmän muslimeja ja vähemmän eurooppalaisia, joiden elämäntapaan he voisivat integroitua.
Asiaa voi tarkastella myös lyhyellä historiallisella perspektiivillä ja kysyä, mitä viimeisen 20 vuoden kuluessa on tapahtunut? Onko moskeijoiden määrä lisääntynyt vai vähentynyt? Näkyykö katukuvassa nyt enemmän vai vähemmän huivipäiviä naisia? Onko halal-liha kauppoja enemmän vai vähemmän kuin 20 vuotta sitten? Onko islamin opetus peruskoulussa lisääntynyt vai vähentynyt? Onko Muhammadille nauraminen muuttunut helpommaksi vai vaikeammaksi? Onko islamilaisen terrorismin uhka nyt suurempi vai pienempi? Myös kielessä on tapahtunut muutoksia. 20 vuotta sitten kukaan ei puhunut joukkoraiskauksista, eikä grooming ollut terminä tuttu edes raiskaustukikeskuksen työntekijöille. Sellaiset sanat kuin islamofobia ja islamisaatio olisivat tuntuneet lähinnä vitseiltä, muslimien terrori-iskut pohjoismaissa tieteiskirjallisuudelta ja hyvin harva oli kuullutkaan halal-lihasta, burkasta, jihadista tai jihadismista.
Kun asioita tarkastellaan kielessä ja yhteiskunnassa tapahtuneiden muutosten kautta, on liikkeen suunta aika selvä.
Kulttuurinen syy integraation vaikeuteen on puolestaan se, että eurooppalaiset ovat lakanneet uskomasta itseensä. Eurooppalaiset eivät enää tiedä mitä eurooppalaisuus tarkoittaa ja useimmat perinteiset tavat määritellä eurooppalaisuus tai kansallinen identiteetti, ovat käytännössä kiellettyjä. Kun suomalaisuus tai eurooppalaisuus ei enää tarkoita valkoisia ihmisiä, joiden juuret ovat kristinuskossa ja joiden historia on Suomessa ja Euroopassa, on vaikea sanoa mitä se sitten tarkoittaa? Ilman ihonväriä, uskontoa ja yhteistä menneisyyttä eivät suomalaisuus ja eurooppalaisuus oikeastaan tarkoita mitään. Sillä yhteinen historia, rotu ja uskonto ovat tyypillisesti olleet ne attribuutit, jotka sitovat kansakunnan tai sivilisaation yhteen ja erottavat sen muista.
Tietenkin jokaisessa yhteiskunnassa on aina vähemmistöjä, jotka ovat uskollisia omille tavoilleen ja kulttuurilleen, tämä on aivan normaalia. Uutta nykytilanteessa on, että eurooppalaisten enemmistö on lakannut uskomasta oman kulttuuriinsa erinomaisuuteen.
Arvot, joista monet poliitikotkin ovat nykyään kovin kiinnostuneita, ovat toki tärkeitä, mutta ne ovat aina jonkin ryhmän arvoja. Ja loppujen lopuksi, Suomi ei ole kokoelma ihmisiä, joilla on nämä tai nuo arvot, vaan Suomi on paikka, jossa suomalaiset asuvat ja suomalaiset ovat ihmisiä, jotka tuntuvat suomalaisilta.
Jotta jokin kulttuuri voi olla vahva, sen ei ole välttämätöntä olla tällainen tai tuollainen. Mutta sen on välttämätöntä olla jonkinlainen. Jotta sivilisaation jäsenyys tai maan kansalaisuus olisivat merkityksellisiä, täytyy niiden tuntua merkityksellisiltä. Esimerkiksi yksikään muslimi ei voi olla kristitty tai hindu, koska kristinusko ja hindulaisuus ovat merkityksellisiä. Ne ovat sisällöllisesti sellaisia, että ne ovat ristiriidassa islamin oppien kanssa. Tänä päivänä, kaikki muslimit voivat aivan hyvin olla suomalaisia tai eurooppalaisia, koska suomalaisuus ja eurooppalaisuus eivät ole sisällöllisesti mitään, eivätkä ne näin ollen ole ristiriidassa islamin oppien kanssa.
Kun jonkin ryhmän jäsenyys ei ole identiteetin lähde, liitytäänkin tuohon ryhmään lähinnä sen tarjoamien palveluiden vuoksi. Suomen kansalainen kannattaa olla, sillä kansalaisuus takaa peruuttamattoman oikeuden ilmaiseen terveydenhuoltoon, sosiaalietuuksiin ja passiin, jolla on vaivatonta matkustaa. Mutta kun Suomi alkaa koostua yhä enemmän ja enemmän ihmisistä, joille suomalaisuus ei merkitse muuta kuin ilmaisia lounaita, alkaa suomalaisuus menettää merkitystään varsinaisten suomalaistenkin silmissä. Sillä miksi kukaan haluaisi kiinnittää identiteettinsä johonkin, joka ei ole mitään?
Loppuun todettakoon vielä, että muslimien todellinen integraatio on toki mahdollista. Integraatio voisi tapahtua joko yksinkertaisesti sulautumassa valtaväestöön seka-avioliittojen kautta tai sitten muslimit voisivat omaksua länsimaiset arvot ja asenteet samoin kuin juutalaiset ovat tehneet ja säilyttää silti oman kulttuurisen identiteettinsä. Juutalaisten lisäksi esimerkiksi Suomen tataarit ovat esimerkki tällaisesta integraatiosta. Niin sulautuminen kuin integraatiokin ovat kuitenkin hyvin epätodennäköisiä tilanteessa, jossa maahanmuutto on runsasta ja jatkuvaa, eurooppalaiset epävarmoja omasta identiteetistään ja syntyvyys luvuissa, jotka kielivät lähinnä pahanlaatuisesta impotenssista.
Jossain vaiheessa eurooppalaisilta ja suomalaisilta on päässyt unohtumaan, että vaikka elämällä voi olla monia eri tarkoituksia, niin yksi sen keskeisimmistä tarkoituksista on elämän jatkaminen. Ja samoin kuin intiaanikulttuurit koostuivat intiaaneista, koostuu Suomi suomalaisista ja Eurooppa eurooppalaisista. Ja jos viimeksi mainitut häviävät, häviävät ensimmäisetkin.
Tapio Holopainen
