Blogit

Mitä luin tänään: vanhoilliskepulaisuuden manifesti Janne Kaisanlahdelta

Luin ensimmäistä kertaa elämässäni kirjan sähköisessä muodossa. Syynä tähän epäortodoksiseen lukutapaan oli se, ettei himoitsemaani kirjaa ollut saatavissa perinteisessä muodossa. Kyseessä on lappilaisen keskustavaikuttajan Janne Kaisanlahden teos ”Taisteluun desentralismin puolesta!” Kepuun en liittymässä ole, mutta aihe kiinnostaa.

Ensiksi kerrottakoon tarvittavat taustat kirjailijasta. Janne Kaisanlahti on siis keskustalainen paikallispoliitikko ja kansanedustaja Eeva-Maria Maijalan eduskunta-avustaja. Aiemmin hän on toiminut Kemijärven kaupunginvaltuustossa. Otsikoissa Kaisanlahti vilahti kepun Suomenmaan ulkopuolella viimeksi, kun hän Rovaniemen kirkkoneuvostossa tyrmäsi samaa sukupuolta olevien parien siunaamisen. Siitä nousi suuri poru varsinkin vihreiden keskuudessa. Muutoinkin Kaisanlahti on profiloitunut keskustalaisten uskonnolliseen, konservatiiviin kuppikuntaan.

Vaikka en keskustalainen itse ole, kiinnostuin Jannen kirjahankkeesta hänen julkistaessaan aikeensa hieman ennen kirjan julkaisua. Kyseessä on eräänlainen manifesti Keskustan uudistamiseksi, joka lähtee puolueen historian kuvailusta ja etenee toimenpide- ja linjapohdintoihin Keskustan uudistamiseksi. Homman punainen lanka on Keskustan palauttaminen ”juurilleen”, johon kirjan hiukan kapulakielinen nimi viittaa. Kaisanlahti on kirjoittanut kirjansa keskustelunavaukseksi puolueensa sisällä, ja se on ilmaiseksi luettavissa internetissä. Tämän blogin lukijoiden ei tarvitse selata kirjan löytääkseen koko internetiä, vaan voitte klikata esimerkiksi tästä.

Historiasta lähdetään

Olen saanut Kaisanlahdesta kuvan intohimoisena historian-harrastajana, ja se kuva vahvistui hänen kirjastaan. Kaisanlahti käy läpi Keskustan syntyhistorian, joka on mielenkiintoinen. Alun perin siis Maalaisliittona tunnettu puolue syntyi vähitellen erilaisten maaseudun etua ajamaan perustettujen, joko itsenäisinä tai muiden puolueiden alla toimivien liikkeiden löydettyä toisensa. Itse asiassa jopa kepulaisten profeetta Santeri Alkio epäili alun perin kokonaan maalaisväestön varaan perustuvan puolueen mahdollisuuksia.

Keskustan alkuaikoina vaikuttaneita suuntauksia, jotka on nimetty puolueen tuolloisten nimimiesten mukaan, Kaisanlahti käy läpi selkeästi. Puoluehistoriaa harrastaneet löytävät esimerkiksi Perussuomalaisten juuren Maalaisliiton pykäläläisissä, jotka saivat polttoaineensa syrjäisten seutujen pienviljelijöiden herravihasta. Muita suuntia ovat tietysti alkiolaisuus, mutta myös kalliolaisuus ja sunilalaisuus. Näiden suuntien alkuperäisten merkitysten lisäksi Kaisanlahti selittää, mitä nämä voivat tarjota nykypäivän kontekstissa.

Ikään kuin keskustasuuntausten bonuksena on vielä Kekkosen perintö, joka tosin keskittyy mielestäni liiaksi Kekkosen ulkopolitiikan puimiseen. Kekkosen ajan ulkopolitiikastahan kaikki tiedämme ja me kaikki sitä tarkastelemme kuka minkäkin väristen lasien läpi. Sen sijaan UKK:n tapa hallita ja hänen teesinsä sisä- ja ennen kaikkea talouspoliittisiin kysymyksiin olisivat ansainneet mielestäni enemmän huomiota, vaikka nekin kyllä kirjassa saavat jonkin verran tilaa.

Aatetta ja identiteettiä

Kaisanlahti käy pitkin kirjaa aatteellista keskustelua, eikä häntä voida ainakaan populismista syyttää. Esimerkiksi raittiuden ja uskonnollisuuden esilletuonti ja puntarointi niiden suhdetta politiikkaan ei ole nykyisessä, viinalain ympärillä pärisevässä Suomessa ensimmäinen keino saada selkääntaputuksia. Ehdoton idealisti Kaisanlahti ei kuitenkaan ole, mikä selittääkin sen, miksi hän on Keskustan touhua jaksanut katsella. Esimerkiksi paikallisuuden, kansallismielisyyden ja kansainvälisyyden suhdetta kirjassa käsitellessään hän kyllä esittää kompromissin, mikä nykyisessä ilmapiirissä tulkittaisiin varmasti kansallismieliseksi impivaaralaisuudeksi.

Ylipäätään Keskusta-aatetta muotoillessaan Kaisanlahti tulee kaataneeksi melkoisen arvosteluryöpyn Keskustan viimeisen kymmenen vuoden päälle. Paskalaki, taksien vapauttaminen, keskustanuorten osallistuminen ja tuki SETAn pride-kulkueisiin, Natoon hivuttava ulkopolitiikka, EU-politiikka ja tietysti liberaali maahanmuuttopolitiikka saavat kuulla kunniansa. Hyvä kysymys on, onko todella niin että Keskustan kenttäväen kanta on niin liberaalia kuin puolueen politiikka on viime vuosina ollut, ja onko Keskustan järkevää yrittää miellyttää sellaisia äänestäjäpiirejä, joista Keskustaan identifioitunut äänestäjäkunta (”tuulipuvuissa lenkkeilevät ja Jaakko Teppoa kuuntelevat” on hänen kuvauksensa) on mahdollisimman kaukana?

Aatteelliseksi peruspilariksi nousee kuitenkin desentralismi, joka siis tarkoittaa selkosuomeksi hajauttamista. Liekö Kaisanlahti pelännyt sanojen ”hajauttaminen” ja ”hajottaminen” samankaltaisuutta, kun on pähkäillyt nimeä. Joka tapauksessa hajauttamisen, siis keskittämisen ja näin kaupungistamisen vastakohdan, siunauksellisuuden kirja avaa oikein hyvin. Hajauttaminen ideologiana saadaan sopimaan niin talouteen, hallintoon kuin asutukseenkin. Aika kepulaista, mutta niin pitääkin.

Pikkupoliitikon arkea Keskustassa

Kirjan parasta antia aatteellisen pohdiskelun lisäksi ovat kuvaukset toiminnasta puolueorganisaatiossa sen ruohonjuuritasolla. Itse nautin näistä kertomuksista, koska löydän samankaltaisuuksia omien kokemusteni kanssa Perussuomalaisissa ja myöhemmissä yhteyksissä, joissa olen paikallispolitiikassa toiminut. On kahinaa paikallisosastoissa, puolueen eri siiven edustajien syytämiä haukkuja esimerkiksi Kaisanlahden konservatiivisen avioliittokäsityksen vuoksi ja tietysti äänestäjiltä tullutta palautetta milloin missäkin tilaisuudessa. Teltoilla jaetaan materiaalia, paistetaan makkaraa ja täristään sateessa.

Kaisanlahti kertoo muutoinkin käsityksiään politiikan teosta. Ehdokashankinnasta, vaalityöstä, vaalimainosten suunnittelusta ja ryhmäkokouksista. Suurin osa näistä ajatuksista on ns. maalaisjärkeä, jonka Kaisanlahti on pukenut sanoiksi. Kuvauksia on myös eri ihmistyypeistä, jotka puolueisiin hakeutuvat, ja osaan omista kokemuksistani löytää sopivat henkilöt jokaiseen, ja jopa Kaisanlahden kuvauksista joihinkin istun itsekin.

Ei voi muuta sanoo ku hankkija-lippistä nostaa

Kokonaisuutena Kaisanlahden teos oli helppolukuinen ja kiinnostava. Kiinnostava ennen kaikkea pienenä kuvauksena keskustalaisuudesta ja Maalaisliitto-Keskustasta, myös sen vuoksi että on ilo nähdä Kaisanlahdenkin kaltaisia keskustalaisia olevan. Harmi, että puolue näyttää lipuvan yhä pidemmälle cityliberalismin suuntaan. Kirjan lopussa läpikäyty puolueorganisaation kuvaus ja ehdotukset sen kehittämiseksi eivät ole kepun ulkopuoliselle lukijalle kovinkaan kiinnostavaa luettavaa, ja tunnustan osan niistä selanneeni läpi. Osa taas on yleisluontoista pohdintaa, josta voi asiaan vihkiytynyt saada jotain irti.

Olisipa hauska nähdä, jos joku sosiaalidemokraatti tai vasemmistoliittolainen tai vaikkapa kypäräpappilinjan kokoomuslainen tekisi vastaavan pohdinnan. Tai mikäli joku näistä vanhoista puolueista joutuisi ”Kaisanlahtien” valtaan ja todella yrittäisi palata Kari Suomalaisen aikanaan hahmottelemiin tyyppeihin.

Niille, jotka haluavat ymmärtää Keskustaa ja lukea muutakin kuin ykkösrivin poliitikkojen omaelämäkertoja, suosittelen. Kirjan löydät täältä: https://asiakas.kotisivukone.com/files/jannekaisanlahti.ehdolla.fi/Desentralismi.pdf

Akseli Erkkilä

22.4.2018

Shares