Taannoin MTV Uutiset kirjoitti (6.3.2019):
”Nykylain mukaan raiskauksesta tuomitaan, jos pakottaa toisen sukupuoliyhteyteen käyttämällä väkivaltaa tai uhkaamalla sellaisella. Raiskauksen tunnusmerkistö täyttyy myös, jos uhri ei pysty puolustamaan itseään tai ilmaisemaan tahtoaan tiedottomuuden, sairauden, vammaisuuden, pelkotilan tai muun avuttoman tilan takia.”
”Tutkimuksen mukaan vuonna 2017 poliisille ilmoitettiin 1 245 raiskausrikosta. Niistä 70 prosenttia lähti syyttäjälle. Lopulta kolmasosa ilmoitetuista rikoksista päätyi oikeuskäsittelyyn ja langettava tuomio tuli 209 tapauksessa.”
Käytännössä siis raiskausepäilyistä vain 16,8 % johtaa tuomioon raiskauksesta. Nostaisiko prosenttia sitten raiskauksen määritteleminen suostumusperusteiseksi? Suurella todennäköisyydellä kyllä nostaisi, mutta eri asia sitten on, miten paljon se tuomioprosenttia nostaisi.
Ongelma ei nimittäin ole niinkään raiskauksen määritelmässä vaan siinä, miten ylipäätään voidaan oikeudessa todistaa, ettei henkilö ollut suostuvainen seksiin. Jos tätä ei voida todistaa uskottavasti, syytettyä tulee pitää syyttömänä. Tiedetäänhän raiskaussyytteitä nostetun myös ihan vain kiusantekomielessä tai kostotarkoituksessa.
Pelkästään raiskauksen määritteleminen suostumusperusteiseksi ei siis monessakaan tapauksessa auta. Pitäisi olla keino todistaa, että suostumusta seksiin ei ollut. Niin hassulta kuin se kuulostaakin, niin käytännössä ainoa keino todistaa asia olisi kahdenvälinen sopimus.
Käytännön ongelmia
Hetken huumassa, etenkin päihtyneenä, arviointikyky on merkittävästi heikentynyt. Innokas mies saattaa ajatella, ettei sitä suostumusta nyt tarvita, kun naisen halukkuudesta ei ole prosentinkaan verran epäselvyyttä – tunnelma vain menisi pilalle, jos alettaisiin plärätä kaiken maailman sopimuspaperien tai mobiilisovellusten kanssa. Tällöin on riski, että krapula-aamuna katumapäälle tullut, mahdollisesti puolisoaan pettänyt nainen lähteekin syyttämään raiskauksesta: mitään suostumustahan ei tullut onneksi annettua! Suostumuksen todistaminen kirjallisesti parantaisi siis myös miehen oikeusturvaa ja suojaisi häntä kostoksi nostetuilta syytteiltä, mutta vain jos asiasta todella pyydetään todiste.
Käsin kirjoitettu paperi ja jopa allekirjoitus olisi suhteellisen helppo väärentää: raiskaaja voisi raapustaa sellaisen vaikka seuraavana päivänä, tai jopa vasta sitten, kun kuulee joutuneensa syytetyksi. ”Katsokaa, tällaisen hän allekirjoitti, mutta hän oli vain silloin niin humalassa, ettei muistanut sitä enää seuraavana päivänä!” Miten oikeudessa voitaisiin todistaa, onko tällainen suostumus aito vai väärennetty? Ei mitenkään: sana sanaa vastaan jälleen.
Parempi vaihtoehto olisi jonkinlainen mobiilisovellus, johon kirjauduttaisiin pankkitunnuksilla. Siinäkin olisi kuitenkin mahdollinen porsaanreikä: jos ollaan tilanteessa, jossa raiskaaja uhkaa väkivallalla, siinä samallahan hän saa uhkailtua myös uhrinsa allekirjoittamaan suostumuksen mobiilivarmenteellaan. Jälleen ollaan tilanteessa, jossa on sana sanaa vastaan: ”Hän allekirjoitti sen vapaaehtoisesti ja tuli vasta myöhemmin katumapäälle!” vs. ”Hän pakotti minut allekirjoittamaan suostumuksen vastentahtoisesti!”
Lopputulos
Raiskauksen muuttaminen suostumusperusteiseksi ei olisi mikään autuaaksi tekevä muutos. Sillä yksinään olisi todennäköisesti aika pieni vaikutus tuomioon johtaneiden raiskausten osuuden nostamisessa, koska useimmissa tapauksissa olisi edelleen vain sana sanaa vastaan. Oikeusprosessissa on monta vaihetta, joista jokaiseen liittyy todistuksen vahvuus. Otetaan esimerkiksi vuoden 2017 tilasto:
- Poliisille tehtiin ilmoitus 1275:stä raiskausrikoksesta. Nostetaanko syyte kantajan kertomuksen perusteella vai ei? Onko riittävää näyttöä syytteeseen?
- Syytekynnyksen ylitti noin 70 % tapauksista eli n. 890 tapausta. Onko riittävää näyttöä oikeuteen?
- Oikeuteen päätyi noin 33 % ilmoitetuista tapauksista eli n. 420 tapausta (47 % edellisistä). Onko riittävää näyttöä tuomioon?
- Tuomioon johti 16,8 % ilmoitetuista tapauksista eli 209 tapausta (50 % edellisistä).
Jokaisessa oikeusprosessin vaiheessa karsiutuu pois joukko heikoimmin todistettavia tapauksia eli ”sana sanaa vastaan” -tapauksia. Valitettavasti raiskauksen muuttaminen suostumusperusteiseksi ei sinällään juurikaan vähentäisi karsiutuneiden tapausten määrää, jos ei voida aukottomasti todistaa suostumuksen puuttuneen. Vahvan tunnistautumisen mobiilisovellus sen sijaan varmaankin auttaisi jonkin verran useampia tapauksia pääsemään tuomioon asti, koska silloin suostumuksen puuttuminen olisi vahva todiste naisen suostumattomuudesta (vaikka toki uhkailemallahan voisi saada näennäisen suostumuksen).
Pienikin parannus on sentään parannus, joten suosittelen kaikkia kannattamaan raiskauksen määritelmän muuttamista suostumusperusteiseksi. Tähän on ehdottomasti kytkettävä vahvan tunnistautumisen mobiilisovellus, koska muuten muutos jää pelkäksi sanahelinäksi ja todisteiden osalta oltaisiin edelleen ”sana sanaa vastaan” -tilanteessa.
Meidän perussuomalaisten tulee olla eturintamassa naisten suojelemisessa kaikissa tilanteissa. Emme saa keskittyä pelkästään ulkomaalaisiin seksuaali- ja väkivaltarikollisiin.
