Teologisen ja oikeustieteellisen tiedekunnan opiskelijoiden tiedetään perustaneen opiskelijajärjestöjä, joiden tarkoitus on toimia vertaistukiryhminä ja taustatuen tarjoajina poliittisesti motivoitunutta koulukiusaamista kokeneille.
Poliittisesti motivoitunut koulukiusaaminen on yksinomaan äärivasemmistolaisten opiskelijoiden harjoittamaa. Kiusaaminen on menetelmiltään hyvin raakaa ja kohdistuu aika ajoin myös kansallismielisten opiskelijoiden perheisiin. Raiskausuhkaukset ja perheenjäsenten yhteystietojen kaivelu ovat arkipäivää. Kohteena eivät ole ainoastaan kansallisradikaalit, vaan myös maltilliset kansallismieliset kuten perussuomalaiset. Myös konservatiivikristityt ovat suosittuja vainon kohteita, vaikka he vain haluavat pitää elämäntapansa ja antavat muiden olla aivan rauhassa.
Kiusaamisenvastainen työ on tuottanut tulosta. Kiusaajien kynnys hyökätä on sitä korkeampi, mitä enemmän uhrilla on ystäviä.
Verkostoituminen ei vaadi sen ihmeempiä välineitä: Facebook-ryhmät, WhatsApp ja Telegram riittävät varmistamaan, että käytävällä tavattuun aatetoveriin saa yhteyden myös seuraavana päivänä, eikä käy kuten J. Karjalaisen kappaleessa Ankkurinappi.
Ei kuitenkaan riitä, että samanmieliset hengaavat keskenään. Kuppikuntaisuus peräti vahingoittaa yliopistoja. Wokettava ilmapiiri pitäisikin kokonaisuudessaan saada korvatuksi Akateemisen Karjala-Seuran aikaisella.
Jokaisen kansallismielisen ei kannata osallistua julkiseen toimintaan vielä opiskeluaikana. Osan kannattaa säästää itseään siihen asti, kun on jo professori, koska yliopistolla on hyvin rajallisesti valtuuksia puuttua yliopiston ulkopuoliseen elämään. Tutkijan on noudatettava HTK-ohjetta esiintyessään tutkijana, mutta yksityishenkilönä esitettyjä kannanottoja yliopistolla ei ole oikeutta rajoittaa.
HTK-ohjetta rikkovista liberaaleista opettajista voi ilmoittaa yliopiston kanslerille. Koska yliopistolain mukaan opetus on julkista, myös yliopistoissa opiskelemattomat voivat osallistua feminististen luentojen raidaamiseen ja kurssimateriaalien tarkistamiseen kyseenalaisen materiaalin, kuten pedofiilipropagandan, varalta. Sukupuolentutkimus on woketustieteiden kuningatar Iisebel.
Perinteisenmallinen yliopistojen autonomia edellyttää, että valtiovalta ei voi juurikaan puuttua yliopistojen toimintaan, vaikka ne ovat osa Suomen valtiota.
Tämä on epäilemättä ollut hyvä asia niinä aikoina, joina Suomessa on ollut vasemmistolainen hallitus. Muuten meillä ei olisi enää ainuttakaan arvokonservatiivista professoria, nyt on vielä sentään muutama harva, koska tutkijan arvon menettäminen on hyvin vaikeaa sen jälkeen, kun se on kerran myönnetty. Vasemmistolaisia hallituksia tulee olemaan vastakin; kansa on tällä hetkellä hyvin pettynyt kokoomukseen.
Jokainen yliopistolla vieraillutkin tietää, että paikka on läpikotaisin ammattimaisen suvakismin saastuttama. Saavatko woketuksen pilaamat tiedekunnat kokonaisuutena arvioiden aikaan enemmän hyvää vai pahaa?
Sitä minä tässä vain ääneen ihmettelen, että kyllähän siellä edelleen tehdään ihan oikeista aiheista tutkimusta, jonka seassa voi olla neutraaliakin tavaraa, vaikka tietyt aiheet ovat pannassa ja tiettyjä aiheita suositaan rahoitusta myönnettäessä (esim. sharia-lakia Suomeen ajavat hankkeet).
Pitäisikö wokettava tutkimus ajaa kokonaan alas ja perustaa tilalle uutta isänmaallista tutkimusta vai sietää wokettavan tutkimuksen olemassaoloa ja pyrkiä vaivihkaa korvaamaan se isänmaallisella tutkimuksella, vaikka ”autonomian kunnioittaminen” tarkoittaa käytännössä sharia-arvojen tyranniaa?
Mikäli yliopistoissa tapahtuisi kertaluontoinen vallankumous, jossa ei-wokeja tutkijoita asetettaisiin valta-asemiin ja tämän jälkeen autonomia palautettaisiin, olisiko kuitenkin riskinä, että wokettajat palaisivat tyrannisoimaan käyttäen hyväksi avoimen järjestelmän haavoittuvuuksia? Onko järjestelmä todella siinä määrin avoin, että sen voidaan perustellusti sanoa sisältävän samanlaisia heikkoja kohtia kuin Karl Popperin avoimen yhteiskunnan?
Kulttuurimarxilaiset liskoaivot eivät jätä ketään rauhaan.
He edustavat suurempaa totuutta, jota he eivät saa levitetyksi kuin valehtelemalla ja pakottamalla hyväksymään jeidän ”totuutensa”. Jos jonkin edistämiseksi tulee valehdella, ei se ole totta lainkaan.