Blogit

NAAMIOITUNEET NUORET HEITTIVÄT PAUKKUPOMMIN – LASTENVAUNUIHIN

Ympäri maata on tullut hälyttäviä puheluita raketeista, joita ammutaan ihmisiä kohti. Gävlessä heitti nuorisojengi paukun lastenvaunuihin, missä vauva oli nukkumassa, kirjoittaa Arbetarbladet.

Viime päivät ovat olleet kunnolla sekoilemista Gävlessä, missä nuoret ovat heitelleet paukkuja sekä ampuneet raketteja ihmisten sekaan. Mikael Hedströmin, lehdistötiedottaja Gävlepoliisita mukaan, hän ei ole koskaan aikaisemmin ollut mukana missään tällaisessa, 30 vuotisen poliisiuransa aikana.
-On tapahtunut monta epämiellyttävää tapausta, sanoo hän Arbetarbladetille.

Uuden vuoden aaton aattona tapahtui yksi vakavimmista tapauksista. Silloin heitettiin paukkupommi lastenvaunuun, missä oli vauva nukkumassa.
-Oli onni mukana, kun lapsen isä kerkesi napata paukun ja heittää sen menemään ennen kuin se räjähti. Muussa tapauksessa olisi voinut käydä kovinkin huonosti, sanoo Mikael Hedström.

Se oli eräs todistaja, joka ilmoitti tapauksesta eikä isä itse. Poliisi haluaa mielellään, että isä ottaa yhteyttä heihin, Mikael Hedströmin mielestä. Tapahtuman nimike on: yritys törkeään pahoinpitelyyn. Ketään epäiltyähän ei tietysti ole tässä vaiheessa.
-Se, että saada oikeutta jollekin, vaatii se sen, että joku näkee, kuka teki ja mitä teki, joka tässä tapauksessa on ollut hyvin problemaattista, eikä vähiten sen takia, että nuoret tässä tapauksessa ovat olleet naamioituneita, sanoo Mikael Hedström.

Lisää raportteja raketeista joita on ammuttu.

Se ei ole ainoastaan Gävle, missä on ollut sekavaa uuden vuoden aikana. Ympäri maata on tullut raportteja raketeista, joita on ammuttu ihmisiä kohti, poliisin mukaan. Muun muassa ammuttiin yhtä miestä silmään nuorisojengin taholta Mölndalissa, kun hän yritti kielellä jengiä. Örebrossa joutui poliisit rakettiammunnan kohteeksi ja aaton aattona ammuttiin raketti sisään McDonaldsii Lidköpingissä.

Päivien aikana on myöskin eräs filmi, jossa näkyy, kunka raketteja ammutaan väkijoukkoa kohti Mällevångtorgilla Malmössä, saanut suuren levikin sosiaalisessa mediassa. Se oli Jash Doweyko-Jurkowski, joka oli filmannut sen mikä muistuttaa enemmänkin ilotulituskaaosta. Hänen mukaansa tämä ei ole mikään uusi ilmiö – mutta hän sanoo myöskin, että osa paikalla olleista olivat todella peloissaan.
-Minä itse olin pelkuri alussa, erikoisesti kun ne räjähtelivät aivan takana tai raketit aivan vierellä. Hetkittäin se oli todella epämukavaa, sanoi hän aikaisemmin Aftonbladetille.

Aftonbladet

Liity kannattajajäseneksi

Kansalaisen verkkokauppa