Blogit

NAINEN KIELTÄYTYI AVIOLIITOSTA – KURISTETTIIN KUOLIAAKSI

Nainen kieltäytyi avioliitosta, mikä olisi auttanut poikaystävää saamaan oleskeluluvan – kuristettiin kuoliaaksi.

28-vuotias Serebe Brhane tuomittiin 14:a vuodeksi vankeuteen ja elinikäiseen karkotukseen siksi, että hän kesällä oli murhannut tyttöystävänsä, 31-vuotiaan Luwam Zemichelin. Murha oli ”kosto” siitä, että tyttöystävä ei halunnut mennä naimisiin hänen kanssaan niin, että hän olisi saanut oleskeluluvan ruotsissa.

Serebe Brhane tuli ruotsiin Etiopiasta kesällä 2014 ja haki heinäkuussa oleskelulupaa. Hän väitti sitä, että hän tulee Eritreasta siksi, kun ruotsi on anteliaampi antamaan oleskeluluvan eritrealaisille kuin ✗Etiopialaisille. Viime vuoden syyskuussa sai hän kuitenkin kielteisen päätöksen anomukselleen, päätöksen joka sai lainvoiman helmikuussa kuluvalla vuodella.

Kirunassa Brhane tutustui 31-vuotiaaseen eritrealaiseen naiseen Luwam Zemicheliin ja kevään aikana 2015 heistä tulee pari. Naisella oli lapsia toisen afrikkalaisen maahanmuuttajan kanssa, joka eli avustuksilla, ja hänelle itselleen oli jo myönnetty oleskelulupa ruotsissa. Suhde näiden kahden välillä oli usein riitaisa, mutta kun Brhane sai tietää, että hänet tultaisiin lähettämään takaisin kotimaahansa niin siitä huolimatta menivät he yhdessä maahanmuuttovirastoon kysymään, että mitä he voisivat tehdä, että hän saisi jäädä ruotsiin.

Neuvo minkä he saivat eräältä naispuoliselta virkailijalta, oli, että heidän täytyy mennä keskenään naimisiin, koska silloin nimittäin lisääntyy mahdollisuus hänen ruotsiin jäämiselleen. Brhane oli papereiden mukaan jo karakoitettu sekä hänen avustuksensa oli lopetettu, joten asialla oli sen takia jo kiire. He suunnittelivat menevänsä naimisiin elokuussa, kuluvaa vuotta, ja hänen toivomuksensa oli, että naimisiin meno auttaisi siihen, että hän saisi jäädä ruotsiin ja saisi avustuksensa jälleen takaisin.

Luwam alkaa kuitenkin jänistää. Hän ei enää haluakkaan mennä naimisiin, ei ainakaan vielä elokuussa. He yrittivät, yhdessä ystäviensä kanssa, epätoivoisesti selvittää patti tilanteen. Mutta Luwam, jolla oli asunto, työ ja oma toimeentulo, oli vähemmän innostunut menemää naimisiin Brhanen kanssa, jolla ei ollut minkäänlaisia tuloja.

Sunnuntai-iltana 24 heinäkuuta tuli Luwam myöhään kotiin työstään, koska hän oli työskennellyt koko päivän vanhusten palveluksessa. Brhane oli hänen kotona, jolloin he alkoivat riitelemään peruuntuneesta naimisiin menosta ja se loppui siihen, että Brhane kuristi tyttöystävänsä ja ripusti hänet sähköjohdosta tehdyllä hirttosilmukalla suihkuhuoneeseen. Kuolinsyyn tutkija oli epävarma siitä, että oliko Luwam jo kuollut kun hänet hirtettiin vai kuoliko hän vasta hirttämisen yhteydessä.

Tämän jälkeen Brhne otti murhatun tyttöystävän puhelimen, Ipadin, ID-kortin ja pankkikortin. Hän pakkasi matkalaukun ja matkusti aikaisella aamujunalla Lulån ja sen jälkeen bussilla Umeån, missä hän nosti Luwamin pankkikortilla rahaa. Hän matkusti eteenpäin Göteborgiin, Malmöön, Köpenhaminaan, Hampuriin ja Frakfurtiin, missä hänet myöhemmin pidätettiin saksan poliisin toimesta.

Viime viikolla tuomittiin Serebe Brhane tyttöystävänsä murhasta. Hänet tuomittiin 14:ta vuodeksi vankilaan sekä elinikäiseen karkotukseen. Hän joutuu tämän lisäksi maksamaan lähemmäs 380 000 kruunua korvauksia naisen kahdelle lapselle, jotka asuvat edelleen Eritreassa.

Lähde: Fria Tiden

Liity kannattajajäseneksi

Kansalaisen verkkokauppa