Opettajien ammattijärjestö OAJ ja Suomen yliopistot UNIFI ry. vastustavat kielivapauskokeilua samoilla vanhoilla virheargumenteilla, jotka on kumottu jo moneen kertaan. Seuraavassa ruodin OAJ:n perusteluja.
1. ”OAJ on tuonut useissa eri yhteyksissä esille huolensa kansallisen kielipääomamme köyhtymisestä ja sen taustalla olevasta kieltenopiskelun vähenemisestä. Kansalliset tilastomme (Tilastokeskus) osoittavat kieltenopiskelun kaventuneen peruskoulussa koskemaan lähinnä kaikille yhteisiä A1- ja B1-kieliä, useimmiten englantia ja ruotsia. Samanaikaisesti vapaaehtoisten kielten opiskelijamäärät ovat romahtaneet.”
Harva jaksaa opiskella kolmea vierasta kieltä. Kansallista kielipääomaamme kuitenkin köyhdyttää nimenomaan pakkoruotsi: lähes kaikkien valitseman A1-englannin jälkeen suomenkieliset eivät halua valita ylimääräistä A2-kieltä, koska heille tulee heti perään kuitenkin B1-kielenä pakollinen ruotsi (nykyään jo kuudennella luokalla). Jos pakkoruotsista luovuttaisiin, sillä olisi kaksi todennäköistä seurausta:
– Suomenkieliset valitsisivat nykyistä useammin jo A2-kielen, eli kielitaito olisi syvempi kuin B1-kielessä, vaikka opiskelisi vain kahta vierasta kieltä. B1-kielenä voisi sitten halutessaan valita jo kolmannen vieraan kielen, mutta ei olisi pakko: esimerkiksi ruotsinkielisillä yleensä kaksi pakollista kieltä täyttyy nimenomaan A1- ja A2-kielillä.
– Kansallinen kielipääomamme rikastuisi, koska nykyisen kaikille yhteisen EN+RU-kielipaletin sijasta meillä olisi monipuolisempia kieliyhdistelmiä. Emme voi kieltää oppilaita opiskelemasta englantia, joten ainoa keino monipuolistaa kielipääomaa on poistaa ruotsin pakollisuus.
2. ”Kieltenopetuksen lisääntyvää valinnaisuutta perustellaan sillä, että näin saataisiin monipuolistettua kielivalikoimaa. Tästä ei kuitenkaan ole näyttöjä. Esimerkiksi toisen kotimaisen kielen muuttaminen vapaaehtoiseksi ylioppilaskirjoituksissa ei johtanut kieltenopiskelun monipuolistumiseen lukiossa, ainoastaan kieltenopiskelun vähenemiseen.”
Tässä on kyseessä joko väärinkäsitys tai tietoinen valehtelu. Ruotsi kyllä poistettiin pakollisista kirjoitettavista aineista, mutta sitä oli silti pakko opiskella. Toisin sanoen ei tullut tilaa muille kielille, joten niitä ei tietenkään siksi voitu valitakaan enempää. Jos sen sijaan ruotsin opiskelun pakollisuus olisi poistettu, silloin tietenkin tilalle olisi valittu muita vieraita kieliä; ks. kohta 1.
3. ”Esitetyssä mallissa A2- ja B1-kielen opiskelusta tulisi käytännössä toisilleen vaihtoehtoja, mikä entisestään vaikeuttaisi valinnaisten kielten opetusryhmien syntymistä. Erityisesti OAJ näkee, että esitetty malli vähentäisi laajentuessaan huomattavasti kolmen vieraan kielen opiskelua ja täten kaventaisi kielipääomaa.”
Miten kummassa se vaikeuttaisi valinnaisten kielten opetusryhmien syntymistä? Ruotsin ryhmästä vapautuisi suurin osa oppilaista muiden kielten ryhmiin, mikä tarkoittaa, että vaaditut ryhmäkoot saavutettaisiin helpommin. Nykyäänhän muiden kielten kuin englannin ja ruotsin opetusryhmiin on tarjolla vain niitä, jotka opiskelevat kolmea tai useampaa vierasta kieltä – ruotsin vapaaehtoisuus johtaisi siis muiden vieraiden kielten opetusryhmien opiskelijamäärien kasvuun, koska jatkossa myös kahden vieraan kielen opiskelijoita riittäisi niihin.
4. ”OAJ on jo pitkään vaatinut tasa-arvoisempien opiskelumahdollisuuksien turvaamiseksi opetuksen järjestäjille velvoitetta tarjota ainakin yhtä A2-kieltä. Tällä hetkellä opiskelumahdollisuudet ovat hyvin erilaisia ja A2-kieltä ei voi opiskella noin joka toisessa kunnassa ja OAJ näkisi em. esityksensä parantavan tasa-arvoa eri kunnissa asuvien oppilaiden välillä.”
Tämä on kannatettava ajatus. Ilmeisesti nyt ei tarvitse välittää siitä, että muutos tulisi maksamaan? Eikä merkitystä ole nyt silläkään, että muutos ”vaikeuttaisi koulutusjärjestelmän läpi johtavien kielipolkujen rakentamista ja kieltenopetuksen järjestämistä monimutkaistaen opettajien virkarakennetta kouluissa”, vaikka juuri tällä perusteella OAJ jarruttaisi kielikokeilun laajentamista?
5. ”Opiskelumotivaatiosta ollaan oltu huolestuneita syystä myös kieltenopiskelua koskien. OAJ ei kuitenkaan näe, että valinnaisuus sinällään automaattisesti parantaa opiskelumotivaatiota. Esimerkiksi englanti, jonka opiskelu käytännössä on pakollista (ainoa vaihtoehto) useimmissa peruskouluissa, on mm. oppimistulosarviointien mukaan hyvinkin motivoiva oppiaine useimmille oppilaille.”
OAJ:ssa ei ilmeisesti ymmärretä, että englannin opiskelumotivaatio on täysin riippumaton ruotsin opiskelumotivaatiosta. Esimerkiksi vuoden 2005 kielibarometrin mukaan suomalaisten tärkeimmiksi kokemat vieraat kielet olivat (kun korkeintaan kaksi sai mainita):
- englanti 88 %
- ruotsi 30 %
- saksa 19 %
- venäjä 10 %
- ranska 8 %
Oppimismotivaation kannalta siis ruotsi on ihan omassa luokassaan, koska sitä opiskelevista (100 % suomenkielisistä) alle kolmannes pitää sitä itselleen tärkeänä kielenä. Kaikkia muita kieliä käytännössä aina opiskellaan siksi, että niitä pidetään tärkeinä.
6. ”Keskustelussa on yleistynyt leimaava ilmaisu ’pakko-ruotsi’. OAJ haluaa muistuttaa, että yhtä lailla kaikki perusopetuksen yhteiset oppiaineet ovat oppilaille velvoittavia. On selvää, että niiden leimaaminen ’pakko-aineiksi’ on omiaan nakertamaan oppilaiden opiskelumotivaatiota.”
Ei voida puhua pakkomatematiikasta tai pakkohistoriasta sen enempää kuin pakkohengittämisestä tai pakkosyömisestäkään – koulunkäynti, hengittäminen ja syöminen kuuluvat jokaisen suomalaisen elämään. Pakkoruotsista sen sijaan voidaan puhua, koska kyseessä on täysin ainutlaatuinen ratkaisu, jolle ei ole milloinkaan esitetty kestäviä perusteluja. Vieraat kielet saa yleensä itse valita, mutta Suomessa on mielivaltaisesti päätetty, että ruotsin kieli on pakollinen jokaiselle suomenkieliselle kaikilla kouluasteilla peruskoulusta yliopistoon. Pakkoruotsi nimityksenä kuvaa todellisuutta erinomaisen tarkasti.
OAJ sekoittaa syyn ja seurauksen: pakkoruotsista puhutaan juuri siksi, koska suomenkieliset eivät näe järkevänä pakottaa kaikkia opiskelemaan kieltä, jota suurin osa pitää itselleen hyödyttömänä.
7. ”OAJ esittää kantanaan, että toisen kotimaisen kielen opiskelulle yhteisenä oppiaineena on edelleen vahvat perusteet sekä Suomen kaksikielisyyden, että yleisten kielitaitovaatimusten perusteella.”
Ei ole perusteita. Ensinnäkään Suomen valtion kaksikielisyys ei velvoita kansalaisia osaamaan molempia kieliä, se sanotaan jopa Kansalliskielistrategiassa:
”Siitä huolimatta, että Suomi on kahdelle kansalliskielelle perustuva kaksikielinen maa, on jokaisella oikeus elää omassa maassaan omalla kielellään, joko suomen tai ruotsin kielellä. Yksilöt eivät aina ole kaksikielisiä.”
Toiseksi kielitaitovaatimukset (Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta) voidaan täyttää ilman että kaikki suomenkieliset pakotetaan opiskelemaan ruotsia vain siksi, että pieni osa heistä päätyy korkeakoulutusta vaativiin viranomaistehtäviin, joissa heiltä edellytetään toisen kotimaisen kielen taitoa. Tämän pienen joukon vuoksiko koko kansan kielitaito pitää tasapäistää pakkoruotsilla? Jos joku haluaa mainitunlaisiin viranomaistehtäviin, eikö ole hänen oma asiansa järjestää vaadittu kielitaito, aivan kuten on muidenkin vieraiden kielten kohdalla tai ylipäätään minkä tahansa työssä vaadittavien taitojen tai vaikka ajokortin kohdalla?
8. ”OAJ pitää tasa-arvon näkökulmasta huolestuttavana esitetystä kokeilusta aiheutuvaa tilannetta, jossa vanhemmat voivat jo varhaisessa vaiheessa tehtävillä koulutusvalinnoilla (toisen kotimaisen kielen poisvalinta) vaikuttaa poissulkevasti lastensa koulutus- ja uramahdollisuuksiin.”
Tekopyhää: tällä perusteella mitään valinnaisia tai vaihtoehtoisia aineita ei koulussa saisi olla, koska valinnat saattavat vaikuttaa poissulkevasti lasten koulutus- ja uramahdollisuuksiin! Lyhyen matematiikan lukijat valitsevat pois tulevaisuuden diplomi-insinööreinä; musiikin sijasta kuvaamataidon ottavat valitsevat pois tulevaisuuden Sibelius-akatemiassa ja sinfoniaorkesterissa, jne.
9. ”OAJ ei pidä realistisena esitystä toisen kotimaisen kielen riittävän taidon hankkimis[es]ta osana korkeakouluopintoja. Aikuisiällä, alkeista lähtevä kieltenopetus toisessa kotimaisessa kielessä edellyttäisi kymmenien opintopisteiden laajuisia opintoja kokeiluun osallistuneille oppilaille.”
Ensinnäkin yliopistossa virkamiesruotsin kurssille pääsee yleensä vasta opintojen loppuvaiheessa, jolloin kieli on jo käytön puutteessa monella unohtunut ja sen opiskelu pitää aloittaa käytännössä alusta. Siksi yliopistoissa tarjotaan valmentavia johdantokursseja, joiden jälkeen kielitaito riittää varsinaiselle kielikurssille osallistumiseen. Käytännössä siis on jo nyt olemassa systeemi ruotsin opiskelun yliopistossa nollatasolta aloittaville.
Toiseksi kielitaitovaatimukset ovat pelkkä vitsi, jolla ei ole mitään tekemistä todellisen kielitaidon kanssa. Valtionhallinnon erinomaista kielitaitotasoa vastaa koulukielitaidon taso C1.1. Jopa pitkän englannin kirjoittaneista vain 1,4 % saavutti tämän kielitaidon ylioppilaskirjoituksiin mennessä. Keskipitkän ruotsin (alkanut 7. luokalta) kirjoittaneista kukaan ei saavuttanut tätä tasoa, ja vain 0,2 % saavutti taitotason B2.1, joka vastaa valtionhallinnon hyvää taitotasoa. Valtionhallinnon tyydyttävää taitotasoa vastaa koulukielitaidon taso B1.2. Vähintään sen saavutti keskipitkän ruotsin kirjoittaneista vain 2,8 % (joista siis 0,2 % saavutti seuraavan taitotason B2.1).
Käytännössä siis vain hyvin pieni osa ruotsin kielitaitovaatimukset täyttävistä oikeasti kykenee palvelemaan asiakkaitaan ruotsiksi. Selvitykset ovatkin osoittaneet, ettei vuosikymmeniä jatkunut pakkoruotsi ole merkittävästi parantanut ruotsinkielisiä palveluja alueilla, joissa ruotsinkielisiä on vähän – siksipä myöskään ruotsin pakollisuuden poistaminen ei heikentäisi palveluja.
