Blogit

Paha, pahempi, Venäjä?

Jo jonkin aikaa on Suomen evankelisluterilaisen kirkon piirissä soitettu kirkonkelloja Aleppon pommitusten uhreille. Jokainen uutisia seurannut suomalainen, jonka muisti on kolmea kuukautta pidempi, ymmärtää kirkonkellojen soivan ennemminkin kirkon tekopyhyyttä kuin todellista huolestuneisuutta maailman tilasta.

Miksi kellot soivat vasta nyt?

Ensiksikin voidaan kysyä, missä kirkko oli silloin, kun Syyrian sodassa ainoa ulkopuolinen oli Nato, joka pommitti aivan samaan tapaan asuinalueita, joissa asui siviilejä. Silloin kun Israel pommittaa lapsia ja kouluja kappaleiksi, rientävät varsinkin Kokoomuksen kansanedustajat, Ben Zyskowics kärjessä, selittämään kuinka palestiinalainen Hamas majailee siviilien keskellä, ja sen vuoksi ei sivullisilta uhreilta voi välttyä. Tätä ei ole kuultu, kun Venäjän asevoimat pommittaa terroristeja Syyriassa. Terroristilla tarkoitan taistelijaa, joka käyttää väkivaltaa poliittisten päämäärien ajamiseen ja joka ei edusta minkään laillisen hallituksen joukkoja.

Samoin kirkko jätti kellonsa kilkattamatta silloin, kun USA pommitti Irakin Fallujahin kaupunkia valkoisella fosforilla, joka luokitellaan kemialliseksi aseeksi. Valkoinen fosfori palaa luuhun asti, ja se syttyy palamaan heti joutuessaan kosketuksiin hapen kanssa. Mikäli fosforin sammuttaa vedellä, syttyy se kuivuttuaan taas heti. Amerikkalaiset selittivät fosforin käytön johtuvan taistelukentän valaisun tarpeesta – mitenköhän reagooitaisiin, jos Venäjä tekisi Aleppossa saman? Samoin on amerikkalaisten taannoiset sairaalapommituksen täysin unohdettu. ”Sori siitä”.

Venäjä, Venäjä, Venäjä

Länsimainen tekopyhyys on ottanut valtavia kierroksia, kun väärinkäytöksistä on päästy syyttämään Venäjää. Venäjää käytetään lyömäaseena kaikkialla. Poliittisia puolueita yritetään niputtaa Venäjän agenteiksi ja levitellään huhupuheita Venäjän antamasta rahoituksesta EU-vastaisille puolueille. Vielä muutama vuosi sitten kauhisteltiin sitä, kun Venäjä sääti ns. ”agenttilain”, jolla listattiin kaikki Venäjällä toimivat järjestöt, jotka saavat rahoitusta ja tukea ulkomailta.

Varsinkin iltapäivälehtiä lukemalla voisi luulla, että Venäjä on karmea peikko, pelottava naapuri, jonka toimet aiheuttavat meille jatkuvaa päänvaivaa ja kansantaloudellisia tappioita. Näin toki onkin, koska olemme lähteneet mukaan kauppasotaan Venäjää vastaan. Vastikään oli esillä jopa pakotteiden kiristäminen Venäjää vastaan, kun punatähtikoneet alkoivat moukaroida terroristien hallussa pitämää Aleppoa. Aiemmat pakotteet ovat astuneet voimaan, kun Venäjä liitti itseensä Krimin. Sanomattakin on selvää, että esimerkiksi Israel ei koskaan tule kärsimään kauppapakotteista, vaikka se juutalaistaa miehittämiään alueita Länsirannalla siirtokuntapolitiikallaan ja pommittaa naapurivaltioitaan välittämättä siviiliuhreista. USA ei tietystikään joudu vastaamaan siitä, että se tukee Israelin sotapolitiikkaa miljardeilla vuodessa ja harjoittaa valtioiden romuttamista milloin pommein, milloin aseavuin terroristeille.

Venäjä on kokoaan pienempi paha

Jos halutaan arvioida Venäjän haitallisuutta Suomelle, lienee mielekkäintä puhua rahasta. Hysteeristä Nato-kiihkoilijoiden ryssävihaa kun ei oikein voi mitata, se kun on jokaisen henkilökohtainen häpeä. Tällä hetkellä Suomea rasittavat varsinkin Venäjän vastapakotteet, jotka kieltävät elintarvikkeiden tuonnin ulkomailta Venäjälle. Tämän hinnaksi arvioitiin ainakin pakotteiden alkaessa noin 300 miljoonaa euroa suoria vientituloja. Työpaikkojen menetykset ja kerrannaisvaikutukset toki tähän päälle.

Mikäli otetaan sama kanta kuin valtamedialla näyttää olevan, eli se, että Venäjä on itse kaikkeen syypää, niin voidaan kierolla tavalla ajatella, että ruplan heikentymisestä johtunut turistikato ja sitä kautta menetykset Lapin ja Itä-Suomen matkailulle johtuvat myös isosta ja pahasta Putinista. Tällöin voin heittää Venäjän viimeaikaisen politiikan hinnaksi hatustani rapeat miljardi euroa pakotteiden ja palveluviennin heikentymisen johdosta. Tämä on turvallisesti yläkanttiin arvioitu.

Joku voisi ajatella myös puolustusvoimain kulujen johtuvan Venäjästä. Itse en tätä niele, sillä armeijahan on maassa joka tapauksessa oltava, eikä Suomen armeija kuluta suhteellisesti enempää rahaa kuin muissakaan Nato-maissa.

Etelänaapuri maksaa enemmän

Kaikki tuntuvat unohtaneen sen tosiasian, että Viro on meille paljon ikävämpi ja kalliimpi naapuri kuin Venäjä. Tätä on ajoittain pöyhinyt Ylen MOT-ohjelma.

Meillä on ”lainassa” noin 100 000 virolaista. Se on tosiasia. Minunkaan ei tarvitse mennä Levin kaava-alueita pidemmälle, jos haluan kuulla sukukieltä. Etelä-Suomessa tilanne on vielä pahempi. Virolaiset ovat rakennustyömailla, metsien raivausurakoilla, hoitoalalla ja julkisessa liikenteessä. Palkkojen polkemista on yritetty suitsia lainsäädännöllä, mutta ei se mitään auta. Urakkahinnoittelu on oma maailmansa, ja lainsäädäntöä kierretään tuntitaksojenkin osalta. Muutoinhan ei Suomessa olisi työttömiä rakennusmiehiä.

Viro myös ylläpitää lahden takana ns. keskiluokan veroparatiisia. Kun Suomi on onnettoman europolitiikan myötä säännellyt itsensä näännyksiin ja suuret firmat kiertävät veroja, kohdistuu verorasitus pk-yrityksiin. Nämä yrityksen ovat siirtymässä Viroon, joka ylläpitää tasaveroa ja joka perii yhteisöverot vain nostetuista osingoista. On aivan selvää, että eurojäsenenä Suomi ei voisi harjoittaa samaa politiikkaa ja ylläpitää hyvinvointipalveluja. Virolaiset ovat tehneet maastaan veroparatiisin, joka imee rahaa Suomen kansantaloudesta joka hetki. Työ tehdään Suomessa, mutta rahat tilitetään Virossa postilaatikkoaan pitävälle yritykselle, ja parhaassa tapauksessa rahat kantaa Viroon eestiläinen työntekijä.

Viro siis dumppaa työvoimareservinsä Suomeen, jossa työttömyys rehottaa, ja houkuttelee veronmaksajat Suomesta, jolla ei ole varaa verokilpailuun, siis ”kilpajuoksuun pohjalle”. Mikäli Suomi ei olisi euro- ja EU-maa, ei Virolla olisi mahdollisuuksia ylläpitää tätä järjestelmää. Mutta ei siinä, puhutaan vain Venäjästä ja suljetaan itämarkkinat entistä tiiviimmin. Annetaan samalla virolaisten huudella lahden takaa, kuinka Suomenkin tulisi liittyä Natoon ja rientää puolustamaan Viroa.

Muuten olen sitä mieltä, että EU:sta ja eurosta on erottava.

Liity kannattajajäseneksi

Kansalaisen verkkokauppa