Blogit

Perussuomalaisten hajoamisen ei tarvitse olla lopullinen

 

Egon ylpeys voi tuhota paljon, mutta moni asia on korjattavissa, jos egot osataan tulevaisuudessa jättää syrjään. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän hajoaminen kahtia voitaisiin myös nähdä tyypillisenä seurauksena loukatusta ylpeydestä. Tässä yhteydessä ei kuitenkaan ole olennaista ruotia sitä, mitkä kaikki seikat johtivat hajoamiseen, vaan keskityn siihen, miten tästä kannattaisi jatkaa.

 Aluksi on tärkeää yrittää katsoa asiaa kummankin osapuolen näkökulmasta. Perussuomalaisten ministerit eivät varmaankaan loikanneet erilleen siksi, että he olisivat kostonhimoisia, ahneita, tekopyhiä ja lyhytnäköisiä. Ei, olen vakuuttunut siitä, että taustalla ovat pääasiassa erittäin käytännölliset syyt.

 Nimittäin juuri ministerit tietävät parhaiten, miten valtavia ponnistuksia ja uhrauksia on tehty nykyisessä hallituksessa, jotta Perussuomalaisille tärkeitä asioita on saatu läpi edes nykyisessä määrin. Vaakakupissa oli siis kaksi vaihtoehtoa: (1) lentää ulos hallituksesta uuden puheenjohtajiston mukana, tai (2) irrota omaksi eduskuntaryhmäkseen, jotta hallitus säilyttäisi nykyisen pohjansa ja toteuttaisi edes osan niistä tavoitteista, joita Perussuomalaiset kaksi vuotta sitten hallitusneuvotteluissa toi pöydälle.

 Esimerkiksi nykyinen Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho on ponteva kielivapauden kannattaja kuten minäkin: mielestämme pakkoruotsi on järjetön ja täysin perustelematon oikeusmurha, jonka ainoa todellinen tavoite on rajoittaa suomenkielisten vieraiden kielten oppimista. Kyllä minuakin kirpaisisi, jos Perussuomalaisten tilalle hallitukseen tulisivatkin nyt RKP ja Kristillisdemokraatit – se tietäisi aivan varmasti koko kielivapauskokeilun hylkäämistä. Siksi pystyn aika hyvin ymmärtämään, miksi Terho ja muut perussuomalaiset ministerit katsoivat erillisen eduskuntaryhmän muodostamisen paremmaksi vaihtoehdoksi kuin hallituksesta ulos lentämisen; siitä huolimatta, että he tiesivät hyvin, että koko tempaus nähtäisiin lähinnä pettyneiden ja katkerien häviäjien kostona.

 En siis itse usko, että Perussuomalaisista eronnut Uusi vaihtoehto -eduskuntaryhmä olisi tehnyt päätöksensä siksi, että he olivat pettyneitä ja katkeria häviäjiä – pikemminkin he päätyivät ratkaisuunsa siitä huolimatta, että tulisivat leimatuiksi sellaisiksi.

 Halla-aho on itse sanonut: “Oma näkemykseni on, ja on ollut, että perussuomalaisten on syytä olla hallituksessa niin kauan kuin hallitus perussuomalaisilla vahvistettuna on agendamme ja äänestäjiemme kannalta parempi kuin hallitus ilman perussuomalaisia.” Voidaankin katsoa, että loikkarit varmistavat Perussuomalaisten hallitustavoitteiden toteuttamisen tilanteessa, jossa varsinaiset Perussuomalaiset eivät siihen enää pysty. Epäilemättä objektiivisen järjen tasolla Halla-aho ymmärtää, että eduskuntaryhmän jakautuminen ja loikkareiden jääminen hallitukseen on perussuomalaisen agendan kannalta parempi kuin sellainen hallitus, jossa Perussuomalaiset kokonaan korvataan RKP:llä ja KD:llä.

 

Ainutlaatuinen mahdollisuus kokeilla kahta reittiä kasvuun

 Puolueen jakautuminen kahteen leiriin – Halla-ahon kansallismielisiin ja Soinin kristillissosiaalisiin (Akseli Erkkilän osuva luonnehdinta) – tarjoaa erinomaisen koelaboratorion näiden kahden eri painotuksen suosion testaamiseen. Perussuomalaisten kasvuhan tapahtui näiden leirien yhteisvaikutuksesta, eikä ole ollut mahdollista arvioida, kuinka suuri osa kannatuksesta johtui kummastakin erikseen tai niiden yhteisestä painoarvosta.

 Kansallismielisethän ovat halunneet juuri sitä, että Perussuomalaisista tulisi puhtaammin “nykyeurooppalainen” kansallismielinen populistipuolue – nyt he saivat sellaisen. Äskettäisen Elinkeinoelämän valtuuskunnan kyselytutkimuksen mukaan jopa 25 % suomalaisista voisi äänestää tällaista puoluetta. Kasvupotentiaalia “halla-aholaisella” puolueella siis riittää, vaikka nyt kahdeksi vuodeksi Perussuomalaisten kansanedustajien lukumäärä putoaakin alle puoleen.

 On jopa mahdollista, että puhtaasti kansallismielisen puolueen kannatuspotentiaali on suurempi kuin yhdistelmän kansallismielinen + kristillissosiaalinen. Tämän voi päätellä siitä, että Kristillisen liiton ja sittemmin Kristillisdemokraattien kannatus on vuosikymmenten saatossa parhaimmillaankin ollut vain runsaat 5 %. Kansallismielisten kannalta on siis luultavasti vain hyvä, että “vanhanaikainen” kristillissosiaalinen aines irtautuu puolueesta.

 Kristillissosiaalisten soinilaisten tulevaisuus ei siis luultavasti tule olemaan kovinkaan menestyksekäs. Etenkään, kun muistetaan, että osa Perussuomalaisten noususta johtui Soinin persoonasta ja tapahtui huolimatta hänen monin paikoin marginaaliseen vähemmistöön kuuluvista (roomalais-katolilaisista) mielipiteistään. Soinin puoluetta äänestettiin Soinin joviaalin, lempeän ja viihdyttävän olemuksen vuoksi ehkä enemmän kuin hänen poliittisten, sanalla sanoen keskiaikaisten mielipiteidensä vuoksi.

 Sekin täytyy muistaa, että perinteisesti puoluepettureiden on ollut haastavaa säilyttää kannatustaan seuraavissa vaaleissa. (1) Aiemmista äänestäjistä suuri osa on pettyneitä, koska he äänestivät henkilöä nimenomaan puolueen vuoksi, ja (2) uudet äänestäjät suhtautuvat varauksellisesti ehdokkaaseen, joka on jo kerran loikannut – mikä muka takaa, ettei hän tee sitä uudestaan?

 Joka tapauksessa ennen seuraavia eduskuntavaaleja on pari vuotta aikaa seurata, millaisia kannatuslukuja gallupit antavat näille kahdelle eri perussuomalaiselle leirille. Niistä voidaan sitten päätellä, onko ryhmien parempi jatkaa erillään, vai olisiko sittenkin kannattavampaa palata samaan puolueeseen. Totuushan on, että Perussuomalaisten puolueohjelmat ovat tähänkin saakka olleet “halla-aholaisia”, eikä “soinilaisilla” silti ole ollut mitään ongelmia allekirjoittaa puolueen tavoitteita.

 Yhteen palaamisen puolesta puhuu ainakin se seikka, että Suomessa pääministeriksi nousee suurimman puolueen puheenjohtaja – erillään kumpikaan perussuomalaisista leireistä ei päässe hallitustunnustelijan asemaan. Toisaalta paljon riippuu siitäkin, miltä puolueilta nämä eriytyneet leirit alkavat imeä äänestäjiä. Sen näyttävät vasta lähivuosien gallupit, ja siihen tietysti vaikuttaa sekin, millaisen tavoiteohjelman loikkareiden varaan mahdollisesti rakennettava uusi puolue tulee laatimaan.

 

Voiko petetyn luottamuksen palauttaa?

 Vaikka järkiargumenttien tasolla voidaankin ymmärtää, miksi loikkarit päättivät irrottautua omaksi eduskuntaryhmäkseen, saattaa Halla-ahon olla vaikeampi ymmärtää sitä, miksi tällainen varasuunnitelma laadittiin häneltä salaa. Vaikka siis Halla-aho pystyisikin sysäämään syrjään ylpeytensä, ei hän silti välttämättä olisi valmis ottamaan loikkareita takaisin Perussuomalaisiin vuoden 2019 eduskuntavaalien lähestyessä, jos hän ei kokisi voivansa luottaa heihin jatkossakaan.

 Ja kuten edellä on perusteltu, saattaa kansallispopulistisen puolueen kannatus kehittyä jopa suuremmaksi ilman kristilliskonservatiiveja. Aika näyttää. 

 Kävi miten kävi, enemmän hävittävää tässä näyttäisi silti olevan loikkareilla kuin Halla-ahon Perussuomalaisilla. Perussuomalaisethan eivät nyt ole enää hallituksessa, joten on aika merkityksetöntä, minkä verran kansanedustajia heillä on vaalikauden viimeiset kaksi vuotta. Eduskuntavaaleihin mennessä “tynkäpuolueen” kannatus tulee joka tapauksessa olemaan todennäköisimmin selvästi korkeampi kuin Perussuomalaisilla on ollut vähään aikaan.

 

P.S. Mielestäni Timo Soini olisi ollut Perussuomalaisten vahvin valtti presidentinvaaleihin. Siinähän ratkaisee enemmän henkilö kuin poliittiset mielipiteet, ja Soini osaa kerätä sympatiaa laajalti koko poliittiselta kentältä. Puheenjohtajuudesta luopumisen jälkeen hän olisi viettänyt vuoden hiljaiseloa päivänpolitiikasta (pulpahtaakseen sitten pintaan hieman ennen presidentinvaaleja), mikä tunnetusti on tehokas tapa saada äänestäjäkunta unohtamaan poliitikon aiemmat synnit.

 Nyt seuraavaksi paras ehdokas lienee Laura Huhtasaari – ainakin monen asiantuntijan mielestä vanhaa miestä eli Sauli Niinistöä haastaisi tehokkaimmin nuori nainen. Huhtasaari ei vaikuta puolustuskannalla ollessaankaan vihamielisen aggressiiviselta, mikä on tärkeä ominaisuus henkilövaaleissa menestymiseksi. Kuten sanottu, poliittisilla mielipiteillä ei ole niin suurta merkitystä presidentinvaaleissa.

Jakoa

Kommentit

Tietoa julkaisijasta

Jaakko Häkkinen

Myöhäisnuori fennougristi (kielitieteilijä, FM -07 HY), Tuusula. (Perussuomalaiset)
~ Vapaustaistelija (kieli-, sanan-)
~ Muuttokriittinen (maahan-, kaupunkiin-)
~ Uskokriittinen ja järkipuolteinen: uskonnollista ja ideologista aivopesua vastaan
~ Sensuurikriittinen ja totuuspuolteinen: paheksunnalla hallitsemista vastaan
https://www.facebook.com/Jaakko-H%C3%A4kkisen-kuiva-politiikkasivusto-1520201714897542/

Lisää kommentti

Lisää kommentti