Kahdeksasta presidenttiehdokkaasta viisi on sitä mieltä, ettei ruotsin opiskelusta tule tehdä vapaaehtoista – he siis kannattavat edelleen pakkoruotsia. Vaalikonevastaukset osoittavat, ettei näillä presidenttiehdokkailla ole edes pintapuolista hajua siitä, mistä pakkoruotsissa on oikeastaan kysymys. Muista kolmesta ehdokkaasta Paavo Väyrynen ja Nils Torvalds ohittivat kysymyksen, kun taas Laura Huhtasaari ainoana liberaalina ehdokkaana kannattaa vapaata kielivalintaa.
Matti Vanhanen (Keskusta)
” – ”
Vanhanen ei edes perustele pakkoruotsikantaansa mitenkään. Hänet on vain aivopesty hyväksymään vallitseva epäoikeudenmukainen tilanne, eikä hän vaivaudu pohtimaan saati kyseenalaistamaan kyseistä uskonkappaletta mitenkään.
Merja Kyllönen (Vasemmistoliitto)
”Kaksikielisyys on rikkaus.”
Tietenkin kaksikielisyys on rikkaus – kommentti ei kuitenkaan mitenkään liity pakkoruotsiin. Ensiksikin kaksikielisyys on rikkaus silloinkin, kun kumpikaan kieli ei ole ruotsi. Toiseksi, vaikka toinen kieli olisikin ruotsi, kaksikielisyys ei silti mitenkään liity yksikielisten suomenkielisten vieraiden kielten opiskeluun. Pakkoruotsi ei nimittäin tee meistä kaksikielisiä, eikä todellisuudessa edes kaksikielitaitoisia.
Paperilla meillä on ruotsin taito, mutta käytännössä ei ole. Joka ikäluokan suomenkielisistä vain 0,84 % saavuttaa viranomaiselta vaadittavan ruotsin kielen taidon. Pakkoruotsin merkitys on siis käytännössä yhtä tyhjän kanssa.
Kolmanneksi, valtion kaksikielisyys ei todellakaan edellytä kaikkien kansalaisten kaksikielisyyttä tai edes kaksikielitaitoisuutta. Kansalliskielistrategiassa sanotaan asia selvästi: ”Siitä huolimatta, että Suomi on kahdelle kansalliskielelle perustuva kaksikielinen maa, on jokaisella oikeus elää omassa maassaan omalla kielellään, joko suomen tai ruotsin kielellä. Yksilöt eivät aina ole kaksikielisiä.”
Sauli Niinistö (Kokoomus, Kristillisdemokraatit, Sininen Tulevaisuus, valitsijayhdistys)
”Suomi on kaksikielinen maa. Tiivistyvässä Pohjoismaiden yhteistyössä ruotsin kielestä on tuntuva apu.”
Suomi on kaksikielinen maa, mutta se ei tietenkään velvoita jokaista suomalaista osaamaan molempia kieliä (ks. edellä).
Edes kaikki skandinaavisten kielten puhujat eivät sujuvasti ymmärrä toisiaan, vaikka esim. norjaa aika helposti ymmärtääkin ruotsin pohjalta, vaan luontevin yhteinen kieli on englanti. Esimerkiksi Ruotsissa on pakkoenglanti, ja Suomessa kuten monissa muissakin Pohjoismaissa käytännössä lähes kaikki valitsevat englannin vapaaehtoisesti toiseksi kahdesta pakollisesta vieraasta kielestä.
Ruotsin osaaminen ei tuo suomalaisille mitään sellaista erityisarvoa, jota emme saavuttaisi englanniksi kommunikoimalla – päinvastoin, se tekee kommunikaatiotilanteesta tasavertaisemman, kun emme joudu vaihtamaan ruotsalaisten äidinkieleen.
Suomi on sitä paitsi Pohjoismaiden toiseksi suurin kieli, joten mikseivät skandinaavit opiskele sitä? Miksi kuvitellaan, että skandinaavinen kieli olisi jotenkin arvokkaampi kuin suomen kieli? Tämä heijastelee rasistista pohja-asennetta, jollainen vallitsee mm. Pohjoismaiden ministerineuvostossa.
Kaiken huipuksi ruotsin taito avaa oven paljon pienempään osaan maailmaa kuin vaikka englannin, espanjan, saksan tai venäjän taito. Miksi kaikki suomenkieliset pakotetaan opiskelemaan pientä naapurikieltä sen sijaan, että saisimme opiskella suuria maailmankieliä?
Pekka Haavisto (Vihreät)
”On houkutteleva ajatus, että eri puolilla maata voitaisiin koulussa lukea eri kieliä – esimerkiksi lähempänä itärajaa venäjän kieltä ruotsin sijaan. Kuitenkin ihmiset hakeutuvat työelämässä eri puolille maata – esimerkiksi kaksikielisiin kuntiin kuten Vaasaan, Turkuun tai Helsinkiin. Jos toinen kotimainen kieli ei silloin ole hallussa, siitä voi tulla työllistymisen este. Kaksikielisyys on myös tärkeä ja luonteva osa Suomea ja siksi on hyvä, että jokainen oppii koulussa edes vähän ruotsia.”
Toisin kuin moni muu ehdokas, Haavisto on sentään vähän tutustunut asiaan, vaikkakin valitettavasti lähinnä samanmielisten näkemyksiin. Pitää ensinnäkin muistaa, että ns. kielitaitolaki eli Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta koskee vain korkeakoulutettuja viranomaisia – ei suinkaan kaikkien yritysten ja toimijoiden kaikkia työntekijöitä. On siis täysin työnantajan oma valinta, vaatiiko hän kaksikielisessä kunnassa ruotsintaitoa kaikilta työntekijöiltään, vai riittääkö, että osa heistä osaa ruotsia. Suurissa kaupungeissa ruotsinkielisiä on vain muutama prosentti, ja he kaikki yleensä osaavat myös suomea.
Lisäksi on törkeää resurssien ja kapasiteetin haaskausta pakkoruotsittaa jokaikinen suomenkielinen vain siltä varalta, että pieni osa heistä saattaa päätyä sellaisille alueille sellaisiin viranomaistehtäviin, joissa edellytetään ruotsintaitoa! Kuten lisäksi äskettäin Seinäjoen päivystyssairaalan kohdalla nähtiin, kielitaitolain tarkoittamille työntekijöille voidaan antaa siirtymäaika, jonka kuluessa riittävä ruotsintaito on hankittava – on siis täysin turhaa pakkoruotsittaa kaikki peruskoululaiset ”varmuuden vuoksi”. Jokainen voi itse opetella ruotsin siinä vaiheessa jos työtehtävissä sitä edellytetään, ja työnantaja voi järjestää työntekijöille kielikoulutuksen.
Kuntien kaksikielisyyskään ei ole pysyvä ominaisuus vaan sopimuskysymys. Kuntien kaksikielisyyden prosenttirajaa on muutettu aikojen kuluessa, ja sitä voidaan muuttaa jatkossakin. Esimerkiksi kaksikielisellä Vantaalla venäjänkielisten lukumäärä on jo suurempi kuin ruotsinkielisten – on kestämätöntä ja epätasa-arvoista, että silti vain ruotsi on Vantaalla toinen virallinen kieli suomen rinnalla. Oikeudenmukaista olisi joko tehdä venäjästäkin virallinen kieli tai sitten poistaa ruotsilta virallisen kielen asema.
Ruotsin kieleen tutustumiseksi riittäisi esimerkiksi jonkinlainen Kotimaa-kurssi. On turha pakkoruotsittaa kaikki suomenkieliset, kun kieltä ei kuitenkaan opi riittävästi, jos sitä ei milloinkaan tarvitse käytännössä.
Valtion kaksikielisyys ei edelleenkään edellytä kansalaisilta kahden kielen taitoa, ks. edellä.
Tuula Haatainen (Sosialidemokraatit)
”Pidän tärkeänä, että Suomessa olisi mahdollisimman vahva osaaminen niin vieraissa kielissä, kuin kansalliskielissä. Kieliolosuhteiden muuttuessa on selvää, että kansalaisten kielitaidon on laajennuttava. Laaja kielitaito on kansainvälinen kilpailukykytekijä ja vieraiden kielten osaamista Suomessa halutaan lisätä. Kielitaidon laajentamistarpeesta ei kuitenkaan seuraa, että toisen kotimaisen kielen asemaa kaksikielisessä maassa olisi syytä kaventaa. En näe nykyisessä tilanteessa perusteltuna tehdä sellaisia ruotsin kielen opetusta koskevia muutoksia, jotka vähentäisivät ruotsin kielen opiskelua. Sen sijaan ruotsin opetusta on opetuksen ajankohdan ja opetusmenetelmien puolesta kehitettävä tukemaan oppilaiden oppimismotivaatiota.”
Yksikielisesti suomenkieliselle ruotsi on vieras kieli siinä missä kaikki muutkin vieraat kielet. Se, että ruotsille valtion liturgiassa on annettu kansalliskielen status, ei ole millään tavoin merkityksellistä yksilön kannalta.
On tasan kaksi tapaa laajentaa kansalaisten kielitaitoa ilman että pakollisten vieraiden kielten lukumäärää nostetaan kahdesta kolmeen: (1) estetään suomalaisia opiskelemasta englantia, tai (2) vapautetaan ruotsin kielen pakollisuus. Nykyisin kielitaitomme on tasapäisen suppea EN+RU, koska jokainen haluaa opiskella englantia ja jokainen pakotetaan opiskelemaan ruotsia. Jokainen tajuaa, kumpi tapa kielitaidon monipuolistamiseksi on järkevämpi toteuttaa.
Mitä tulee oppimismotivaatioon, sitä ei ole ruotsin kohdalla mahdollista nostaa. Oppilaat nimittäin haluavat opiskella sellaisia kieliä, joita he pitävät tarpeellisina. Suurin osa ei pidä ruotsia tarpeellisena, joten niin kauan kuin heidät pakotetaan opiskelemaan sitä, heidän motivaationsa pysyy alhaisena. Käyttämätön kieli myös unohtuu nopeasti, minkä todistaa se, ettei suomenkielisillä yleisesti ole ruotsin kielen taitoa huolimatta puoli vuosisataa vallinneesta pakkoruotsista.
Pakkoruotsi ei myöskään ole onnistunut parantamaan ruotsinkielisiä palveluita, joten sen poistaminen ei niitä myöskään heikentäisi.
Pakkoruotsi on perusteeton ja epäoikeudenmukainen käytäntö, josta on pelkästään haittaa ja joka ei todellisuudessa ole tuonut suomenkielisille ruotsin kielen taitoa eikä parantanut ruotsinkielisiä palveluita. Se on täysin turha ja kansallista kielitaitoamme supistava järjestelmä, josta tulee luopua. Kyselyiden perusteella noin kolmasosa suomenkielisistä opiskelisi kyllä ruotsia kahden vieraan kielen joukossa, vaikka se olisi vapaaehtoinenkin. Ruotsintaitoisten suomenkielisten lukumäärä olisi siis silloinkin paljon suurempi kuin ruotsinkielisten lukumäärä.
P.S. Kyllä, samalla myös ruotsinkielisten pakkosuomesta tehtäisiin vapaaehtoinen. Ylivoimaisesti suurin osa heistä opiskelisi suomea silti. Kielivapauttajat eivät myöskään vastusta ruotsinkielisiä, ruotsin kieltä eivätkä ruotsin kielen statusta Suomen toisena kansalliskielenä – pakkoruotsin vastustuksessa on kyse pelkästään suomenkielisten oppilaiden kielivalinnoista.
Osa kielivapauttajista vastustaa myös ruotsin kielen asemaa kaksikielisten kuntien toisena virallisena kielenä. Kuten Vantaan esimerkki osoittaa, ruotsinkielisten erityisasema asettaa monet muut kielivähemmistöt epätasa-arvoiseen asemaan.
