Blogit

RIKOLLISET LUOVAT ”AIVAN UUDEN KATUKUVAN” UPPSALASSA – POLIISI: ”HUOLESTUTTAVA KEHITYS”

Lukumäärä ilmoitetuista henkilöryöstöistä ja seksuaalisista ahdisteluista Uppsalan keskustassa kasvaa valtavasti. Rikokset, yhdistettynä koviin huumeisiin, tekee sen, että ”uudenlainen katukuva on noussut esille” kaupungissa, myöntää poliisi. Useimmiten on nk. yksintulleet nuoret sekaantuneet erilaisiin rikoksiin.

Välillä kesien 20015 ja 2016 ilmoitettiin 57 tapausta seksuaalisesta häirinnästä Uppsalan keskustassa. Se on kasvanut 60:llä prosentilla verrattuna vuotta aikaisempaan. Kesän aikana oli lisääntyminen henkilöryöstöissä samaa luokkaa, kirjoittaa poliisi kotisivullaan perjantaina.

Lisääntyminen huomioidaan myöskin poliisin ulkopalvelussa, jonka kokee ” kovemman ilmapiirin ja vähentyneenä arvostuksena omassa ammattiroolissaan”.
-Se on haaste, mitä emme koskaan aikaisemmin ole kokeneet, sanoo Daniel Larsson paikallispoliisista Uppsala/Knivsta.

Huumekauppa tapahtuu nykyisin täysin avoimesti Uppsalan keskustassa ja uusia kovempia huumeita on liikkeellä, ennen kaikkea heroiinia.

”Se taas puolestaan johtaa lisääntyneeseen rikollisuuteen, kuten varkauksiin ja ryöstöihin siksi, että saadaan rahaa huumeiden käyttöön. Esimerkiksi myymälät ilmoittavat, että suuri joukko nuoria tulee sisään ja vetävät huomion puoleensa, samaan aikaan kun varkaudet tapahtuvat myymälän toisessa osassa. Henkilöt jäävät Uppsalan keskeisiin osiin iltaisin, missä he kokoontuvat johonkin keskeiseen kokoontumispaikkaan”, kirjoittaa poliisi.
-Työntekijät kokevat kasvavaa epävarmuutta kun suuri joukko nuoria seisoo henkilökunnan uloskäynnin ulkopuolella kun he ovat lähdössä kotiin. Ja järjestyksen valvojat todistavat suuri ongelmia järjestystä häiritsevillä käytöksillä, sanoo Magnus Sundberg, aluepoliisi Cityssä.

Poliisi kirjoittaa painotuksella, että on kasvanut esiin ”aivan uusi katukuva” Uppsalassa, verrattuna siihen mitä se vielä muutama vuosi sitten oli.

Rickard Johansson, poliisialueen päällikkö, on sitä mieltä, että se on huolestuttava kehitys, jonka poliisi ottaa todella vakavasti. Siksi tullaankin työskentelemään aktiivisesti sille, että yritämme ratkaista probleemat, sanoo hän.

Uppsalan poliisi on aikaisemmin muistuttanut, että epäillyt tekijät usein on nk. yksintulleita nuoria. Jo 2014, kun Uppsala-poliisin nuoriso-osasto kävi läpi kaikki epäillyt heidän silloisessa tutkimuksessaan, joista yksi kolmasosa oli yksintulleita. Lähinnä se koskee huumausainerikoksia ja varkauksia.

Uppsala on usean vuoden ollut yksi niistä kunnista maassa, joka on ottanut vastaan eniten yksintulleita, kirjoittaa Upsala Nya Tidning eräässä artikkelissaan viime vuonna. Lehden mukaan on olemassa kasvava probleema huumeista, rikollisuudesta ja jengien muodostamisista yksintulleiden nuorten keskuudessa. UNT muistuttaa, että poliisi on saanut sijoittaa ”suuria resursseja” hälytyksiin ja riitojen selvittämisiin, varkauksiin ja ryöstöihin, joista ennen kaikkea matkakeskuksessa ja cityssä, missä yksintulleet ovat olleet osallisina.
-Suurin osa niistä on kunnollisia, mutta ne, jotka häiriköivät, häiriköivät todella. Se, mihin me reagoimme, on, että ne etenevät myrskyn lailla, tekevät rikoksia ja sitten niistä ei tule sen enempää. Me saamme laskea ne vapaaksi syyttäjän päätöksellä, koska ne ovat liian nuoria ja toisinaan meillä on ongelmia saada sosiaalivirkailijoita paikalle pienissä kunnissa, sanoi Uppsala-poliisin lehdistötiedottaja Christer Nordström UNT:lle toukokuussa 2016.

Myöskin Uppsalassa asuva ja kansanedustaja Marta Obminska (M) on puhunut rikollisuudesta Uppsalassa. Hän on myöskin lähettänyt kaksi kirjallista kysymystä sisäministeri Anders Ygemanille (S), koskien kaupungin tilannetta.
-Poliisin tietojen mukaan, tehdään nämä rikolliset teot yksintulleiden nuorten ja marokkolaisten katulasten toimesta. Tapahtuu henkilöryöstöjä säännöllisesti, varhaisesta illasta aina aamuun. Sen lisäksi oli viikonlopun aikana ampumistapaus. Kaikkien on pakko alkaa suuntaamaan katseensa Uppsalaan, niin voimme pysäyttää ja kohdata tämän tilanteen, sanoo hän 24Uppsala.se:lle, 2 maalisuuta.

Keväällä 2016 asui noin 1300 yksintullutta Uppsalassa, UNT:n mukaan. Se tarkoittaa, että suunnilleen joka kuudes nuori, 15 – 17-vuotiasta kaupungissa on yksi tullut pakolainen. Suurin osa heistä ilmoitta olevansa 15 – 17-vuotias ja 90% on poikia sekä enemmistöltä afgaania.

Fria Tiden

Liity kannattajajäseneksi

Kansalaisen verkkokauppa