Trumpin valinta Yhdysvaltain presidentiksi on aiheuttanut poikkeuksellista kuohuntaa. Ensimmäinen järkytys oli, että näin ei pitänyt käydä. Ei tavallisen kansan sloganeilla itseään esiin tuovaa ehdokasta voida valita. Toinen järkytys oli, että tämä samainen presidenttinä ollessaan todella aikoo toteuttaa sitä, mitä vaalikampanjassaan lupasi. Kolmas järkytys oli se, että Trump aikoo kyseenalaistaa nykyisen maailmanjärjestyksen, jossa varallisuus keskittyy kasvottomille kansaivälisille yrityksille ja muutamille yksityisille toimijoille. Kansalaiset jätetään siinä selviytymään vailla työtä ja toivoa velkaantuvien kansallisvaltioiden huolenpidon varaan.
Trumpin vaalivoiton taustalla on kansalaisten näköalattomuus. Kukoistavat alueet ovat kuihtuneet ja työ sieltä on siirtynyt lähinnä ulkomaille. Tilalle ei ole saatu korvaavaa työtä. Tämä ei koske yksistään Yhdysvaltoja. Euroopassa ja myös Suomessa on tapahtunut samanlainen kehitys. Perinteisillä puolueilla ei ole ollut vastauksia siihen, miten kehityksen suuntaa voitaisi kääntää kansalaisten kannalta myönteisemmäksi. Politiikka on rämettynyt sijoitusvarallisuuden haltijain ja hyvin toimeentulevien asemaa turvaavaksi toiminnaksi. Sen tehtävänä ei ole enää pitkään aikaan ole ollut koko kansan etujen ajaminen. Trump lupasi muutosta.
Kansainvälinen työnjako, joka tarkoittaa melkein samaa kuin globalisaatio, on johtanut tulojen ja omaisuuden keskittymiseen. Muutama ukkeli omistaa saman kuin puolet maapallon väestöstä. Tulot jakautuvat samalla tavoin. On totta, että olisi taloudellisesti edullisinta, jos kansainvälistä työnjakoa voitaisi puhdasoppisesti noudattaa. Se vie kuitenkin edellä mainittuun tilanteeseen, joten kenen kannalta se on parempi ratkaisu!
Kansallisvaltiot ovat globaalin toiminnan haitta. Niiden sisälle syntyy tilanteita, joissa suurelta joukolta kansalaisia häipyy työpaikat ja toimeentulo työn siirtyessä tuottajan kannalta edullisimmille alueille. Riittävän pitkälle edetessään tämä saa kansanjoukot nuosemaan kehitystä vastaan. Näin tapahtui Yhdysvalloissa, sitä on brexit ja sitä odotetaan Euroopan tulevissa vaaleissa Ranskassa, Hollannissa jne.
Trumpista ei poliitikkona osaa sanoa. Rohkea hän on ja ehkä pelurikin, toivottavasti myös pystyy harkitsemaan. Poikkeuksellista on, että yrittää pitää tiukasti sen, mitä on luvannut. Kansalaiset, työllisyys ja kansallisvaltio ovat nyt keskiössä.Trump on kääntänyt talouspolitiikkaa 180 astetta eli protektionismi, rajasuojat ja tuontitullit astuvat kuvaan entisen vapaan kaupankäynnin ja liikkuvuuden sijaan. Se tietää varallisuuden uusjakoa. Se vaikuttaa merkittävästi kansainäliseen kauppaan ja laittaa sen uusiin raameihin. On mielinkiintoista nähdä mihin tämä kehitys johtaa. Tekninen edistys on tehnyt osan työvoimasta tarpeettomaksi. Miten tämän kaiken seuraukset ratkaistaan kansallisvaltioiden sisällä niin, jotta hyvinvointi jakautuisi tasaisemmin kuin mihin nykyinen kehitys johtaisi.
Poliittinen kenttä on seonnut täysin. Ne, jotka ennen sanoivat ajavansa kansalaisten etua, ovat kauhuissaan. Useimmat ehkä eivät itsekään tiedä miksi. Leimallista on, että he vannovat globalisaation nimiin ja uskovat siihen. Meillä Suomessa vasemmisto, jonka pitäisi ajatella pienen ihmisen asioita ja puolustaa häntä, on ensimmäisenä globalisaation ja kansallisvaltioiden heikentämisen kannalla. Sama näyttää koskevan myös keskustaa. Kokoomus ajaa avoimesti globalisaation suuntaisia näkökantoja. Ruostevyöhyke on meillä laajempi nyt kuin koskaan. Kohta koko Suomi kuuluu tähän kategoriaan joitakin kasvukeskuksia lukuun ottamatta.
Ei ruostevyöhykkeen kapina meilläkään outo ilmiö ole. Viime vaalien tulos oli täysin verrattavissa USA:n vaalitulokseen. Näköalattomien alueiden ihmiset keskittyivät perussuomalaisten ja keskustan taakse. Nämä puolueet ajoivat selkeimmin heikompien alueiden ihmisten asioiden parantamista ja jossain määrin saman suuntaisin painotuksin kuin Trump: uutta työtä, hajauttamista, kotimaista energiaa, maan itsenäisyyttä jne. Vaan mitä tapahtui! Puolueet jatkoivat vaalivoiton jälkeen globalisaation kannattajien viitoittamalla tiellä ja pettivät kannattajiensa odotukset. Todellisuus ei ole realisoitunut näissä puolueissa. Ne kuvittelevat, että lisää globalisaatiota tuo menetetyn hyvän elämän takaisin.
Trumpismissa tai populismiksi kutsutussa ajattelussa on uusia näköaloja. Sillä halutaan korjata niitä vahinkoja, joita globalisaatio ja kansallisten rajojen häivyttäminen on yhteiskunnille aiheuttanut. Mukaan pitää uskaltaa ottaa uusia toimeentulon jakamisen elementtejä. Sopii vain toivoa, että tästä lähtisi liikkeelle uusi kehitys, joka toisi uutta tasa-arvoa ja tasaisempaa elinehtojen jakautumista. Sen ei tarvitse pitää sisällään niitä typeryyksiä, joita globalisaation kannattajat populismi sanaan liittävät.
