Blogit

Saksan FB-sensuuritoimistossa töissä ollut kertoo tarinansa! (Video)

Oheisessa haastattelussa Melanie C. kertoo kokemuksiaan työskentelystään Berliinissä Saksassa sijaitsevassa FB-sensuurikeskuksessa.

Hän kertoo tavoista, joilla sensuuria toteutettiin ja teknisiä yksityiskohtia niin työtekijöiden valinnasta, kuin ohjauksesta keskuksessa.

Erityishuomion saa Facebookin toiminta Saksan liittopäivävaalien alla. Toiminta, jolla pyrittiin vaikuttamaan äänestäjien mielikuviin ja mielipiteeseen oikeistopuolueeksi leimattuun AfD-puolueesta ja ohjata äänestäjiä äänestämään oikein.

Toimiston johto pyrki sensuuriin, jolla painettiin alas hallitukselle, EU:lle, pakolaispolitiikalle ja monelle muulle asialle kriittisesti suhtautuvien päivityksiä, blogeja ja uutisia.

#FakebookGate on avattu. Olkaa hyvät herrasväki!

Teksti suomeksi löytyy asetuksista.

 

 

Kiitos

Hämis

Liity kannattajajäseneksi

Kansalaisen verkkokauppa