Blogit

SAKSAN MEDIA PIMITTÄÄ BERLIININ UHRIEN VANHEMPIEN HAASTATTELUT

Vastoin piti kuin terrorihyökkäykselle Nice:ssa, osoittaa saksan media totaalisesti mielenkiinnon puutetta siitä, mitä uhreilla ja heidän omaisillaan olisi sanottavaa Berliinissä 19 joulukuutta tapahtunee terrori-iskun tiimoilta. Eräs hallitusta kritisoiva haastattelu uhrin isän kanssa on nyt pimitetty kaikissa saksan lehdissä ja TV-asemilla.

”Kiitos rouva Merkel. Minä en tule koskaan äänestämään sinua uudestaan ja minä en voi uskon, että yksikään minun sukulaisistani tulee sitä myöskään tekemään”, sanoi eräs vihainen, erään ihmisen isä, joka loukkaantui vakavasti Berliinissä sattuneessa terrori-iskussa, Tanskan TV2:en haastattelussa.

Sillä aikaa kun koskettavaa videota on jaettu satoja tuhansia kertoja Facebookissa ja Twitterissä kautta maailman ja joka on myöskin herättänyt mielenkiintoa brittiläisissä lehdissä kuten Sunday Express, pimitetään video, joka on poliittista dynamiittia saksassa, täysin maan omassa luotettavassa mediassa.

Ei yhdelläkään lehdellä tai TV-kanavalla saksassa katsota tarpeelliseksi nimetä sitä, että mitä uhrin omaisella on sanottavaa terroristi-iskusta.

Tilanne oli aivan vastoin piti, samanlaisen hyökkäyksen jälkeen ranskan Nice:ssä. Silloin saksan media nosti ylenpalttisesti esille uhria puhumaan ja suuret saksalaiset mediat kuten N24 ja Bild antoivat omaisten tuoda julki kirvelevää kritiikkiä ranskan hallitusta vastaan.

Mutta samanlainen hallituskriittinen puhe, tällä kertaa suunnattuna Angela Merkeliä vastaan, estetään nyt täysin kokonaan tulemasta julkisuuteen, saksalaisten medioiden kautta, Berliinin tapahtuman jälkeen. Murhaaja, laiton maahanmuuttaja Tunisiasta, ei itse asiassa olisi saanut olla maassa, mutta hänen annettiin pyöriä vapaasti siitäkin huolimatta, mikä perustuu hallituksen huolettomaan käytökseen kriminaalisia maahanmuuttajia kohtaan.

Sen sijaan, että puhuisi omaisten kanssa, valitsee Deutche Welle, että haastattelee äärioikeiston tuntevaa asiantuntijaa. Ja Spiegel-kirjoittaja Jakob Augstein seuraa terroritekoa sillä, että julkaisee eräänlaisen selittelyn, missä hän tekee itsensä hauskaksi niille, jotka ovat kauan varoittaneet siitä, että tämän tyylinen terrori-isku myöskin voisi tapahtua saksassa.
Fria Tiden

Liity kannattajajäseneksi

Kansalaisen verkkokauppa

Advertisement