Tässä kirjoituksessa ruodin YLEn toimittaja Marja Sannikan ja perussuomalaisten varapuheenjohtajan Laura Huhtasaaren kommentteja YLE Areenassa nähtävän haastattelun pohjalta (5.10.2018).
Marja Sannikka: ”Miksi julkaisit viestin, josta tiesit, että seurauksena on vihapalautetta?”
Miksi toimittaja ampuu viestintuojan? Ei vihapalaute johdu siitä, että Huhtasaari kertoi julisteesta – se johtuu siitä, että koulussa oli esillä sellainen juliste, jossa perussuomalaiset valheellisesti leimattiin surmaajiksi.
Sannikan logiikalla rikoksista ei saisi kertoa, koska kertominen nostattaa vihaa rikollisia kohtaan! Tuollainen logiikka on täysin järjetön.
Marja Sannikka: ”Kun tiedät, että ihmiset ovat saaneet vihapostia ja heille on aiheutunut kärsimystä sinun viestistäsi, niin miksi et ole pahoitellut käytöstäsi?”
Tämä kommentti jatkaa viestintuojan ampumisen logiikkaa. Laura Huhtasaari on vastuussa ainoastaan omasta käytöksestään, ei muiden käytöksestä. Ei Huhtasaari ole masinoinut vihapalautekampanjaa – hän on vain tuonut laajempaan julkisuuteen erään aiemmin Instagram-kuvapalvelussa julkistetun koulutyön.
Marja Sannikan logiikalla hän itse olisi myös vastuussa siitä vihapalautteesta, joka kohdistuu tämän haastattelun jälkeen Laura Huhtasaareen. Miksi hän siis ei itse pyydä saman tien Lauralta anteeksi haastattelunsa Lauralle aiheuttamaa vihapalautetta?
Ohjelman takahuoneosiossa vihreiden Ozan Yanar syyllistyi samaan logiikkavirheeseen kuin Marja Sannikka: hän syytti Laura Huhtasaarta siitä, että tämä olisi aiheuttanut koululle turvattomuutta.
Marja Sannikka: ”Perussuomalaiset on yleensä puolue, joka kiivaasti puolustaa sananvapautta. Miksi tässä tapauksessa et puolusta näiden lasten sananvapautta?”
Tämä on aiheellinen kysymys. Sananvapauteen kuuluu oikeus sanoa myös asioita, jotka eivät ole tosia tai todistettavissa. Sen kääntöpuoleen eli sananvastuuseen sitten kuuluu vastata seurauksista, joita tällainen sananvapauden käyttö saattaa aiheuttaa; sellaisista seurauksista kuin vaikkapa vihapalaute tai jopa rikosilmoitus.
Ennakkosensuuri ei kuulu sananvapauteen. Siksi Huhtasaari ampuu pahasti yli vaatiessaan, ettei virheellisiä tai todistamattomia väitteitä saisi esittää esimerkiksi oppilastöissä. Oppilailla ei ole sitä tietomäärää mikä aikuisilla on, eivätkä edes aikuiset pysty olemaan esittämättä näkemyksiä, jotka ovat hataralla pohjalla, todistamattomia, vanhentuneita tai jopa virheellisiä. Silti heillä on sananvapaus – ja niin tulee olla myös oppilailla.
Avonius, Marja ynnä muut: Koulutusalan yhteys yliopisto-opiskelijoiden poliittiseen orientaatioon (Politiikka 58:1, s. 2016)
Koulujen ja opettajien politisoituminen on sitten aivan oma kysymyksensä, joka valitettavasti nyt jäi kokonaan sen varjoon, että Huhtasaari halusi kaventaa koulujen sananvapautta. Vaikka todistelu jääkin toistaiseksi väkisin yksittäistapausten varaan, on silti olemassa todennäköinen riski, että opettajakunta todella on poliittisesti tietyllä tavalla värittynyttä. Katsotaanpa aiheesta tehtyä tutkimusta.
Tutkimuksesta uutisoitiin pari vuotta sitten kertomalla, miten media-alalla ylikorostuu punavihreä suuntautuneisuus. Sivun 19 taulukosta nähdään, että Tampereen yliopiston journalistiikan ja viestinnän opiskelijoiden kolme kärkipuoluetta olivat: Vihreät 47,7 %, Vasemmistoliitto 27,3 % ja SDP 11,4 %. Muille puolueille jäi yhteensä kannatusta vain 13,5 %.
Samasta taulukosta voidaan katsoa kasvatustieteen opiskelijoiden eli tulevien opettajien lukemat. Heillä kolme kärkipuoluetta olivat: Vihreät 36,5 %, Vasemmistoliitto 27,1 % ja Keskusta 14,1 %. Muille puolueille jäi yhteensä kannatusta vain 22,4 %. Tällainen poliittinen suuntautuneisuus eroaa erittäin merkittävästi kansan keskuudessa keskimäärin vallitsevista kannatusluvuista, ja vääristymä on tässäkin punavihreää kuplaa suosiva.
Vaikka tutkimus koskeekin vain Tampereen yliopistoa, epäilemättä samansuuntaisia tuloksia saataisiin muistakin yliopistoista. On siis todellinen riski, että opettajat omassa kuplassaan sokeutuvat sille, että he ovat oikeasti puolueellisia ja katsovat maailmaa värittyneiden linssien läpi. Ilman peilaavaa moniarvoisuutta ja sen hyväksymistä he saattavat tiedostamattomasti aivopestä oppilaisiin omia asenteitaan, joita he erehtyvät kuvittelemaan puolueettomiksi.
