Blogit

Schoellhammer: EU:n itseaiheutettu energiakriisi

On hienoa huomata akateemikon ja puoluejohdon tekevän samoja huomioita kuin itsekin. Wienin yliopiston professori Ralph Schoellhammer otti Sky News Australian haastattelussa kantaa energiakriisiin yleisesti EU:ssa ja erityisesti Saksassa.

Toimittaja Rita Panahi aloitti haastattelun kysymällä kuinka vaikea Saksan energiakriisi on ja kuinka se tulee selviämään tulevasta talvesta.

-Nord Steam-putkien sabotoinnin myötä kaikki toivo jonkinlaisesta sopimuksesta Venäjän kanssa menetettiin ja likainen salaisuus vihreästä siirtymästä paljastui. Se perustui halvalle fossiiliselle tuontienergialle EU:n ulkopuolisista maista, etupäässä Venäjältä (Schoellehammer viittaa ilmeisesti Saksan vihreään politiikkaan liittyvään ydinvoiman alasajoon).

-Samalla energian tuotanto ulkoistettiin maista samoile tahoille. Tämä myytiin ihmisille vihreänä siirtymänä, välivaiheena kunnes siirrymme aurinko- ja tuulivoimaan. Ihmisille valehdeltiin ja nyt saamme maksaa väärästä politiikasta. Tässä vaiheessa olisi voitu todeta tehdyt virheet ja muuttaa suuntaa, mutta koska kyse on ideologian läpitunkemasta vihreästä siirtymästä ja pakkomielteestä nollapäästöihin tämä ei ole mahdollista.

Shoellhammer on huolissaan että tilanne muuttuu edelleen huonommaksi ennen kuin politiikka muuttuu. –Kaksi maailmansotaa ei estänyt Saksaa nousemasta uudelleen teollisuusvaltioksi, mutta muutama vuosikymmen vihreää ideologiaa teki sen mihin sodat eivät pystyneet: tuhonneet saksalaisen teollisuuden.

Saksalla on ollut taipumusta tuhoutua ideologioiden takia mutta tilanne on muuttunut. Vihreä ideologia on levinnyt muihinkin länsimaihin. En tarkoita etteikö sillä olisi olleet vilpittömät tarkoitusperät ja uskomukseen että maailma on tuhon partaalla. Nyt näemme että vihreä liike ja muut pienemmät ideologiset suuntaukset eivät toimi.

Shoellhammer toteaa että vihreys ei liity vain luontoarvoihin ja huomauttaa kuinka monet ympäristöliikkeet vaativat kapitalismin hylkäämistä.

Sekö olisi ratkaisu? Kommunismissa luontoarvot eivät koskaan olleet korkealla sijalla asioiden tärkeysjärjestyksessä. Vuonna 2008 julkaistussa tutkimuksessa maailman kymmenestä saastuneimmasta paikasta neljä sijaitsi entisen Neuvostoliiton alueella. Muistin virkistykseksi voisitte etsiä dokumentteja Sillamäestä, Kuolan niemimaalta tai tutustua kommunismiajan perintönä jääneisiin ympäristöongelmiin Puolassa.

Kiitos vihreä siirtymä. Tänä talvena kiertävät sähkökatkot, ensi talvena leipäjonot.

Tilaa
Ilmoita
guest

14 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
j.t

suomessa ei ole mitään sähkö pulaa.suomen sähkö energian tuotanto kattaa lähestulkoon koko käytön.ostettava osuus siitä on vähäistä.kyseessä on kusetus,jolla perustellaan moninkertaiset hinnankorotukset.siinä tienaa sijoittajat,omistajat ja valtio. sen takia niille korotuksille ei tehdä mitään.

Se oli silloin

Kumma kun faktat eivät millään tavalla tue väitettäsi omavaraisuudesta.

Ville

Kyllä Suomi on lähes omavarainen sähköntuotannon suhteen, mutta kun ollaan pohjoismaiden yhteisessä pörssissä, niin sähkö myydään sinne, missä siitä eniten maksetaan.
Ja nyt kun moni muu maa on ollut paljon Suomea riippuvaisempi venäläisestä kaasusta, jota ei nyt enää ole saatavilla, niin sähköä tarvitaan tilalle ja ne maksavat paremmin.
Toki, en osaa sanoa sitä, minkä verran Suomessa on sähköä tuotettu venäläisillä fossiilisilla (kaasu, öljy, hiili tms).
Ja on tuosta naapurista saattanut tulla myös ydinvoiman polttoainettakin.

Tyhmempi kysymys

Lähes omavarainen on eri asia kuin omavarainen. ”Fingrid: Suomi on sähköomavarainen vuonna 2024 – ”Suomi pärjää ilman Venäjän sähköä”Suomi on viime vuosikymmenet tuonut sähköä yhtä lyhyttä poikkeusta lukuun ottamatta.

Vihreä konkurssi

Lisäksi Sinimustaliike kannattaa tätä vihreää unelmaa myös kovalla innolla. Lukee heidän eduskuntavaaliohjelmassa. En ikinä äänestä yhtäkään puoluetta joka kannattaa vihreää siirtymää ja siihen kuuluu myös Sinimustaliike. Tosin onneksi tuonkin pienpuolueen äänet tulevat jäämään alle 0,5% ensi eduskuntavaaleissa.

Viimeksi muokattu 2 vuotta sitten by Vihreä konkurssi
Tapiola

Olet tainnut vähän hutaisten ajatella asiaa. Vihreä siirtymä toki kalskahtaa nykyhetkessä vastenmieluiselta, mutta kuka mitäkin sillä tarkoittaa. Sinimustilla se tarkoittanee omaa kansallista energian hyödyntämistä turpeen muodossa, aurinko-ja tuulivoima siten kuin ne kehittyvät. Öljystä sinimustat sanovat , että se tulee loppumaan. Se ei ole ihan varmaa vaikka toki on kuviteltu se sen ”Peakin” lähestyvän tulevina vuosikymmeninä.

Snif

Ei muuta kun kattomaan mikä on suomen sähköntuotaomäärä, mikä ei ole muuttunut vuosikymmeniin mihinkään suuntaan, ja sen jälkeen tulla tänne selittelemmään että onko todelisuudessa mitään sähkön vähentymistä johtuen jostain korvessa olevassa sodasta.
Vihersiirtymä vaatii tuulivoimaa, siksi sähkö kokeilla pyörrittää sillä verkkoon ja kun ei tuule, on pakkanen, lavat ei pyöti ja totta helvetissä sähkönhinta on tuon takia kova.
Jos tuulvoima kusetus otetaan välistä pois ja voimalat laitetaan edes puoliteholle, sähköntuotannossa ei ole mitään hämminkiä.

Se oli silloin

Väitätkö että Suomessa muutaman viime vuoden aikana ei ole purettu 2200MWn edestä hiilivoimaloita?

Snif

Sinunko mielestä on purettu ydivoimaloia, sillä noista se sähkö tähän maahan tulisi jos niitä pidettäisiin edes puolteholla. Putinistit yrittää niin kovin saada näyttämään että Suomi tarvitsisi ryssiä selvitäkseen.

Jakke Pesala

Ydinvoimaloita ei ole purettu, vaan HIILI voimaloita. Aivan hyväkuntoisia ja suuritehoisia, ei mitään järkeä purkaa esim. Inkoon hiilivoimalaa josta pelkästään olisi saatu 1000 MW. Valitettavasti FORTUM oli se joka halusi sijoittaa rahaa ’saksan kaasuvoimaan’ eli Uniperin venäläiseen tuontikaasuun miljarditappioilla ja purkaa hiilivoimalat koska siten voitiin moraaliposeerata että nyt ollaan niin vihreitä että osakkeen ESG indeksi kohenee.
Toinen täysin järjetön miljardiluokan tappio veronmaksajille oli FORTUM seikkailu lähteä ostamaan voimaloita jostain Uralin takaa, idioottikin tajuaa että eihän niistä venäjän seikkailuista tule kuin tappiota. Mutta johdon osakeoptiot ja bonukset kasvoivat mukavasti.
Hyvin tultaisiin omavaraisesti toimeen kunhan hallitus ja fortum johto edes jotenkin ajattelisivat kansalaisten etua eikä vain vihreää moraaliposeerausta ja fortumin johdon osakeoptioiden ja hallitukselle tilitettävien fortumin osinkojen arvonnousua.
Saisivat nyt edes sen Olkiluoto 3 vihdoin toimimaan, miten kädettömiä voivat olla kun voimalaa on rakennettu ~20 vuotta eikä vieläkään toimi. Ja olispa jätetty hiilivoimalat varalle kuten yllätys yllätys – Ruotsissa on osattu jättää hiilivoima varalle eikä purettu pois, miten ihmeessä suomalainen johtaja / hallitus on aina niin typerä että kaikki mokataan tai myydään pilkkahintaan.

Snif

Et oikein tajunnut.
Minä en tarkoittanut että ydinvoimaloita on purettu vaan sitä että jos luullaan että hiilivoimaloiden tehopuutos muka takaa että sähkö ei riitä, niin että onko muka ydivoimaloita purettu kun se sähkö muka ei riitä, sillä olemassaolevat voimalat riittää täysin koko Suomen sähköntarpeeseen, mikäli niiden teho nostettettaisiin kaikissa edes puolelleteholle.

Se oli silloin

Kuka ei tajunnut? 2200 MW ei vaikutusta sähkön saantiin? Sulla on varmaan kirjoitettu saappaaseen ohjeet kuinka kaataa vesi pois jos hulahtaa varresta sisään.

Tapiola

Ydinvoimaloita ei voi käyttää yksinään. Olet jotenkin hakoteillä.

Näin se vaan on

Vaikeesti asian ilmaisit. Kyllä ekassa kommentissasi puhuit ydinvoiman purkamisesta.