Blogit

Sebastian Kurz: Anti-Merkel linja voitti Itävallassa!

Video @Daily Mail

Vuosi 2017 tullaan muistamaan Merkelin ”avoimien rajojen” linjan suurena tappiona. Tämän linjan lopullinen tappio julistetaan vuonna 2018, kun Itävallan uusi kansleri Sebastian Kurz pääsee vauhtiin ja Itävallassa alkaa uusi aika. Samalla Anti-Merkel-linjan vastustus on levinnyt entisen Varsovan liiton rajojen ulkopuolelle ns. vapaaseen länteen.

Saksa ja Itävalta ovat varmuudella ainoita maita maailmassa, jotka ovat näin lähellä toisiaan niin kulttuurisesti, historiallisesti ja kielellisesti. Myös taloudellinen yhteistyö on ylemmällä tasolla. Itävalta toi Saksasta vuonna 2016 yhdeksälle miljoonalle kansalaiselleen melkein yhtä paljon palveluita ja tavaroita (58,8 miljardia euroa), kuin Italia 60 miljoonan kansalaisen määrälle (61,3 miljardia euroa).

Poliittisesti maiden välille on kehittymässä kuilu, joka kasvaa entisestään Kurzin noustessa kansleriksi. Merkel soutaa edelleenkin ”Me Onnistumme Tässä!”-merellä, kun taas Kurz on tarkistanut sijaintinsa ja laivansa kantokyvyn, eikä halua hukkua ”MOT”- merellä Merkelin vieressä. Kurssimuutos ei koske pelkästään Itävaltaa vaan koko läntistä Eurooppaa.

Kestävää kehitystä vai vallanhimoa?

Merkelin ja hänen hännystelijöiden politiikka on vaikuttanut Euroopan turvallisuustasapainoon, kuin pommi. Merkelin kiistatta epätoivoiset yritykset palvella kaikkia, joka puolella tasapuolisesti ei ole onnistunut Jamaika-liiton kariuduttua. Saksa on edelleenkin ilman hallitusta, vaikka jo kerran kieltäytyneiden Schulzin demareiden kanssa käydään neuvotteluja.

Saksan kehityksen edessä seisoo Euroopan ”rauta-neito” Merkel. Itävalta pääsi vahoista lasteistaan ja agendoistaan eroon äänestämällä itselleen uuden, yli 30 vuotta Merkeliä nuoremman johtajan. Euroopan kuunarit ovat seuranneet tätä kurssia toisen maailman sodan loppuselvityksistä asti. Nyt kurssi on kääntymässä ja taakanjako keskittyy omiin kansalaisiin, aikakin Itävallassa.

Euroopan poliittisen eliitin globalismin kannattajat ovat seuranneet ”voittajien” ohjeita ja tehneet globalismista rajoja kunnioittamattoman kulkurin. Kulkurin, jolla on paljon rahaa taskussa tullessaan, mutta vielä enemmän lähtiessään tai kulkurin, joka tulee tyhjätaskuna ja jää nauttimaan olemisen kestämättömästä keveydestä.

Itävalta reagoi kansallisesti ja käytännönläheisesti.

Eurooppa on kärsinyt Merkelin ”tervetuloa”-politiikasta kokonaisuutena. Tämä kontrolloimaton köyhyysmuutto on ollut suuri motivaattori muuttaa koko Euroopan linjaa. Tämän on kansat ympäri Eurooppaa ilmaisseet selvästi useissa eri maissa käydyissä vaaleissa.

Merkelin universaali on kehittänyt, ruokkinut ja voimaannuttanut oman vastavoimansa myös omassa valtakunnassaan. Brexit oli malli esimerkki, mutta myös muissa maissa, kuten Ranskassa on vastavoima luotu poliittisen eliitin omilla teoilla. Francois Hollanden ja Emmanuel Macronin teot ja puheet, eivät kohtaa ja heidänkin aikansa alkaa loppua. Saadakseen vielä yhden näytöksen lisää on poliittisen eliitin runnottava EU-liittovaltio kasaan. Kohta on näyttämöllä liikaa haluttomia näyttelijöitä ja ohjaajan hermot ja valtuudet eivät enää riitä luotsaamaan tätä tilkkutäkkiä, kuin kohti melodraamaa.

Itävallan lääkkeet melodraaman välttämiseksi.

Itävallan uusi kansleri Kurz on jo kertonut pyrkivänsä laskemaan paikallisten PK-yrittäjien ja kansalaisten verotaakkaa. Tätä rahoittaakseen mies on luvannut leikata pakolaisten etuja ja kuluja. Tämä leikkaus koskee myös itävallan kansalaisia, mutta Kurz odottaa talouden vilkastumisen tuovan koulutetuille lisää töitä.

Saksalaiselle Bild am Sonntag – lehdelle Kurz on sanonut, että ”Pakolaisten pakkojako haluttomiin maihin Euroopassa on epäonnistunut ja jakaa Eurooppaa kahteen leiriin”. Kurz lisäsi: ”Jäsenmaiden tulee voida päättää itse kuinka monta ihmistä ne ottavat. Kiintiöiden miettiminen on ajan tuhlausta. Pakolaiset, jotka tulevat Eurooppaan, eivät halua joutua palautetuiksi Bulgariaan tai Romaniaan, eivät tule siellä pysymään. Pakolaisten silmissä kiiltää Saksa, Itävalta tai Ruotsi.”

”EU-pakolaispolitiikka on häivyttänyt eron turvapaikanhakijan ja taloudellisen maahanmuuton rajan täydellisesti”, sanoo Kurz. ”Tilannetta voidaan auttaa tehokkaasti vain lähtömaissa ja näiden naapurimaissa. Jokaisella mantereella on turvallinen paikka, tai sellainen voidaan tarvittaessa järjestää kansainvälisellä yhteistyöllä, jossa EU voi olla mukana.”

”Me emme voi ottaa rajattomia määriä salakuljettajien tuomia ihmisiä Euroopan Unionin alueelle. Euroopassa on useissa maissa jo myönnetty, että 2015 alkanut ”avoimien rajojen”-politiikka oli virhe. Nyt tämä tietoisuus tulee saada muuttumaan konkreettiseksi politiikaksi.”

Kiitos

Hämis

Liity kannattajajäseneksi

Kansalaisen verkkokauppa