Blogit

Sinimustan Liikkeen Bluesky-käyttäjä poistettiin vuorokauden sisällä

Tein eilen sunnuntaina aamupäivästä Sinimustalle Liikkeelle käyttäjiä muutamalle somealustalle: Blueskyhyn, Gabiin ja Truth Socialiin. Kolmelta yöllä puolueen sähköpostiin oli sitten rävähtänyt ilmoitus, että Bluesky-käyttäjä on poistettu vihan levittämisen ja toisten käyttäjien häirinnän vuoksi.

Käyttäjä ehti lähettää kokonaista yhden viestin, jossa oli linkattu oikeusministeriön hyväksymä puolueen yleisohjelma ja linkki puoluerekisteriin, joka on myös valtiovallan alainen palvelu. Blueskyssä pitää olla erityisen varovainen, kun jopa Suomen valtion virastojen nettisivut rikkovat palvelun sääntöjä.

Somesensuurihan on Sinimustalle Liikkeelle tuttu juttu, ja esimerkiksi Facebook ei salli edes linkkejä meidän sivuillemme, minkä lisäksi kaikki meihin yhdistettävät käyttäjät poistetaan. Bluesky kuitenkin markkinoi itseään avoimena ja käyttäjäystävällisenä palveluna, mikä on ilmeisesti puhdasta palturia. Se on täysi vihervasemmiston kaikukammio, missä ei väärä mielipide vahingossakaan pääse ulos bannivasaran uhalla.

Voin vain kuvitella, millainen rinkirunkkaava kuhina tuollaisella nettisivulla käy. Soijapojat tykkäilevät toistensa viesteistä, kilpaa kyttäävät vihapuhetta ja ilmiantavat pelottavilta tuntuvia tilejä. Jaksaako porukka oikeasti tuollaista menoa? Pitäkööt tunkkinsa ja Sinimusta Liike keskittyy muihin someihin.

Sinimusta Liike kerää puolueeksi päästäkseen kannattajakortteja. Allekirjoita kannattajakortti täällä.

Tilaa
Ilmoita
guest

1 Kommentti
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Kääpä

Jos minä menen kirjoittamaan vaikka rasmuksen sivuille, niin tottakai minut sieltä savustetetaan pihalle, noilla kun ei sananvapautta ole erimielisille. Tuo paikka mistä sinimustat poistettiin on nimenomaan vasemmistolaisnarkomaanien alusta. Muistakaa että ei kannata tuonne tiliä luoda.

Viimeksi muokattu 1 kuukausi sitten by Kääpä