Blogit

Suomalainen, kauanko siedät rasistista syrjintää?

Olen jo aiemmin käsitellyt sitä, että rasistisessa punavihreässä ideologiassa suomalainen on vähempiarvoinen kuin ulkomaalainen. Äskettäin uutisiin pääsi tapaus, jossa suomalaisten rasistinen syrjiminen työmarkkinoilla katsottiin perustelluksi, vaikka tapaus on äärimmäisen kaukana oikeasta positiivisesta syrjinnästä.

Eilen sitten punavihreä kultti jyräsi Helsingin kaupunginhallituksessa läpi päätöksen, jolla rasistisesti syrjitään suomalaisia ja annetaan laittomille siirtolaisille ilmaiseksi suunnilleen kaikki mahdollinen. Siis sen päälle, että helsinkiläiset veronmaksajat rahoittavat ulkomaalaisten elättämisen, he itse joutuvat vielä verojensa lisäksi maksamaan erikseen niistä palveluista, joita heidän kustannuksellaan tarjotaan ilmaiseksi herrakansalle eli turvapaikkajärjestelmää väärinkäyttäville ja kielteisen päätöksen saamisen jälkeenkin maahan jääville muslimeille.

Kuinka aivokuolleiksi aivopestyjä helsinkiläiset oikein ovat? Miten on mahdollista, että kuntalaiset äänestävät asioistaan päättämään rasisteja, joille suomalainen on pelkkä veronmaksaja ja ulkomaalainen (yleensä vain muslimi) on herrakansaa, ilmaisten etujen saaja?

Mitä vielä pitää tapahtua, ennen kuin rivikansalainen vapautuu puolueettomana esiintyvän ”valtamedian” punavihreästä aivopesusta? Pitääkö odottaa siihen saakka, että suomalaiset pakotetaan konkreettisesti ja omin käsin palvelemaan islaminuskoista herrakansaa; tai pakotetaan kääntymään islamiin?

 

Suomalaiset, teilläkin on aivot!

Miksette käytä niitä? Miksi annatte punavihreän propagandakoneiston mielipidefasismillaan määritellä, miten te ajattelette? Miksi annatte ideologisten iilimatojen imeä vertanne? Miksi antaudutte vapaaehtoisesti orjuuteen? Ette te ole tehneet mitään, mistä teitä pitäisi rangaista sillä tavalla.

Herätkää aivopesustanne! Vielä ei ole liian myöhäistä. Lakatkaa äänestämästä punavihreitä rasisteja, jotka tuhoavat hyvinvointivaltiomme pakottamalla suomalaiset elättämään muuta maailmaa. Äänestäkää pankkitileillänne eli muuttakaa Helsingistä ympäryskuntiin maksamaan veronne sellaisille kunnille, joille te ette ole pelkkiä herrakansan orjia ja elättäjiä.

 

Tilaa
Ilmoita
guest

0 Kommenttia
Palautteet
Näytä kaikki kommentit

Tietoa julkaisijasta

Jaakko Häkkinen

[PASSIIVINEN BLOGI]
~ Vapaustaistelija (kieli-, sanan-)
~ Muuttokriittinen (maahan-, kaupunkiin-)
~ Uskokriittinen ja järkipuolteinen: uskonnollista ja ideologista aivopesua vastaan
~ Sensuurikriittinen ja totuuspuolteinen: paheksunnalla hallitsemista vastaan