Blogit

Suomi ilman kepua?

Tätä kirjoittaessa Suomen Keskusta on madannut gallupeissa 13 prosentin tietämillä. En ole koskaan kuulunut Keskustaan, vaikka vetoa sinne olen aina tuntenutkin. Kerran olen äänestänyt keskustalaista ehdokasta, nimittäin Paavo Väyrystä presidentinvaaleissa 2012, ja sitä äänestyspäätöstä en katunut silloin, enkä nytkään. Nyt Keskustan tilanne näyttää varsin pahalta. En kuitenkaan liity ilkkujien ja naurajien joukkoon, vaan olen kepulaisten puolesta vähän murheissani.

Tiedän aivan hyvin, että Keskustan marginalisoitumisen ja vajoamisen pienpuolueeksi Ruotsin kepun tapaan on vielä aivan ennenaikaista. Vuoden 2011 vaalien jälkeen kepun turmion ennustajia oli jonoksi asti, ja neljän vuoden päästä puolue komeilikin pääministeripaikalla. Eväät kuitenkin syötiin nopeasti, tai oikeammin ne syötettiin kokoomuslaisille ja raharikkaille. Siitä Keskusta nytkin maksaa oppirahoja, joiden luulisi historian tuntevien ihmisten olevan helppoa välttää maksamasta.

Keskustan romahduksen anatomia oli vuoden 2019 vaaleissa täysin sama kuin vuonna 2011. Neljä vuotta porvarihallituksessa köyhiltä leikaten ja hyvätuloisten veroja helpottaen. Nyt heiluri heilahti vasemmalle, joskin kirjoitin jo aiemmin, että kovin vasemmistolaista politiikkaa ei Rinteen hallitus ajakaan. En usko pätkääkään, että merkittävä osa Keskustaa nyt äänestäneistä olisi äänestänyt puoluetta, koska olisi uskonut sen olevan tehokkaampi oikeistolaisen talouspolitiikan ajaja kuin Kokoomus. Nyt kepua kannattavat ovat vanhempaa maalaisväestöä ja Keskustan ydinkannattajakuntaa, joka ei hevillä puolueesta lähde. Liikkuvat sattumakepulaiset taas karkasivat ympäri puoluekenttää.

Kepun olemus

Minulle Keskustasta tulee mieleen lapsuuteni suosikkisarjan, Itse Valtiaiden kepu. Heidän eduskuntaryhmähuoneessaan oli heinäpaaleja, talikoita ja hankkija-lakkeja. Esko Aho, Mauri Pekkarinen ja Seppo Kääriäinen punoivat juonia sinipunan menoksi ja ajoivat eduskuntatalon edessä rinkiä traktoreilla. Se oli ja on helsinkiläisten karikatyyri kepulaisista, ja uskoisin että kepua äänestävät pitävät itsekin itseään ”böndeinä”. Keskustaa määrittää aivan kaikkien mielikuvissa maalaismaisuus, ei juuri mikään muu. Ainoastaan kepun syntyhistoriaan ja politiikkaan yleensä syvemmin perehtyneet osaavat poimia alkiolaisuudesta muita tekijöitä, mutta he ovat jo niin syvällä poliittisessa ajattelutavassa, että ovat luultavasti jo valintansa tehneet kepun puolesta tai sitä vastaan.

Suomen puolueista kolme suurinta kehittyivät toisen maailmansodan jälkeen eturyhmäpuolueista yleispuolueiksi, valtionhoitajiksi. Keskusta alleviivasi tätä jopa nimenvaihdoksella Maalaisliitosta Keskustapuolueeksi (josta lyhenne KePu). Tästä lähtien Keskusta on pyrkinyt murtautumaan kaupunkeihin huonolla menestyksellä. Vielä 1980-luvun Keskusta piti kiinni aluepolitiikasta kaupunkien kehityksen ohella, mutta 1990-luvulla viimeistään on puolue ottanut tavakseen lunastaa vaalivoiton kiihdyttämällä maalaisväestö protestiin asuinseutunsa puolesta, mutta hallituksessa sitten jatkamalla tai jopa kiihdyttämällä keskittämispolitiikkaa. Tämä ei ole tuonut ääniä kaupungeista. Keskusta on pärjännyt itse asiassa kaupungeissakin paremmin vahvalla aluepolitiikalla kuin metropolipolitiikalla. Kaupungeissa kepua äänestävät maalaismaisesti ajattelevat tulokkaat tai kaupungin hulinaan kyllästyneet. Kuvaavaa on, että vuonna 1970 eräänlaiseksi ”äärikeskustaksi” profiloitunut Suomen Maaseudun Puolue, siis todellinen landepaukkujen puolue, pärjäsi kaupungeissa kepua paremmin!

Tilausta on

Usein kuulee juppien kravattiaan oikoessaan ilkkuvan, että eihän maalaispuolueella ole tulevaisuutta, kun maaseutua ei enää ole. Laskutavasta riippuen ainakin 30% suomalaisista asuu vieläkin maalaiskunnissa. Siitäkin kolmannes tarkoittaa jo 10% kannatusta. Ja näiden ihmisten puolustajalle, siis todelliselle puolustajalle, joka kritisoisi ja pyrkisi muuttamaan kaupungistumiseen johtavia järjestelmiä, on kyllä aivan selkeä kysyntä. Minun maailmankuvani mukaan yhteiskunnassa on toisilleen vastakkaisia eturyhmiä ja kehityskulkuja, joiden sovittelua tai ratkaisuyrityksiä jomman kumman puolesta politiikka lopulta on. On olemassa työn ja pääoman ristiriita, kansallisen ja ylikansallisen ristiriita, vapaamielisyyden ja rajoittavuuden ristiriita. Ja tietysti on olemassa myös maaseudun ja kaupunkien välinen ristiriita, jonka johdosta Maalaisliittokin aikanaan syntyi.

 

Maaseutu ei koskaan katoa, sillä kaupungithan elävät maaseudun ylituotannosta. Lopulta koko ihmisenä oleminen rakentuu perustarpeiden tyydyttämiselle, eli ruualle, asumiselle ja muulle, joka vaatii luonnonvaroja ja niiden hyödyntäjiä. Puhelin-appeja ja anoppeja aletaan koodata vasta, kun on katto pään päällä, lämmintä ja maha täysi. Tämän ymmärtävät myös monet kaupunkilaiset ja äänestävät siksi puolueita, jotka puoltavat maaseutua.

Laskutikku avuksi

Mikäli Keskusta haluaa pärjätä vastaisuudessakin kohtuullisesti eikä käyttää aikaa säännöllisesti katastrofista toipumiseen, tulee sen vastata sitä karikatyyriä, jonka Itse Valtiaat minunkin mieleeni kepulaisuudesta piirsi. Sen tulee olla maaseudun puolue. Valtionhoitajapuolueet eivät enää nykymaailmassa menesty. Keskustan sijoittumisen talouspoliittiselle vasemmisto-oikeisto-linjalle tulisi määrittää joka ikisessä asiakysymyksessä maaseudun etu. Veronalennuksia Keskustan tulisi ajaa aina, kun se hyödyttäisi haja-asutusalueita. Polttoainevero, energiaverot. Veronkorotuksia taas sen tulisi kannattaa niissä kohteissa, jotka rokottavat rahaa kasvukeskuksista. Kovemmat palkkaluokat, suuret pääomatulot jne. Tukipolitiikankin tulisi Keskustalle olla yhtä yksinkertaista. Tukea pitää lapsiperheitä, tukia voitaisiin vähentää vuokra-asumisesta. Nämä hyödyttäisivät tai haittaisivat tietysti ihmisiä ympäri Suomen, mutta suurempi hyötyjä keskimäärin olisi perheellinen, pitkiä matkoja töissä kulkeva maaseudun asukki.

Keskustan tulisi palata eturyhmäpuolueeksi, jos se nyt sellainen sanan varsinaisessa merkityksessä ainakaan omasta mielestään on koskaan ollutkaan. Sillä Keskustaa äänestetään aina maaseudun asia ainakin puoleksi mielessä, lopun puoliskon osalta taas ei voi yhtäläisyysmerkkejä vetää tarpeeksi selvästi, jotta puolueen strategiaa voisi sen varaan rakentaa. Muista asioista kuin maaseudusta voisi Keskustassa vallita suurikin mielipiteen vapaus. Melko konservatiivinen kepu tulisi joka tapauksessa olemaan, sillä maalaisväestö keskimäärin on vanhoillisempaa kuin betoniviidakoiden lattekahviväki. Vuoden 2011 katastrofista Keskustan nosti Paavo Väyrynen, nyt Paavo ei ole kepua pelastamassa tuomalla kepulaisuutta takaisin Keskustaan. Kukas sen sitten tekee?

Toivoisin todella, että Keskusta ryhdistäytyisi ja myöntäisi reilusti katsovansa maailmaa navetan ikkunalasin läpi. Sillä kuten alussa totesin, minua ei Keskustan ahdinko naurata. Keskustalaisuus ja alkiolaisuus ovat olleet niin kauan osa suomalaista poliittista ja arkistakin kulttuuria, että minä en tahtoisi elää Suomessa, jossa ei ole Keskustapuoluetta. Mutta he itse tekevät aivan mahdottomaksi itseään äänestää.

Akseli Erkkilä

17.7.2019

Liity kannattajajäseneksi

Kansalaisen verkkokauppa