Tagi - hallitusohjelma

Blogit

Kahdenlaisia hallituksia

Vuodesta 1987 lähtien (ainakin tähän vuoteen 2019 asti) meillä on ollut kahdenlaisia hallituksia. Toisaalta sinipuna-, toisaalta keskustajohtoisia. Sinipunalla...

Liity kannattajajäseneksi

Professorin ajatuksia

Yle kertoi Twitterin puuttuneen ensimmäistä kertaa presidentti Donald Trumpin twiitteihin lisäämällä

Tänä aamuna Maan ystävät Ry:n hallituksen jäsen kertoi mielipidekirjoituksessaan, etteivät Suomessa

Jukka Hankamäki

Kultaranta-keskusteluissa kansalaisiin ehkä eniten vedonnutta ainesta oli Niinistön jo aiemmin esitt

Eipä siinä kauaa mennyt, kun porvoolaisessa koulussa koronavirus lähti lentoon. Hallitus päätti avat

Yrjöperskeles-blogi

Suomessa ollaan edelleenkin tilanteessa jossa poski solisee, leuka laulaa ja turpakäräjiä käydään ko

Eli otetaas pojat huurteisetTuolla hieman taempana kun poltettiin kartonkikaupalla Kekkoslovakian tu

Kansalaisen verkkokauppa