Blogit

Taloushaihattelua impivaaralaisittain

En ole mikään taloustieteilijä, enkä sellaisena pyri esiintymäänkään. Lyhyenä sivuaineena luin yliopistossa kansantaloustiedettä suhteellisen kiinnostuneena, eli olen lähinnä harrastunut. Siitä huolimatta ja osittain siitä syystä päätin maalata isolla pensselillä ja vähän ”haihatella” talouspolitiikan suhteen. Voit pitää tätä tekstiä pajunköytenä ja jossitteluna, jälkimmäistähän tämä onkin. Taloudesta lähes jokaisella on mielipide, ja jokainen on mielestään oikeassa. Kirjoitan siis protektionismista joka nousee maailmalla samalla, kun Suomessa sitä vielä ylläpidetään. Tänään on eduskunta hyväksynyt CETA-vapaakauppasopimuksen.

Vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen maailmantalous on kasvanut kuten ennenkin. Globalisaation tuomat ongelmat ja geopolitiikka ovat kuitenkin muuttamassa talouden rakenteita. Ehkä väliaikaisesti, ehkä pysyvästi. Donald Trump valittiin Yhdysvaltojen presidentiksi, ja hän on johtanut maata nyt vuoden. Trumpiin olen henkilökohtaisesti vähän pettynyt hänen ulkopolitiikkansa takia. Ilmeisesti rummutamalla Venäjän väitettyjä vaikutusyrityksiä amerikkalaisten vaaleihin saatiin Trump ajettua kalistelemaan sapelia Venäjän kanssa, mutta se on eri kirjoituksen aihe. Talouspuolella Suomessakin on kauhisteltu Trumpin terästulleja, ja karmea TTIP-sopimuskin on ainakin väliaikaisesti vastatuulessa. Muutoinkin Trump lienee sulkemassa Yhdysvaltain taloutta suojatakseen amerikkalaisia työpaikkoja, ja se on aiheuttamassa ketjureaktion. Miten taas Trumpin vetäytyminen Iranin ydinsopimuksesta vaikuttaa talouteen esimerkiksi eurooppalaisten firmojen suhteen, jää nähtäväksi. Kiina vähentää investointejaan ulkomaille suojatakseen omaa valuuttaansa. Eli siis kun kiinalaiset sijoittavat ulkomaille, he vaihtavat yuania dollariin heikentäen näin oman valuuttansa arvoa. Siksi Kiinan kommunistinen puolue on alkanut rajoittaa investointeja.

Kaikesta tästä seuraa, että kansainvälisen vapaakaupan pysyvyys ja laajentuminen ei näytä enää ollenkaan varmalta. Eikä se ole yhdestä Trumpista kiinni; Yhdysvaltain vaalien toinen ”tähti” oli Demokraattien vasemmistosiiven Bernie Sanders, joka myös arvosteli globalisaatiota. Ranskassa taas ovat liikkeellä paitsi Le Penin johtama kansallinen rintama, myös korpikommunisti Jean-Luc Mélenchon, joka sai hänkin presidentinvaaleissa noin 20% äänistä. Italiassa hallitusta muodostelevat populistinen Viiden tähden liike ja oikeistopopulistinen Lega. Globalisaation vastaisuus nousee joka puolella, oikealla ja vasemmalla, mutta voittaako se, sitä emme tiedä.

Joka tapauksessa on hyvin mahdollista, että maailmassa protektionismi saa lisää jalansijaa. Protektionismi tarkoittaa oman talouden suojaamista ulkomaiselta kilpailulta. Protektionistisia toimenpiteitä ovat juurikin Trumpin suosimat tullit ja tuontiverot, valuutan arvolla pelaaminen (devalvointi) ja itse asiassa myös yritystuet, mikäli niitä suunnataan kotimaisille yrityksille. Suomessa poliitikot parjaavat protektionismia solkenaan, mutta niin vain valtio maksaa kansallisia maataloustukia, jotta eurooppalaiset, EU:n raskaasti tukemat elintarvikkeet eivät kilpailisi suomalaista ruuantuotantoa ulos. Ja se on mielestäni ihan oikein, maataloustuet nimittäin.

Miten Suomi muuttuisi?

Protektionismi on siitä iloinen asia, että kun tarpeeksi suuret taloudet alkavat sitä harjoittaa, on muidenkin lähdettävä mukaan. Mikäli Yhdysvallat alkaa sulkea omaa talouttaan eurooppalaisilta tuotteilta, on EU:n (tai tulevaisuudessa toivottavasti itsenäisten Euroopan valtioiden) tehtävä samoin, sillä mikäli me emme saa vietyä tavaraa ja tänne tuodaan, vaihtotaseemme heikkenee ja raha virtaa ulos. Näin siis ulkomaiset tavarat kallistuvat suhteessa kotimaisiin. Tällöin markkinoilla vapautuu tilaa kotimaisille tuotteille, kun ulkomainen kilpailu katoaa, ja työllisyys voi hyvinkin parantua. Myös tulonjakoon voi vapaakaupan vastatuulella olla myönteiset vaikutuksensa: kun työvoimaa aletaan tarvita Suomen sisällä, joudutaan maksamaan korkeampia palkkoja. Tietysti raja menee jossakin. Banaaninviljelijöille ei Suomessa töitä ole eikä tule, vaikka olisi mikä nismi. Öljyäkään meillä ei omasta takaa ole, joten ulkomailtakin jotain aina tarvitaan.

Ulkomailta tuonnin kallistuminen luo talouteen kaikenlaisia uusia kitkoja, jotka ovat ensi alkuun hankalasti ratkaistavissa. Mikäli esimerkiksi Suomessa aletaan käyttää entistä enemmän puuta, on koko metsäteollisuutta ajateltava uusiksi. Kuinka puu riittää, jos siitä aletaan rakentaa, tai keksimme valmistaa puupohjaisia muoveja kotimaisiin tuotteisiin? Hakkuiden lisääminen loputtomiin ei tietysti ole järkevää, vaan metsän pitää kasvaa tehokkaammin. Metsien hoitoon pitää panostaa, ja puun jalostusastetta lisätä paperisellun tuottamisen sijaan. Venäjän-tuonninkin on lisäännyttävä, joten itänaapuria vastaan suunnattu boikottipolitiikka saattaa olla riski. Toisaalla kotimainen teollisuus alkaa tarvita metalleja – onko malmioita järkevää lahjoittaa ulkomaisille firmoille? Karmea esimerkki on Kemiran myynti. Myimme koko lannoite- ja sitä kautta elintarviketeollisuudelle elintärkeän kaivostoiminnan norjalaiselle Yaralle, joka nostikin lannoitteiden hintaa ja kuppaa voittonsa suomalaiselta kuluttajalta.

Toiselle hyvä, toiselle huono – kokonaisuus ratkaisee

Nämä ovat lennosta keksittyjä esimerkkejä, mutta kuvaavat talouden sulkeutumisen mekanismeja suuntaa-antavasti. Pelkkää juhlaa ei tietenkään ole tiedossa, koska näin pieni talous ei voi kaikkea tuottaa itse. Silloin tuontitavaroiden ja -materiaalien hinnat nousevat. Suomella tosin on etu, josta paljon ei puhuta: Venäjä. Venäjällä on raaka-aineita ja toisaalta Putinin nykyisten puheiden mukaan tulevaisuudessa kysyntää tuotantoteknologialle, kun maa alkaa nostaa jalostusastettaan. Siellä voivat tulevaisuudessa olla suomalaisten markkinat. Jos Venäjän tilanne säilyy arvaamattomana, voi käydä niinkin, että suomalaiset yritykset eivät sinne investoi, vaan tuottavat koneitaan Suomessa ja myyvät niitä Venäjälle.

Varsinkin porvaripuolueiden, mutta nykyään myös vasemmistolaisten, suusta kuulee kuinka karmea asia protektionismi Suomelle olisi. Tietysti ulkomaisten tavaroiden, joita ei voida suomalaisella tuotannolla korvata, hinnannousu näkyy kuluttajan kukkarossa. Mutta työllisyyden lisääntyminen ja työvoiman kysynnän kasvu nostavat palkkoja. Mikäli taloutta päädytään suojelemaan myös finanssitalouden puolella, eli aletaan vaikkapa verottaa ulkomaille maksettavia osinkoja tai tosissaan tilkitä veronkiertoa, tulonjako ja hyvinvointi lisääntyvät. Protektionismi olisi kauhistus ennen kaikkea niille, jotka siitä ovat eniten hyötyneet, eli osakkeilla ja futuureilla pelaaville kravattikauloille. Tavan kansa kyllä aina selviää – emmekö mielellämme vaihtaisi selfiekeppejä ja vuoden välein uusittavia älypuhelimia vaikkapa parempiin työllistymismahdollisuuksiin?

Entä miten sitten käy, kun tuotannon siirto ulkomaille ei enää käy pelotekeinosta? Työntekijöiden valta voi kasvaa suhteessa suurteollisuuteen ja sijoittajiin. Nykyäänhän käytännössä kaikki valtion talouspolitiikka lähtee elinkeinoelämän, ei työntekijän ja kuluttajan edusta. Tätä etulyöntiasemaa herrat eivät halua menettää.

Miksi BKT?

Olen usein miettinyt, onko BKT enää varteenotettava talouden mittari. BKT:ssähän näkyvät talouden arvonlisänä juuri mainitsemani selfiekepit, konsulttien hölynpölyraportit ja samppanjavispilät. Kuitenkaan tämä valtava tavarameri ei ihmisten hyvinvointia ole lisännyt, vaan sosiaaliset ongelmat paisuvat. Mikäli talouden rakenne muuttuu lähemmäksi 70- ja 80-lukujen teollisuusyhteiskuntaa, onko taloutta mitattava monipuolisemmin mittarein? Tuleeko ottaa huomioon työllisyystilanne, väestön terveys ja talouden omavaraisuus? En ole mikään degrowth-hippi, vaikka siltä tämä voi kuulostaakin. Ennemminkin olen vähän ajastaan jäänyt savupiipunhajaaja. Historiankirjoista luin teollisen vallankumouksen aikaisia talousvertailuja, jotka ilmaistiin tuotetun teräksen määränä. Ja uskon, että tuohon aikaan tuotettu teräs ilmaisi talouden kokoa paremmin kuin nykyinen BKT. Teräksestä kun tehtiin kilometrikaupalla lisää rautatietä, auroja joilla pellot kääntyvät ja tietysti maailmansotien aikana aseita. Mitä tehdään dollareissa mitattavalla arvonlisällä, kun maailman taloudesta yhä vain suurempi osa on finanssisektorin spekulaatiopelissä?

Haihattelen vielä sen verran, että muuten olen sitä mieltä että Suomen tulisi erota eurosta ja EU:sta.

 

Akseli Erkkilä (Kansalaispuolue)

16.5.2018

Shares

Kansalaisen verkkokauppa