Blogit

Toisinajattelijan kolme asiaa, jotka on tunnustettava tapahtuneiksi

Vaihteeksi vähän ulkopolitiikkaa. Suomen media jättää Suomen harjoittaman ulkopolitiikan täysin kyseenalaistamatta, vaikka monet asetelmat ovat maailmassa muuttuneet pysyvästi. Tässä kirjoituksessa listaan kolme tällaista asiantilaa.

Joitain viikkoja sitten Yhdysvaltain presidentti Trump (johon olen muuten osittain hyvin pettynyt) asetti lisäpakotteita Pohjois-Korealle ja ennen kaikkea Venäjälle. Venäjän-pakotteiden perustelu särähti korvaan: Krimin miehitys. Eikö nyt vuosia Krimin liittämisen jälkeen voida hyväksyä se, asia, että Krim on nyt Venäjää? Eikä tämä ole ainoa tapahtunut tosiasia, jota länsimaat ja heidän uskollinen aseenkantajansa Suomi ei halua uskoa todeksi.

1. Krim on osa Venäjää

Venäjä miehitti Krimin vuonna 2014 ja järjesti alueella kansanäänestyksen, jossa Krim liittyi osaksi Venäjää. Kansanäänestyksen tulos, jossa Venäjään liityttiin lähes yksimielisesti, voidaan tietysti kyseenalaistaa. Mutta Krimin asukkaista 68% on venäjänkielisiä – eikö ole aivan selvää, että Krimin väestö joka tapauksessa aivan ilmiselvästi on äänestänyt Venäjään liittymisen puolesta? Kuka todella uskoo, että Krimin venäläisenemmistöinen väki olisi mieluummin jäänyt osaksi Ukrainaa, jossa yhteiskunnalliset olot ovat Venäjää epävakaammat värivallankumouksineen ja elintasokin huonompi?

EU:n ja amerikkalaisten Venäjälle asettamat pakotteet liittyvät Krimin miehitykseen, ja Suomen presidenttikin on otsa kurtussa toistellut kuin papukaija tätä mantraa, kuinka seistään yhdessä rintamassa niin kauan kuin Venäjä miehittää Krimiä. Krim on nyt osa Venäjää de facto. Oli mitä mieltä tahansa asian oikeellisuudesta, niin Venäjä ei sieltä lähde mihinkään sen todennäköisemmin kuin Karjalasta. Venäjän ei ole mitään mieltä palauttaa Krimiä Ukrainalle, jonka hallinto on juoksemassa Natoon pikavauhtia. Nykytilanteessahan ukrainalaisten Nato-innostus on ymmärrettävää, joskin niin on myös Venäjän politiikka suurvallalle johdonmukaista.

Onko nyt niin, että Suomikin on sidottu pakotteisiin, jotka kestävät iankaikkisesti ja aamen perään? Näin on, mikäli nykyinen johto jatkaa järjettömällä linjallaan. Venäjän talous on elpynyt jo yli vuoden, ja siitä olisi Suomikin voinut hyötyä, mikäli emme olisi kuuliaisesti ryhtyneet leikkimään suurvaltaa ja taloussartamaan naapuriamme. Katsokaa karttaa – montako kaupankäyntisuuntaa Suomen on vara hukata?

2. Bashar Al-assad on Syyrian hallitsija

Syyrian sisällissodan yksi vaihe alkaa olla taputeltu, kun Syyrian hallituksen joukot vapauttavat parhaillaan syvällä ISISin hallitseman alueen sisällä sijainnutta Deiz Ez-Zorin mottia. Kaupungissa on puolustautunut hallituksen joukkojen 137. prikaati neljän vuoden ajan, ja nyt Syyrian hallitus on saanut yhteyden toiseen kahdesta motitetusta joukosta. ISIS hallitsee enää käytännössä osia Syyrian itäpuolen maaseudusta, ja muutamia asutuskeskuksia Eufratesjoen varrella.

Kuusi vuotta kestäneen sodan, alun epätoivoisen tilanteen ja lopulta saavutetun voiton jälkeen Assadin joukot eivät varmasti antaudu, eivätkä amerikkalaiset saa istutettua maahan mieleistään hallitusta. Syyrian ”maltilliset kapinalliset”, jotka siis ovat hajanainen porukka eri aseellisia ryhmiä joista kukaan ei ota selvää, eivät sotaa voita. Hallinto pitää näitä ryhmiä terroristeina, ja niinhän mekin pitäisimme terroristeina niitä, jotka aseellisesti poliittisin päämäärin meitä vastaan rikkoisivat. Näillä ryhmillä ei ole yhtenäisiä alueita hallussaan, ja kun Assadin joukot saavat ISISin ajettua maasta kokonaan, ei ole epäselvyyttä siitä, kenellä on yliote.

Yksi voittaja sodassa saattaa olla Syyrian kurdiväestö, joka saanee jonkinlaisen autonomian. Voi olla vielä niinkin, että kurdit jäävät yksin kun ISIS on kukistettu – Nato tuskin kurdeja avustaa, sillä heitä kurmoottaa Nato-maa Turkki. Joka tapauksessa rauhanneuvottelut Syyriassa käydään Syyrian hallituksen ehdoilla.

3. Pohjois-Korea on ydinasevaltio

Pohjois-Korea teki tässä päivänä yhtenä ydinkokeen, jonka se ilmoitti mannertenväliseen ohjukseen sopivan vetypommin koelaukaisuksi. Uskoo ken tahtoo, mutta iso jysäys se oli näin heitinmiehenkin mielestä. Samalla Pohjois-Korea (tai Korean Demokraattinen Kansantasavalta, kuten maan nimi kaikessa ironiassaan kuuluu), on testaillut ohjuksiaan kaiken aikaa.

Pohjois-Korea on varmasti ikävä paikka. Tämä uskontunnustus pitää aina lukea, kun maasta puhuu, koska netissä on tapana kerääntyä jokaista virallista linjaa kyseenalaistavien ympärille huutelemaan kommunismista ja Neuvostoliiton gulag-leireistä. Siitä huolimatta vaikuttaa kuitenkin siltä, että valta Pohjois-Koreassa on tiukasti maan kommunistihallinnolla ja armeijalla (joka sekin hauskasti on nimeltään Kansan Vapautusarmeija). Pakotteet eivät ole onnistuneet hallintoa kaatamaan tähän mennessä, eivätkä onnistu vastaisuudessakaan. Putin totesi osuvasti, että Pohjois-Koreassa syödään mieluummin vaikka ruohoa kuin luovutaan valmiista ydinaseista.

Ilta-Sanomien uutisisten kommenteista saa lukea toinen toistaan hauskempia, ilmeisesti tosissaan kirjoitettuja arvioita Pohjois-Korean maailmanvalloitus- ja ydinsota-aikeista. Eivät ne sitä pommiaan käytä. Katsotaan vähän karttaa ja historiaa: Pohjois-Korea on USA:n liittolaisen naapuriin jäänyt kommunistinen saareke, jonka hallinto pelkää ulkovaltojen yritystä romahduttaa hallinto. Hekin ovat katsoneet uutisia. He näkivät, kuinka kävi Jugoslaviassa. He ovat myös nähneet, kuinka lännen tuella on kaadettu hallintoja Lähi-Idässä. Suomalaisetkin asiantuntijat toteavat, että Pohjois-Korean ydinase on puolustuksellinen, ja hallinto haluaa itselleen pelotteen. Hallinto, joka tarvitsee pystyssä pysyäkseen ydinaseen on tietysti varmaan aika huono, mutta minkäs teet kun niillä sellainen on.

Jostain kumman syystä Suomesta löytyy aina kiljuva joukko huutamaan Israelin olemassaolon puolesta, kun verrataan Pohjois-Korean ja Israelin ydinohjelmia. Jostain syystä Israelin salaa kehittämä ase ei vaadi minkäänlaisia pakotteita, koska Israelhan vain puolustautuu – mitä nyt ne vähän välillä hyökkäävätkin ja vähän Länsirantaa miehittävät, mutta hyökkäyshän on paras puolustus. Ja Länsirannan miehityshän on täysin eri asia kuin Krimin, sillä vaikka Länsirannalla ei asunut ennen siirtokuntapolitiikkaa juutalaisia toisin kuin Krimillä kyllä on venäläisiä, ei Raamatussa mainita sanaakaan siitä, kenelle Krim kuuluu. Kaksoisstandardi on tässä vahva – toinen hallinto kyykyttää omaa kansaansa, toinen taas ympärillä olevia. Silti toinen pääsee kuin koira veräjästä.

Pohjois-Korealla, vaikka se kuinka ikävä paikka olisikin, on nyt kuitenkin ydinase. Olisiko aiheellista luopua tavoitteesta saada se riisuttua aseistaan ja esimerkiksi tunnustaa maa ydinasevallaksi ja tavoitella maan ydinohjelman jäädyttämistä nykyiselleen vastineeksi pakotteiden löysäämisestä? Selvää on kuitenkin, että nykytilassa maa kehittää ydinpelotettaan edelleen, ja tavan kansa kärsii.

Summa summarum

Nämä kolme asiaa on EU:ssa ja Yhdysvalloissa, siis lännessä, tunnustamatta. Edelleen Suomi sahaa omaa reittään taloussaartamalla Venäjää ja näin näivettää maan itäosia – mutta sillähän ei ole väliä, kunhan Helsingissä menee hyvin. Edelleen Syyrian sisällissotaa pitkitetään ja luodaan inhimillistä kärsimystä ja hävitystä, vaikka sodassa on jo selvä voittaja. Edelleen Pohjois-Koreaa yritetään kovistella pakotteilla ikään kuin he luopuisivat siitä, minkä vuoksi ovat jo niin paljon taloudellisia etuja uhranneet. Nämä taistelut on länsi hävinnyt, ja häviää vielä lisää, mikäli ei asennoidu uudelleen ja tunnusta tapahtuneita tosiasioita.

Muuten olen sitä mieltä, että Suomen on erottava eurosta ja EU:sta.

Akseli Erkkilä
Kansalaispuolueen asiantuntijajäsen
Toisinajattelija

Jakoa

Kommentit