Blogit

Uskalla ottaa vastuu omiin käsiin!

Kuva Pixabay.

Mitä nykyihminen voisi oppia Stanley Milgramilta ?

Päivittäin useat ihmiset tekevät töitä monimutkaisten asioiden kanssa, jotka ovat suorasti tai epäsuorasti lisäämässä sosiaalista epäoikeudenmukaisuutta. Päätökset ja toimet johtavat mm. köyhyyteen, tuhoavat ympäristöämme tai aiheuttavat jopa sotia. Samat päätöksen tekijät tai toimeen ryhtyvät ihmiset ovat toisaalta hyvin tietoisia ja huolissaan ympäristöntilasta ja yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuudesta, jotka ovat lopulta heidän itsensä toimien ja päätösten seurausta.

Miten on mahdollista, että nykyaikuiset tekevät päätöksiä, jotka vaikuttavat heidän lapsien ja lapsenlapsien elämään, jopa vaarantaa näiden elämän ?

Vielä tärkeämpää lienee kysyä: Miten tämän kehityksen voisi kääntää ? Tuleeko vahva poliittinen kapteeni joka kääntää laivan suunnan aavalle merelle ? Vai voidaanko autoritääriseltä vallalta viedä mahdollisuus tämän päivän politiikalla ? Onko jo liian myöhäistä ?

Käydään kysymyksiin kiinni yksi kerrallaan. Miksi miljoonat maailmassa tekevät päätöksiä ja tekoja jotka kääntyvät heitä itseään vastaan ?

Päivittäinen kuuliaisuus

Kuvittele, että teet töitä pankissa ja esimiehesi odottaa, että myyt jokaiselle eläkeläiselle sijoitusosuuksia, jotka pahimmassa tapauksessa vaarantavat näiden ihmisten kaikki eläkesäästöt. Jos epäilet toimen moraalia, sanoo pomosi sinulle: ”Ei riskiä, ei voittoja!”

Myisitkö vakuutuksen?

Milgramin mukaan 90 prosenttia ihmisistä tekisi työtä käskettyä!

Yhteiskunnassamme on tullut normaaliksi, suorastaan normiksi, tehdä epäeettisiä itseään vahingoittavia päätöksiä ja tekoja. Virkamiehet tekevät päätöksiä, jotka heidän itsensäkin mielestään ovat epäoikeudenmukaisia. Päätöksiä, joita eivät itse haluaisi itselleen. TE-toimiston virkailijat antavat tuomionsa hetkessä ja vievät ihmisiltä, joilla ei muutenkaan ole ylimääräistä, silmää räpäyttämättä loputkin, vaikka eivät toivoisi niin käyvän itselleen. Lääkärit määräävät potilaalle säteilyhoitoa, vaikka epäilevät, ettei potilas kestä hoitoa hengissä, vain koska ylilääkäri käskee: ”Tämä ei ole mikään lepokoti, vaan sairaala, jolla on tulosvastuu. Tehkää osanne niin saatte palkkanne!”

Joka puolella ympäristöämme löytyy esimerkkejä kuuliaisuudesta. Tämän pelottavan totuuden löysi Stanley Milgram, jo vuonna 1973 kuuluisassa kokeessaan, jossa 90 prosenttia testihenkilöistä oli valmis antamaan toiselle ihmiselle kuolettavaksi luulemansa sähköiskun käskettäessä.

Kuuluisa ja tuntematon tutkimus!

Milgram-tutkimus sai maailman laajuisen huomion. 90 prosenttia henkilöistä oli valmis vahingoittamaan, jopa tappamaan toisen henkilön yhdestä virheestä tai väärästä vastauksesta. Koululaista näytellyt henkilö, joka istui viereisessä huoneessa, huusi tuskaansa näyttääkseen, että rangaistus oli kivulias. Huudosta huolimatta testin auktoriteetti käski testihenkilöä jatkamaan kidutusta. ”Jatka, jatka! Tutkimus vaatii sinua jatkamaan!”

Vain kymmenen prosenttia testin ”opettajista” lopetti vedoten epäinhimillisyyteen. 90 prosenttia jatkoi oletettuun kuolemaan asti kidutustaan. Milgram toisti tutkimuksensa eri variaatioilla. Kuuliaisuuden määrä nousi, mitä lähemmäksi uhri tuotiin rankaisijaa. Uhri oli ensin viereisessä huoneessa ja lopulta rankaisijan silmien alla. Jopa nähdessään uhrinsa melkein 20 prosenttia henkilöistä kidutti uhriaan tajuttomuuteen asti.

Toisen variaation tulosten mukaan 90 prosenttia ”opettajista”, jotka lukivat tehtävän ja rankaisun hoiti toinen henkilö, olivat valmiita rankaisemaan ”oppilastaan” kuolemaan johtavalla sähköiskulla.

Ongelmamme nyky-yhteiskunnassa on, että henkilöiden jako on sama kuin kokeessa. 90 prosenttia on valmis vahingoittamaan toista henkilöä käskettäessä. Toisaalta suurin osa ihmisistä eivät omaa päätösvaltaa, joka johtaisi suoraan ympäristötuhoon tai murhaan, mutta osa meistä on osallinen näihin ainakin epäsuorasti. Suurin osa ihmisistä omaa kuitenkin valtaa ”pienempiin sähköshokkeihin”, jotka vaikuttavat epäinhimillisesti toisten ihmisten elämään ja pitkässä juoksussa voivat koitua myös omaksi haitaksi tai jopa osua omalle kohdalle.

Mielenkiintoisinta Milgramin tutkimuksessa, ei kuitenkaan ole 90 prosentin sokea kuuliaisuus, jolle ihmiset ovat valmiita uhraamaan vakaumuksensa ja arvonsa, jos auktoriteetti käskee.

Mielenkiintoista on, että tutkimus paljastaa miten kuuliaisuus luodaan ja miten se kehittyy jopa sairaudeksi luokiteltaviin mittoihin.

Tämä paljastus on erittäin tärkeää, koska se kertoo vastavuoroisesti, miten kansalaistottelemattomuus syntyy. Tämä tieto on ihmiskunnalle kultaakin arvokkaampi, vaikka yhteiskunta yrittääkin nostaa ihmisen julmuuden tämän tiedon päälle ja perustella sillä sekä omia käskyjään ja ihmisten toimia itseään vastaan. Milgramin tutkimus tulisi tuoda esiin ”ihmisen eläimellisyyden” sijaan ”kansalaistottelemattomuuden käsikirjana”!

Hermostojen kuuliaisuusjäänne

Alkujaan Milgram halusi todistaa, ettei pahuus ihmisessä ole riippuvainen rodusta, sukupuolesta tai jostain muusta jakokriteeristä. Pahuus on universaalia, eikä riipu aatteesta, kuten niin muodikkaasti tänä päivänä esitetään. Koehenkilöt eivät tienneet, että heitä voitaisiin verrata historian pahimpien pahojen kanssa, vaan tekivät tieteellistä koetta etukäteen maksetusta palkasta.

Testihenkilöille kerrottiin, ettei kokeen keskeyttäminen vaikuta heidän elämään mitenkään, eikä heitä uhattu väkivallalla tai aseella tekemään koetta. Silti he tottelivat sokeasti kehotusta jatkaa koetta koehenkilön tuskista huolimatta toimien vaistojaan vastaan.

Milgram todisti, että kaikissa yhteiskuntaluokissa on ihmisiä, jotka melko helposti omaksuvat, että alistumisesta saa palkinnon. Hänen mielestään tämä todistaa, että aikojen saatossa ihmiselle on kehittynyt sosiaalinen vaisto, joka odottaa palkintoa tottelemisesta. Toisaalta sama vaisto odottaa rangaistusta olemassa olevan järjestyksen tai alistussuhteen rikkomisesta.

Moni meistä tuntee tämän jo pelkästään suuressa väkijoukossa puhumisen vaikeutena. Puheenpitäminen rikkoo totutut sosiaaliset rajat ja vaisto yrittää estää tätä tapahtumasta.

Kuvittele itse meneväsi kesken presidentin tiedotustilaisuuden hänen viereen taputtamaan tätä olalle ja kysyväsi kuuluvasti: ”Miten menee Juha?” Voisin löydä vetoa, että jo pelkkä ajatus saa ruoansulatussysteemisi kehittämään käsittämättömän pelkotilacocktailin, vaikka tilanne ei ole mitenkään henkeä uhkaava. Tämä sama cocktail on pitänyt ihmisiä elossa vuosi tuhansia.

Jokainen auktoriteetti ja jopa sosiaalinen yhteisö luo pohjan ilmiölle, jota Milgram kutsuu kuuliaisuudeksi. ”Kuuliaisuus on psykologinen mekanismi, joka sitoo yksittäisen päätöksen teon poliittisiin syihin.”

Valitettavasti ovat hierarkkiset yhteiskuntarakenteet yleensä ainoat järkevät muodot toimivalle yhteiskunnalle. Ilma hierarkiaa systeemimme eivät toimisi kovinkaan tehokkaasti. Nämäkin puutteelliseksi luokiteltavat hierarkiat toimivat, jos toimijoilla on riittävän suuret mahdollisuudet toimia omia arvojaan ja periaatteitaan kunnioittaen ja tehdä näin työnsä hyvin ja oikeudenmukaisesti.

Käärme päästetään paratiisiin, kun auktoriteettien luomat säännöt ja niiden motiivit törmäävät yksittäisen toimijan omien sääntöjen ja arvojen kanssa.

Tunteiden sota

Milgram löysi tutkimuksessaan, että ihmiset kantavat aina kahta vastakkaista tunnetta mukanaan. Nämä tunteet ovat melkein aina empatialla kuorrutettuja. Spontaanisti kysyttynä useimmat ihmiset vierastavat väkivaltaa ja kannattavat rauhaa, keskustelua ja yhteisymmärrystä. Eräässä kokeessa Milgram antoi henkilöiden itse määritellä sähkövirran voimakkuuden. Kaikki valitsivat miedoimman mahdollisen rangaistuksen. Ilman auktoriteettien vaikutusta empatia ”oppimatonta oppilasta” kohtaan voitti.

Tässä kokeessa Milgramin mielestä on erikoista se, miten auktoriteettitilanne muutti testihenkilöiden käytöksen vastoin heidän vapaata tahtoaan ja sytytti tunteiden sodan. Toinen rintama muodostuu omista arvoista ja empatialla kullatuista tunteista, toisen rintaman täyttää emotionaalinen sidos sosiaaliseen olemiseen. Viimeksi mainittu rintama pyrkii stressicocktalillaan estämään sosiaalisen sidoksen katkeamisen, kun samaan aikaan empatia rummuttaa tunteiden puolesta.

Tämä kertoo sen, ettei patologisesti tunnesokeita ja kylmäverisiä ole juurikaan olemassa.

Kuitenkin, jos sosiaalinen paine nousee riittävän suureksi, moni on valmis hylkäämään empatian kanssa ihmisen vahingoksi. Tämä aiheuttaa suuria konflikteja jokaisessa ihmisessä. Siis aivan jokaisessa, kuten Milgram tutkimuksessaan on todentanut. Testissä kaikki, jotka jatkoivat kuolemaan johtaviin sähkömääriin asti, olivat äärettömän jännittyneitä sisäisen konfliktin takia.

Uskomatonta, että juuri Milgram, jota pidetään ihmisen pahuuden löytäjänä, löysikin toisesta perspektiivistä katsottuna ihmisen sen aidon hyvyyden, joka ei päästä ihmistä tekemään pahaa ilman itse synnytettyä rangaistusta.

Vaikka Milgramin tutkimusta pidetään pahuuden todisteena, se ei ole totta, koska pahinkin rikollinen joutuu jakamaan tunteensa. Tätä ”jääkylmyyttä” esiintyy joskus ja sitä pitäisi tutkia lähempää. Jos tämä kyky erottaa tunteita voitaisiin tunnistaa olisi maailma huomattavasti parempi paikka.

Vastuun pakoilu

Kukaan Milgramin testihenkilöistä ei toteuttanut auktoriteetin määräämiä rangaistuksia tunteitta. Kaikki henkilöt joutuivat tunteiden sotaan ja selvittämään sodan jäljet omassa päässään enemmän tai vähemmän. Heti annettuaan sähköiskun toiselle testihenkilöt pyrkivät suojaamaan itseään ja siirtämään vastuun pois itseltään. Tähän on olemassa lukuisia keinoja.

Vastuunsiirto ylös

Kaikki testihenkilöt Milgramin testissä siirsivät vastuunsa auktoriteetin kannettavaksi. ”Minä olisin tehnyt toisin, mutta te sanoitte että jatketaan. Mitä minun olisi pitänyt tehdä. Minä tottelin käskyjä.” Tämä selitys ei toimi suojana tekijälle, kuin hetken.

”Maailma ei ole ajatusten lopputulos, vaan tekojen summa”.

Vastuunsiirto uhrille

Toinen testissä esiin noussut keino irrottaa vastuu omilta olkapäiltä oli vastuunsiirtäminen uhrille. Uhri oli omilla teoillaan saanut tilanteen aikaan. ”Hän oli tiennyt mihin itsensä laittoi.” ”En voi sille mitään, että hän käyttäytyi niin.” Olivat usein esiintyneitä syitä omalla toiminnalle.

Edelliset kaksi verbaalista esimerkkiä ovat vain kevyt versio uhrin syyllistämistä ja pahin muoto lienee uhrin näkeminen vastustajana tai jopa ali-ihmisenä. Näitä keinoja käytetään hyväksi tämän päivän yhteiskunnissa erittäin tehokkaasti.

Vastuun väheksyminen

Jotkut testihenkilöt yrittivät kutistaa syyllisyyttään pieneksi tai puhua sitä kokonaan pois. ”Hän näyttelee.” ”Ei tuskat voi olla noin kovat.” ”Minä en antanut, kuin pieniä määriä sähköä.” Nämäkin selitykset on helppo siirtää tämän päivän yhteiskuntiin ja niissä toimivien huulille.

”Kolmansien maiden köyhyys?” Sitä on ollut aina! ”Markkinoiden kaappaaminen?” Jos me emme tee sitä joku muu tekee! Ei ole väliä onko argumentti oikea vai väärä ne täyttävät niille asetetun tavoitteen siirtäessään vastuun pois omilta olkapäiltä.

Rangaistuksen oikeutus

Seuraava tapa siirtää vastuuta on keskustelun pitäminen teknisellä tasolla. Asia, josta Milgram varoitti jo vuonna 1973. varoitus, joka on ajankohtaisempi nyt, jos koskaan. Milgram sanoi testihenkilöille: ”Kuka haluaa kuulla, joutuu tuntemaan” tai ”Tämä metodi on humaani, sillä ”koululainen” voi määrittää sähköntason itse”.

Tämän päivän korkeapalkkaiset poliitikot käyvät ”sotansa inhimillisellä tavalla” ja samalla tekevät omalle tunnolleen pakokäytävän ahdistuksesta.

Pois nauraminen

Milgram huomasi erään testihenkilön, joka käytti lopulta suurinta volttimäärää, nauravan mielipuolisesti jokaisen antamansa sähköiskun jälkeen ja nauru nousi virranvoimakkuuden mukaan. Milgramin mielestä tämä yritys on emotionaalinen yritys pysäyttää ”tunteiden sota”.

Tämä käytös on tuttua niin SS-sotilaan, kuin US-sotilaan kautta, mutta myös epäsuora tekijä voi käyttää kyynisyyttä vastuunpakoiluun. Minä nauran mielelläni, mutta en mielelläni toisten kustannuksella ja se tulkitaan joskus ”ilonpilaamiseksi”.

Kaikki nämä omituiset ja osittain absurdit reaktiot ihmiset luovat, eivät tee sitä pitkästymisen takia tai koska heillä ”ei ole sydäntä” vaan siitä syystä, että heillä on inhimillisiä empaattisia tunteita. Samalla he joutuvat oleskelemaan sosiaalisessa ympäristössä, joka opettaa, että myötätunto on naivia, tyhmää, heikkouden merkki ja kehottaa kääntämään tunnekompassin ylösalaisin.

Kuuliaisuus ei ole passiivinen prosessi, vaikka se niin usein käsitetään!

Tämän hetkinen yhteiskunta on rakennettu kuuliaisuuden ja alistumisen varaan ja ”tunteiden sotatila” on muuttunut normaaliksi käytökseksi. Milgramin kirjan tavattuani olen kiinnittänyt huomiota ihmisiin ja tarkkaillut mihin kategoriaan he kuuluvat ja minkä impulssin kanssa he juuri painivat ja millä aseilla.

Ihmiset, jotka haukkuvat toisia, eivät ole vielä löytäneet omaa keinoa tulla eripuran kanssa toimeen. Myös joka sortin oikeutukset ovat mielenkiintoisia. Oikeutuksen hakeminen on oiva merkki, että sisäinen ihmisyys ei ole kuollut, vaikka ulkoinen peto seuraa tietämättään, jotain dogmaa.

Kannattaa myös tarkkailla itseään usein toistuvien monologien suhteen ja esittää muutama kysymys itselleen. Miksi toistan tätä dogmaa, ideaa tai ajatusta? Mitä osaa ”tunteiden sodan” rintamasta yritän pakottaa rauhaan? Mitä pelkoja ja epäilyksiä yritän haudata?

Milgramin kirja lukeneet voivat arvioida, kuinka vaarallisia ovat yleistykset. Tässä meidän yhteiskuntamme ”vahtikoirat”, poliitikot ja kadun miehet ovat kunnostautuneet erityisesti. Tätä psykologisen sodankäynnin hermomyrkkyä levittää kaikki ja sille altistuu kaikialla. Sinä ja minä, eikä lehdistö tai televisio on, kuin käynnistysmoottori koko polttoprosessissa, mutta silti osasyyllinen.

”Onko islam/natsit/antifa vaarallista?” On muotoilu, joka sisältää itsessään oikeutuksen tekijälle, joka valmistautuu luopumaan osasta empatiaansa. Myös ”Tässä auttaa vain lisäpaine” ja ”Aseellinen väliintulo on ehdoton” ovat malli esimerkkejä poliittisesta kuuliaisuudesta. Näissä, kuten useimmissa tapauksissa yhteiskunnassamme, on joku jo antanut vastuun ”sinne ylös niille jotka tietävät mikä on meille hyväksi”.

Kuuliaisuus ja alamaisuus ovat prosesseja, jotka meidän pitäisi kyseenalaistaa päivittäin!

Yhteiskuntamme äänimaailma on täynnä oikeutusmonologeja, jotka palvelevat vain yhteiskuntaa pysymään pystyssä, vaikka se olisi vain katastrofaalinen kulissi siitä mitä sen pitäisi olla.

Kuuliaisuus tekee sairaaksi!

Pidemmälle analysoituaan Milgram sai selville, että kuuliaisimmat ja alistuvimmat koehenkilöistä saivat ruoansulatushäiriöitä. Henkilöt, jotka nostivat sähkövirran voimakkuutta käskettäessä eivät taistelleet pelkästään ”tunteiden sotaa” vaan sairastuivat fyysisesti. Heillä todettiin noussutta verenpainetta, päänsärkyä, sekä muita stressin oireita. Nämä kaikki seurasivat väistämättä heidän taistellessa empatiaansa vastaan.

On sama oletko kuuliainen vai et, konflikti on päällä ja auktoriteetti kiusaa sinua!

US-sotilaiden suuret itsemurhamäärät Irakin ja Afganistanin operaatioiden jälkeen todistavat ”tunteiden sodan” jatkumisen, vaikka fyysinen sota jäisi taakse. Ne jotka esittivät ”jääkylmää” fyysisessä sodassa eivät olleetkaan niin kylmiä ja voimakkaita ”tunteiden sodassa”. Sama kaava jatkuu TE-toimiston virkailijoissa, jotka jakavat karensseja, pankkivirkailijoissa, jotka ajavat ihmisiä velkaloukkuun ja jopa epäinhimillisiin työolosuhteisiin työntekijänsä pakottavissa työnantajissa. Kaikki tietävät lopulta toimineensa väärin ja empatiaansa vastaan ja elävät loputtomassa ”tunteiden sodassa”, jonka pommien höyryt tekevät lopulta sairaaksi.

Ihmiset ovat luonnostaan sosiaalisia olentoja. Tämän takia ihmiset kestävät useitakin heitä fyysisesti ja emotionaalisesti kuormittavia olosuhteita. Tämä kestävyys tulee kenties parhaiten esiin synnytyksessä, jolla on olemassaolon kautta suurempikin merkitys.

Auktorisoidut rakenteet perustuvat näille sosiaalisille reflekseille, jotka ylikuormittavat ihmisien fyysisiä ja psyykkisiä rajoja, joille auktoriteetti ei anna vaihtoehtoja. Seuraus tästä vaihtoehdottomuudesta on mielen ”elintasosairaudet”, jotka lisääntyvät vauhdilla.

Tie pelon läpi

Mitä tapahtuu ihmiselle, joka huomaa, että toimii itseään vastaan, jolla kuitenkin soi edelleenkin korvissa yhteiskunnan ”sinun täytyy” tai ”ei ole vaihtoehtoa” ?

Milgramin kokeessa kymmenen prosenttia nousi ylös ja sanoi: ”Tämä riittää! Tämä koe on perverssi! Minä en osallistu moiseen. Ottakaa rahanne takaisin!” Milgram kykeni mittaamaan laitteillaan, miten tämä vastarinta syntyi. Koehenkilöt kärsivät nousevista stressioireista ja toimi vastoin auktoriteetin käskyä aina, kun tämän ”silmä vältti” ja lopulta keskeytti kokeen. Pelkkä ajatus auktoriteetin vastustamisesta sai aikaan pelko-oireiden hyökkäyksen, sydämen tykytystä, hikoilua ja täriseviä käsiä.

Oireita voi painaa alas ja huutaa hieman kovempaa: ”Oppilas on tyhmä. Hän uskoo vain sähköiskuja”. Hän joka suurimpaan ääneen huutaa omaa yleensä syvimmän ja kovimman empatiasiemenen, jossa vastustus kasvaa.

Milgramin mukaan kokeenkeskeyttäneet yhdisti auktoriteetin pelon sietokyky ja sen pitkällisen paineen aiheuttaman stressin sietokyky. Tätä voisi kai kuvata rohkeudeksi.

Rohkeus on pelon voittamista, mutta samalla on kyettävä kieltämään omien ajatuksia ja impulsseja luomasta lisää pelkoa.

Milgramin kirjan luettuaan tietää, että tämän kaltaiset ylimaalliset pelko-oireet ovat erittäin tärkeä signaali. Ne näyttävät meille, että olemme keskellä ”tunteiden sotaa”. Nämä oireet pyrkivät herättämään kysymyksiä, kuten: ”Mitä minä oikeastaan haluan?” ”Mitä teen vain koska minulta sitä odotetaan?”

Hetket, jolloin nokkakolari sosiaalisen paineen ja auktoriteetin odotusten kanssa on väistämätön, ovat pelon kipupisteitä korkeimmillaan. Ihminen voi opetella tarkastelemaan näitä tilanteita ja oppia sulkemaan omia pelkojaan oikeassa tilanteessa.

Tottelemattomuus johtaa vastuuseen ja tervehtymiseen

Milrgam tutkimuksen positiivinen anti on se, että vain tottelemattomat jättivät tutkimustilat rauhallisina ilman ”tunteiden sotaa” sisällään. He toimivat tottelemattomasti ja ostivat itselleen rauhan. He ratkaisivat sisäiset ”tunteiden sodat” luomalla rauhan kieltäytymällä.

Jotkut heistä kuitenkin epäilivät itseään ja ajattelivat, etteivät olleet tehneet annettua tehtävää tyydyttävästi. Kuitenkin tämän kokeen psykologiset tulokset tottelemattomilla olivat vakuuttavat. Kuuliaisten vielä taistellessa tunteidensa kanssa tottelemattomille asia oli käsitelty loppuun heidän painaessa oven perässään kiinni.

Milgram tutki myös mitkä faktorit vaikuttavat tottelemattomuuteen tai jopa ohjaavat siihen. Tässä tutkimusryhmä selvitti, ettei moraaliset arvot eivät suojaa kuuliaiselta brutaalilta käytösmallilta. Moraalisesti ajattelevat ja moraalisia arvoja kannattavat eivät olleet sen hellempiä, kuin vastakkaisen ajatusmaailman omaavat.

Yhteys ylempään portaaseen

Testin jälkeen suoritetussa haastattelussa Milgram sai selville, että tottelemattomat vastustivat auktoriteettia, joko vahvasta henkilökohtaisesta vakaumuksesta tai maailman kuvasta. Useimmilla tämä liittyi uskontoon. Nämä henkilöt näkivät, ettei ole maallista auktoriteettia, joka voi asettua jumalaisen auktoriteetin ylle. Nämä henkilöt näkivät ideologisen sosiaalisen yhteisön suojanaan eivätkä he katsoneet tarvitsevansa muiden sosiaalisten verkostojen kontrollia.

Vastaava reaktio on nähtävissä myös vahvojen poliittisien, kulttuurillisien, perinteiden tai perheyhteisöjen sosiaalisien verkkojen kanssa.

Mitä yksinäisempi yksilö on ja mitä vähemmän sosiaalisia verkkoja yksilöllä on sitä suurempi riski on joutua kuuliaisten joukkoon marssimaan auktoriteetin rummun tahtiin.

Henkilökohtaisen vastuun tunnustaminen

Toinen tottelemattomuuteen läheisesti liittyvä ominaisuus oli henkilökohtaisen vastuun tunnustaminen omien tekojen seurauksista. Tämä ominaisuus korostui ihmisillä, joiden elämäntilanne, joko yksityisesti tai työssä, vaati omia päätöksiä. Nämä ihmiset olivat paremmin suojattuja ”sokealta” kuuliaisuudelta.

Mitä vahvemmin kyseenalaistan tekemisiäni ja käyn läpi konflikteja sosiaalisen ympäristön ja auktoriteettien kanssa, sitä enemmän palautan omaa vastuuta itselleni.

Tämä lienee se ainut tie muuttaa kaikki sosiaaliset kestokonfliktit lopullisesti. Tällä ei tarkoiteta, että kaikki alistuminen olisi epätervettä ja epäterveellistä. Kuten jo sanottu, ilman sosiaalisia rakenteita mikään ei voisi toimia. Milgram testi näyttää kuitenkin, että jokainen ihminen, joka kantaa vastuun omista toimistaan, eikä anna sitä sosiaalisien rakenteiden kannettavaksi, pysyy terveempänä ja parantaa samalla ympäristöään muiden eduksi.

Kuvittele, että yhteiskunnassamme jokainen kantaisi vastuun omista tekemisistään, eikä enää tekisi mitään epäoikeudenmukaista. Kuinka monta epäkohtaa poistuisi yhdellä päätöksellä?

Siksi olen vahvasti sitä mieltä, että uuden kiiltävän poliittisen johtajan sijaan tarvitsee yhteiskuntamme rohkeaa kansalaistottelemattomuutta.

Mikä on siis rohkeutta?

Rohkeutta ei ole esimerkiksi jonkun yhtenäisen ryhmän mielenosoituksen vastainen toisen yhtenäisen ryhmän mielenosoitus. Tämä on pelkkä yhteiskunnan oire ja molemmat ryhmät ovat sosiaalisia rakenteita, joissa oleskelevilta vaaditaan erittäin vähän, jos ollenkaan omaa vastuuta.

Vastaavasti sama yksilötasolla esimerkiksi hakeutua vastakkaisen ajatusmaailman omaavan henkilön kanssa keskinäiseen ajatuksen vaihtoon luo pelkoja ja pelot voittavaa rohkeutta.

Mitä tekee ihminen, joka seisoo mielenosoituksissa tai kulttuuritapahtumissa heikompien puolesta, mutta näkee työelämässään, kuin puolustamiaan henkilöitä käytetään hyväksi ja pomon pelossa ei sano sanaakaan. Näkemykset eivät muuta mitään. Korkeintaan asettavat konsensuksen kyseenalaiseksi, kun samalla luodaan uusi viholliskuva. Oli viholliskuva sitten Venäjä, muslimit, natsit tai antifa, se imee kuuliaisia sisäänsä ja ruokkii heitä vihalla, kunnes käsityskyky on lopullisesti sumentunut, jos juhliin ei astu sisään todella rohkeaa ”ilonpilaajaa”, joka asettaa kaiken kyseenalaiseksi.

Rohkeutta on myös ”tyhmien kysymyksien” asettelu ”kaikki tietävälle sosiaaliselle rakennelmalle”. Rohkeutta on kyseenalaistaa auktoriteetit ääneen ja vaatia perusteluita niin lääkäreiltä, virkamiehiltä, kuin poliitikoilta. Rohkeutta on nousta seisomaan ja rikkoa sosiaalisen korrektiuden lasikatto.

Rohkeuden pelikenttä on paljon suurempi, kuin oletamme. Jokaista joka asettaa odotukset kyseenalaiseksi ei uhkaa irtisanominen tai poliittinen jahti. Sosiaalisen rakenteen perustukset alkavat paljon alempaa.

Kysykää itseltänne: Missä voisin henkilökohtaisesti käyttää rohkeuttani? Jokainen löytää elämästään tilanteita, joissa pelon lepakot lentävät. Näissä paikoissa on yhteiskuntamme perustusten halkeamia, joissa lepakot asuvat. Näitä halkeamia voi täyttää, jokainen omalta osaltaan. Vaikka se tuntuisi mitättömältä työltä, on se syytä tehdä.

Ole rohkea! Älä tottele sokeasti vastoin omia periaatteitasi! Yhteiskuntamme tarvitsee rohkeutesi, välittömästi. Se jos mikä kannattaa!

Kiitos

Hämis

Liity kannattajajäseneksi

Kansalaisen verkkokauppa