Blogit

Valheet ja todellisuus

Poliitikot valehtelevat lähes kaikesta. Poliittinen valehtelu on niin totaalisesti ottanut yliotteen todellisuudesta, että ei enää reagoida laajalle levinneeseen mytomaniaan. Kunniallisuuden raja on jo kauan sitten ohitettu niissä puolueissa, jotka kutsuvat itseään kunniallisiksi.

Kyse ei ole valkoisista valheista tai hätäkeinoista – se on tietoista, törkeää valehtelua, totaalisesti kunnioittamatta ruotsin kansan älykkyyttä. Ruotsalaiset poliitikot ovat joko kaikkein tekopyhimpiä tai kyynisimpiä ihmisiä, joita on olemassa – tai kaikkein typerimpiä maan päällä.

He voivat tehdä kuinka hulluja päätöksiä tahansa, tuhlaamalla satoja miljardeja veronmaksajien rahoja ilman, että heitä rangaistaisiin siitä. Kuten NUON superskandaalikaupassa. Mutta jos he kertovat sopimattoman vitsin, tai ovat käyttäneet pimeää siivouspalvelua, heidät pakotetaan välittömästi eroamaan mediajahdin voimalla. Valtion ohjaama hyeenamedia seuloo pois jatkuvasti hyttysiä, mutta nielee kamelit. Mikä on ennen kuulumatonta kansalaisten pettämistä.

Meistä on tullut se dystopia, joka on kuvattu Orwellin kirjassa 1984. Isoveli ja totuusministeriö suunnittelee kielen niin, että se sopii heidän poliittisiin tarkoituksiinsa. ”Sota ja rauha, vapaus on orjuutta, tietämättömyys on voima” oli silloin, kuten nyt, iskulauseita tässä uudessa kielessä ja väkisin ohjatussa raudanlujassa diktatuurissa.

Poliittinen eliitti väittää, että maahanmuutto on vähentynyt sitten vuodesta 2015. Samaan aikaan, olemme tämän jälkeen vastaanottaneet todistetusti enemmän maahanmuuttajia kuin koskaan aikaisemmin. Mutta nyt naisia ja vanhempia omaismaahanmuuttajia, joista tulee entistä vaikeampia saada mukaan työelämään, kuin aikaisemmin tulleet nuoret miehet – niitä, joita lähinnä älyttömällä valheella kutsumme yksin tulleiksi lapsiksi.

He väittävät, että Ruotsi on turvallisempi kuin koskaan. Jokainen, joka lukee sanomalehtiä tai on rikoksen uhri tai heidän läheisensä, tietää, että tämä on ääliömäinen jättiläismäinen valhe.

He väittävät, että ruotsin talous kulkee kuin juna. Vaikka kruunu tipahtaa kiven lailla, ruotsalaiset on velkaisia aina savupiipun huippuun saakka ja aina vai useampi kunta on konkurssin partaalla.

He väittävät, että Ruotsi on humanitäärinen suurvalta. Siitäkin huolimatta, että meille tulee aina vain enemmän köyhiä eläkeläisiä, terveydenhuolto on kriisissä, yhä useammat ihmiset häädetään kodeistaan, kerjäläiset valtaavat maan, yhä useampia ihmisiä murhataan, aina vain vähemmän rikoksia selvitetään, yhä useammat ovat kodittomia, aina vain enemmän vanhuksia ryöstetään, vanhusten hoito on häpeällistä, vammaisilta viedään heidän avustajansa ja antisemitismi kukoistaa.

He väittävät, että valtion taloudessa vallitsee rauha ja järjestys. Samaan aikaan vuotaa ruotsista rahaa avustushuijausten kautta. Avustajayritykset kaappaavat miljardeja itselleen siten, että maksavat väärennetyille avustajille. Vanhempien maahanmuuttajien kerrotaan muuttaneen kotimaihinsa ja heidän eläkkeensä ja avustuksensa maksetaan siitäkin huolimatta, että he ovat voineet olla kuolleina jo 10 vuotta – sukulaiset kuittaavat rahat.

He väittävät, että koko ruotsin tulee elää. Samaan aikaan kun he tekevät sen mahdottomaksi, että pystyttäisiin elämään suurkaupunkien ulkopuolella. Yhteiskunnallisia palveluja poistetaan, rautatiet on ajaneet kiskoiltaan, autoilua ja lentämistä rangaistaan veroilla, maanviljelys on pakko lopettaa ja pienet kunnat joutuvat ottamaan vastuun siitä sekä maksamaan massamaahanmuutosta.

He väittävät, että ruotsin tulee kulkea ilamastomutoskysymysten eturintamassa. Maksakoon mitä se maksaa veronmaksajille. Samaan aikaan, he myyvät omat saksalaiset hiilikaivoksensa Saksassa toiminnan jatkuvuuden kannalta, antamalla epäonnistuneille ”vihreille” yrityksille miljardi lainoja, joita ei makseta takaisin, investoimalla 3,5 miljardia giganttiseen venäläiseen maakaasuprojektiin luontoherkällä alueella Pohjois-Venäjällä ja he rangaistusverottavat ydinvoimaa siksi, että se tehdään kannattamattomaksi.

Kestävä kehitys on iskulause. Kaikki täytyy toimia sähköllä. Kuten Tage Danielssonin sähkölaulussa. Ikään kuin se tuottaisi itse itseään. Tavalliset autot tulee korvata sähköautoilla. Huoltoasemia miljoonilla lataustolpilla. Lentämin tullaan verottamaan pois.

Me olemme täysin riippuvaisia puhelimista ja tietokoneista. Yksi tietokonehalli tarvitsee valtavasti sähköä – mikä vastaa puolta ydinvoimalaa. Sille, että tehdään terästä ilman kivihiiltä, vastaa se yhtä ydinvoimalaa. Risteilyalukset Tukholman satamassa pakotetaan pitämään moottorit käynnissä satamassa, sähkön puutteen vuoksi – mikä antaa enemmän kasvihuonekaasupäästöjä kuin kotimaan lennot.

Aurinko- ja tuulivoiman tulee selviytyä lisääntyvästä sähkön tarpeesta, väittävät he. Mutta kun ei tuule, niin siihen tarvitaan varajärjestelmä. Kaksoisjärjestelmän tarve tekee tästä vihreästä sähköstä paljon kalliimpaa. Sen lisäksi, olemassa oleva sähköverkosto ei selviä tarvittavan sähkön jakelusta. Se tulee vaatimaan valtavia investointeja, minkä voi jo huomata sähkölaskujen verkkokuluissa.

Ensimmäistä kertaa on sähköyhtiöt pakotettuja sanomaan ei uusille tilaajille – tämä ei hyödynnä asuntorakentamista eikä myöskään ulkomaalaisten teollisuusalojen ja yritysten investointeja. Ne valitsevat maat, joilla on varmempi sähkönjakelu. Muualla maailmassa rakennetaan nyt 500 uutta atomivoimalaa ja yli 2 000 uutta hiilivoimalaa. Ruotsi ei kulje etunenässä – me tipahdamme huimaa vauhtia jälkijunaan. Se ei ole se naivi hyvyys ja sen tuoma tyhmyys, joka hallitsee maailmaa.

He väittävät nyt, että maahanmuutolla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että raiskaukset ovat muutamassa vuodessa lisääntyneet dramaattisesti. Ja se, että meillä on nyt melkein eniten raiskauksia maailmassa! He yrittävät jopa kiistää sen, että ne ovat lisääntyneet! Tämä maassa, jossa valehtelemalla väitetään olevan feministinen hallitus.

He puhuvat hiljaa ruotsin valmiudesta. Siitä, joka ennen oli hyvä. Nyt lähes olematon. Puolustus kestää viikon. Ei elintarvikevarastoja, öljyä, toimintavarusteita. Puuttuminen ilmenee muutaman päivän kriisin jälkeen. Pommisuojia ainoastaan puolelle väestöstä. Jo nyt puutetta lääkkeistä. Riittämätön palontorjunta – nyt he jopa valehtelevat kolmestakymmenestä sovitusta helikopterista. Niitä on vain 10.

Yksi johtava ruotsalainen poliitikko väitti varmana tietona, että aavikot kasvaa. Se on todistetusti puhdas valhe. Aavikot pienenevät! Muun muassa johtuen lisääntyvästä hiilidioksidin määrästä, joka tekee kasveista vähemmän riippuvaisia vedestä.

Sama poliitikko väitti yhtä varmasti ja ahdistuskampanjoi siitä, että merenpinta tulee lähiaikoina nousemaan seitsemän metriä! Jälleen puhdas valhe. Maapallon pinta-alasta 71% on merta. Seitsemän metrin korotukseen tarvittaisiin valtaisia määriä vettä. Mutta maan vesimäärä on ikuisissa sykleissä vakaa, planeetan syntymästä lähtien.

Stefan Löfven selittää jatkuvasti sodasta äärioikeiston populismia vastaan. Unkari on kaikkeista pahin. Mutta siellä seisoo tasapainoinen enemmistö ajetun politiikan takana. Mitä kutsutaan demokratiaksi. Valta tulee kansalta, päin vastoin kuin ruotsissa, vaikka perustuslaissa määrätään, että sen tulisi myöskin toteutua täällä. Äärimmäisenä siinä on se, että niin ei tapahdu ruotsissa. Kansallismielisyys, patriotismi, isänmaanrakkaus, itsemääräämisoikeus on määritelty negatiivisiksi vihasanoiksi. Mutta ilman kansakuntaa ei ole olemassa demokratiaa.

Sosiaalidemokraatit ovat rakentaneet valtavan kieltämiskampanjan omasta historiastaan. Toisen maailmansodan jälkeen, Ruotsi tuomittiin maksamaan sotavahingonkorvauksia omasta seuraamuspolitiikastaan ja Hitler-suhteestaan. Malmi vienti – joka maksettiin natsien varastamalla kullalla – balttialaisten luovutuksista, kuljetusjunista, vaikeneminen keskitysleireistä, rotubiologiasta, juutalaisten maahanmuuttokiellosta, sensuurista ja vainosta kriitikkoja, kuten Karl Gerhardia, Torgny Segerstedtiä jne. kohtaan. Raukkamainen hyväkyminen hyväksymättömästä, joka sai Churcillin loppuelämänsä halveksimaan ruotsia.

Toisin kuin väitetään, ei se ole oikeistopopulismi, joka esittää yhtäläisyyksiä 30-luvulle – vaan se on ilslam. Samanlaisilla yli-ihmisideaaleilla kuin natsismi, samoilla pyrkimyksillä maailmanherruudesta, samalla julmuudella myöskin. Nyt ei aiota ainoastaan juutalaisia tuhota – jopa kaikki kristityt tullaan poistamaan. Kaikki pyhäksi julistetun taistelukirjan mukaan, jota ei saa kyseenalaistaa.

Nämä suurvalehtelijat, ylipalkatut, häikäilemättömät kansan valitsemat myyvät ruotsin. Jotka nämä uusaateliset orjuuttavat ja imevät tämän kansa tyhjiksi siksi, että varmistavat itselleen luksusuran käytännön virkamiespalvelun jälkeen hallituksessa ja eduskunnassa. Korruptio piilotettuna demokratiaan, täydellisessä halveksunnassa sille, mitä he väittävät kunnialla edustaneensa. Sen sijaan, että lahjomattomina puolustettaisiin ruotsin kansaa ja sitä maata, jonka olemme perineet hallintaamme. Mutta pitemällä aikajaksolla, ei ole mahdollisuuta voittaa todellisuutta.

Rolf Malm
Samnytt

Liity kannattajajäseneksi

Kansalaisen verkkokauppa