Blogit

VANHAA JA UUTTA

Vanha vuosi 2016 vetelee viimeisiään ja uusi, niin puhdas ja tahrautumaton odottaa nurkan takana. Vuosi 2016 on ollut jatkumoa vuodelle 2015, jolloin ei silloinkaan ollut mitään hyvää saatavilla. Jokaisella viimeisellä vuodella on kuitenkin ollut ainakin yksi samanlainen linjaus, joka toistuu vuodesta toiseen. Köyhät köyhtyvät entisestään kun taas vastaavasti rikkaat rikastuvat senkin edestä. Kai se sitten vaan on niin, kun maailmassa on määrätty määrä rahaa, niin saadaan tasapaino syntymään kun köyhät kadottavat ja rikkaat saavat vastaavasti saman määrän enemmän.

Kuitenkin nämä kaksi viimeistä, toisiaan seurannutta vuotta, ovat osoittaneet kansalaisille sen, että usko ja luotto, niin hallitukseen kuin virkamiehiinkin, on totaalisesti kadotettu. Päätökset tehdään EU-lnjaa, EU-sopimuksia, kansainvälisiä sopimuksia, YK sopimuksia sekä lukuisaa määrää muita sopimuksia noudattaen. Kuitenkin tämän poliittisen korrektiuden luomassa ilmapiirissä unohdetaan kokonaan oman maan lait ja asetukset sekä oman maan kansa totaalisesti. Tänä päivänä on häpeällistä olla suomalainen ja varsinkin suomalainen isänmaallinen, omasta kansasta välittävä yksilö, monikulttuurisuuden ihannoitsemassa (itsenäisessä) suomessa. On häpeällistä olla työtön ja josta monet tahot sinua siitä muistuttaa jatkuvasti. On häpeällistä olla vanha ja eläkeläinen, sillä sinä olet taakka yhteiskunnalle kun et pysty tuottamaan valtion pohjattomaan rahakirstuun riittävästi verorahoja, joten aina tapa sinulta on saada jotain, on valtion suorittamat pakkoleikkaukset.

Valtion rahakirstu tuntuu kuitenkin olevan pohjaton, mihin jokin ihmeellinen Sampo jauhaa rahaa jostakin, kaikelle muulle, paitsi kansalaisten tarpeisiin. Ainakaan alkuperäiskansalaisten tarpeisiin. Kun olet syntynyt jossain muualla maailmassa ja sinusta on tullut ”suomalainen”, on se heille enemmän kuin lottovoitto. Suomen poliitikot ja päättäjät voivatkin olla ylpeitä pitämällä huolta ”suomalaisista” ja todistaa koko maailmalle sitä, että oikeanlaisten ”suomalaisten” elintaso on korkealla vaikka he olivat työttömiä ja suurperheisiä. Kuten eräs ruotsalainen nuori vasemmistobloggari kirjoitti, ”että me kantaväestö olemme vain sattuneet syntymään hyvinvointivaltioon”. Mitähän tuohon vastaavat tälle 20:lle tytölle ne eläkeläiset ja vanhukset? Onko heilläkin ollut onni vain syntyä hyvinvointivaltioon, vai olisikohan se pitänyt ensin rakentaa sellaiseksi, mihin tällaiset bloggarit vaan syntyvät.

Poliittisia isänmaallisia liikkeitä on syntynyt useitakin, joilla ajatus maan politiikasta on aivan toivottua ja toivottua siksi, että maassa ja maan politiikassa on paljon korjaamista ja uudelleen suunniteltavaa. Osiltaan, kuin morsiamen asusteissa vihillä. Vähän vanhaa ja vähän uutta. Suomi esimerkiksi urheilun joukkuelajeissa ei ole mikään unelmavaltio kuten ei yhdistystoiminnassakaan. Sitä vain ei ilmeisesti kukaan osaa selittää tai vielä vähemmän ratkaista sitä, että miksi helvetissä se on niin. Samat ongelmat toivat ne puoli miljoonaa suomalaista mukanaan aikoinaan ruotsiinkin. Suomiseuroja perustettiin ja se oli yksi asia, mikä oli varma, niin ne kokoukset olivat niin riitaisia ettei moisella väliä. Eräässäkin kokouksessa vaihtui seuran puheenjohtaja kolme kertaa tunnin aikana. Samanlaista tuntuu meno olevan vielä tänä päivänäkin, kun on kysymyksessä suomalainen yhdistystoiminta tai joukkueurheilu. Nähtäväksi jää, moniko poliittinen yhdistys on vielä toiminnassa seuraavana uuden vuoden aattona ja jos ovat, niin ovatko vielä samalla porukalla kuin vuoden alussa. Yksi asia olisi kuitenkin tärkeä ottaa huomioon: Älkää kasatko munia samaan koriin.

Toivomuslistalla vuodelle 2017 on minulla henkilökohtaisesti seuraavaa: Hallitus nurin ja uudet vaalit, joissa olisi mukana isänmaallisia puolueita. EU:sta eroon ja oma valuutta takaisin. EU lakipykälistä ja direktiiveistä eroon ja suomen laki takaisin kokonaisuudessaan. Maahanmuuttoa, mikäli sitä tarvitaan, otetaan sellaisista maista, missä ovat arvot ja koulutus kohdallaan. Vanhuksista, sotainvaliideistä, heikompiosaisista pidetään hyvä huoli. Oman valuutan myötä ilmestyy myöskin uusia työpaikkoja. Venäjän kauppa kuntoon. Rikolliset maahan tulijat välittömästi maasta ulos, samoin kuin, kielteisen luvan saaneet. Perustuslakituomioistuin perustettava, sekä virkamiesten ja lain toimeenpanijoiden tutkinta otettava käytäntöön. Sanan vaputta ei saa muuttaa. Ja itselleni yritän löytää puolisoa tai elämänkumppania. Hyvää uutta vuotta.

Liity kannattajajäseneksi

Kansalaisen verkkokauppa