Juhana Vartiainen on tuonut esiin 12.5.2017 Maaseudun Tulevaisuudessa näkemyksiään suomalaisesta maataloudesta: ”Olemme luoneet Suomea köyhdyttävän sovhoosin”. Otsikon lausahdus on kieltämättä huomiota herättävä ja ehkä liioiteltukin. Vartiaisen teksti koostuu aika yllättävistä johtopäätöksistä, joten niitä lienee aihetta tarkastella lähemmin.
Kirjoittaja tarttuu ensimmäiseksi maataloustuen suuruuteen ja vertaa sitä ja maatalouden nettolisäarvon tuottoa muihin eu-maihin todeten, että luvut ovat lähinnä karmeita.Verratahan voi, mutta samalla pitää muistaa, että olemme maailman pohjoisin maatalousmaa. Meidän kasvukausi on lyhyt ja lämpösumma alhainen. Tästä seuraa väistämättä pienemmät sadot kuin etelässä.. Talvet ovat kylmiä. Se aiheuttaa ratkaisemattoman kustannuslisän eläintuotannolle. Suurimmassa osassa maata tilusrakenne on metsistä ja maaperästä johtuen hajanainen ja tilan ulkopuoliset etäisyydet ovat pitkiä. Ne lisäävät kustannuksia.
Olemme lähtökohtaisesti kustannustekijöiden suhteen takamatkalla muihin eu-maihin nähden. Niiden tasaaminen kilpailukykyisiksi on mahdotonta. Suomalaisen maatalouden epäedullinen kustannusrakenne on pakko hyväksyä, jos mielitään ylläpitää omaa tuotantoa.
”Jos maataloutta harjoitettaisiin robotein, olisimme vauraampia, koska osa nyt tappiolliseen toimintaan sidotusta työvoimasta olisi hyödyllisessä työssä arvonlisää ja siten verotuloja tuottamassa.” , sanoo Vartiainen. Lainauksen alkuosa on toteutumassa koko ajan, mutta loppu onkin sitten enemmän mielikuvitusta.
Kirjoittajan mukaan valtio maksaa jokaista maataloudessa työskentelevää koti tukia 32-40000 €/v. Tässä on oikaistu. Eu maksoi vuonna 2016 tukia 14700 €/ ja Suomen valtio 18800 € maataloudessa työskentelevää kohti. Me voimme vaikuttaa viimeksi mainittuun lukuun, joka oli v.2016 1145 mlj €. On se paljon rahaa, mutta mitkä ovat vaihtoehdot?
Robottien käyttö lisääntyy maataloudessa kokoajan samaan tahtiin kuin muissakin maissa. On väärin sanoa, että ”jos maataloutta hoidettaisi robotein”. Tekniikka ei vielä pitkään aikaan ole niin edistynyttä, että robotit oikeasti hoitaisivat lähes kaiken toiminnan, tuskin milloinkaan.
Jos robotit hoitaisivat maataloustuotannon, niin mitä vapautuva väkimäärä silloin tekisi. Eihän työtä riitä nyt eikä tulevaisuudessakaan kaikille. Eikä me päästä edes tuotantotuista eroon robottien avulla, koska robotit hoitavat samat työt myös muualla EU:n alueella ja maailmalla.Tuotteiden hinta määräytyy siellä. Meillä on edelleen korkeammat kustannukset pohjoisesta sijainnistamme johtuen. Yhteiskunta joutuu tukemaan robottien kustannuksia vaikkei maataloudessa työskentelisi yhtään ihmistä, jos mielitään ylläpitää omaa tuotantoa.
Vartiainen tarjoaa nykyisten ongelmien ratkaisuksi kannattamattomien tilojen hävittämistä leikkaamalla tukia niin, että tuotanto alenisi lähes puoleen eli noin 50% omavaraisuuteen nykyisen 80-90%:n sijasta, ja tuotanto tulisi siirtää Etelä-Suomeen. Maataloutta harjoittaisivat suuret yritykset. Ne voisivat monipuolistaa tuotantoaan, niin ettei oltaisi riippuvaisia vain maidosta, lihasta tai yhdestä kasvista. Monipuolinen tuotepaletti suojaisi yhden tuotteen hintaheilahteluja vastaan.
Suomalaisten tilojen tuotepaletti on yleensä monipuolinen. Harva kasvinviljelytila on yhden tuotteen varassa. Eläintuotanto on yksipuolisempaa, mutta tuotteiden kysyntä on yleensä vakaata. Sellaisia shokkeja vastaan, jotka johtuvat valtiovallasta (Venäjä-pakotteet) tai muista ulkopuolisista tekijöistä (sota), ei juuri voi varautua.
Tuotannon keskittämiseen Etelä-Suomeen liittyy yksi aivan keskeinen vaikeus. Kasvin- ja sianlihan tuotanto sekä muutamat muut pienemmät tuotannonalat ovat sijoittuneet Salpausselän eteläpuolelle. Maidon ja naudanlihan tuotanto tapahtuu pääosin Salpausselän pohjoispuolella. Yhdessä ne ovat arvoltaan suurin. Miten siirtyminen olisi ylipäätään mahdollinen. Mikä olisi se ratkaiseva tekijä, joka saisi tuotannon siirtymään etelään. Sen lisäksi, että tuotanto siirtyisi, myös jalostuksen pitäisi siirtyä tuotannon mukana. Mission Impossible.
Tuotannon leikkaaminen mainitulla tavalla tarkoittaa elintarvikkeiden raaka-aineen tuonnin lisäystä ulkomailta parilla miljardilla eurolla. Jalosteiden osuuden lisääminen kasvattaa summaa. Se on kansantaloudesta pois virtaavaa rahaa. Vaihtotase valahtaisi tuon summan verran lisää miinukselle. Tukirahat sentään kiertävät kansantalouden sisällä.
Tuotannon leikkaaminen edellä mainitussa mitassa vie työpaikat noin 30000 henkilöltä. Yhden työttömän arvioidaan aiheuttavan yhteiskunnalle 18-20000 € menot vuodessa. Tämä tarkoittaa, että mitään säästöä maataloustukien leikkaamisesta ei yhteiskunnalle syntyisi. Menot siirtyisivät vain eri momentille saman suuruisina. Maataloustuotannon osittainen alasajo ja lopun keskittäminen suuriin yksiköihin ei tuo mitään ratkaisua valtiontalouden ongelmiin, koska korvaavaa työtä ei ole näköpiirissä. Robotit pitävät siitä huolen muillakin toimialoilla.
Suurten yksiköiden on uskottu olevan maatalouden kannattavuuden ainoa ratkaisu. Näin asia ei aina ole. Pienistä yksiköistä löytyy yhtä lailla kannattavuutta ja potentiaalia oikein johdettuina.Usein ne ovat uuden airuita. Maatalouden keskeinen kannattavuuden ongelma on kahden jakelua toteuttavan toimijan duopolistinen asema. Ne leikkaavat luvattoman suuren osan tuotteen loppuhinnasta omiin katteisiinsa. Tähän ei liene muuta parannusta, kuin yrittää luoda uusia tapoja jakaa tuotanto duopolin ohi. Siitä löytyy paljon myönteisiä esimerkkejä. Lainsäädäntöä tulisi myös muokata siihen suuntaan, että uudenlaiset ratkaisut tulisivat mahdollisiksi. Mielikuvitukselle saisi tulla sijaa näihinkin kysymyksiin.
