Blogit

Al Capone, Chicago – Juha Sipilä, Suomi

Mitä yhdistäviä tekijöitä näillä muka voi olla? Kaikki, joten tämä on klikkiotsikosta huolimatta syytä lukea loppuun. Ensinnäkin kyseisiä herroja yhdistää keinot hankkia omaisuutensa tavoin, joiden yhteiskunnallinen hyöty on hyvin kyseenalaista. Toisekseen, kummankaan toiminta ei olisi ollut mahdollista, ellei toiminnalle otollista lainsäädäntöä olisi saatettu voimaan. Caponea auttoi kieltolaki ja Sipilää vapaakaupan onnea hehkuttava EU-lainsäädäntö, sekä Suomen omituistakin omavaltaisemmat tulkinnat sen tarkoituksista.

Caponen viinan trokaaminen tietysti tiedettiin laittomaksi, mutta ei hän siitä koskaan kiinni jäänyt, vaan tuomittiin lopulta veronkierrosta. Se ei kuitenkaan hänen bisneksiään lopettanut, vaan vasta kieltolain kumoaminen. Sipilää tuskin voidaan syyttää rikoksista, vaan toiminnalle on löydettävissä juridiset perusteet, olkoon se sitten moraalisesti ja kansantaloudellisesti kuinka vastenmielistä ja vahingollista tahansa. Tahtoo sanoa, että nyt on lainsäädännöllisesti vapautettu pullosta sellainen henki, jota ei pitäisi päästää vapaasti rellestämään.

 

Chicagoa ja Suomea yhdistävä tekijä on se, että molemmat keikkuvat konkurssin partaalla. Illinois’n osavaltio, jonka pääkaupunki Chicago on, siirrettiin juuri luottoluokittajien toimesta yhden pykälän päähän roskalainaluokasta, ensimmäisenä osavaltiona Yhdysvaltain historiassa. Eihän tämän pitänyt olla mahdollista liittovaltion viidenneksi vauraimmassa osavaltiossa, jonka BKT on noin kolme kertaa Suomea suurempi?

Kuitenkin Suomea vastaavalla ”grynderipolitiikalla” sen kustannustaso ja sitä myöten veroaste ovat nousseet niin korkeiksi, että siitä on tulossa muuttotappioaluetta veronmaksukykyisten joukkopaon vuoksi. Tilanne on jo niin paha, että osavaltio ei kykene maksamaan terveydenhoitomenojaan, eikä heinäkuun jälkeen ilmeisesti myöskään julkisen sektorin työntekijöiden eläkkeitä. Tiettävästi rahaa puuttuu kassasta noin 15 miljardia dollaria heinäkuun lopussa erääntyvistä kattamattomista vastuista. Kukaan ei tiedä varmasti, koska minkäänlaista budjettia ei ole kyetty tekemään ilmeisesti pariin vuoteen.

Kenties ironisinta on se, että Illinois’n veronmaksukykyistä porukkaa houkutellaan rankoin verohelpotuksin juuri konkurssiin menneeseen ulko-osavaltio Puerto Ricoon ja tiedän itsekin pari menestynyttä kaveria, jotka tämän manööverin ovat jo suorittaneet ja ovat ilmeisen tyytyväisiä valintaansa. Illinois’ssa ja Chicagossa ei voida kuin väännellä käsiä ja ihmetellä, miten tässä näin pääsi käymään.

 

Suomi on vasta tekemässä viimeistä virhettään, joka Illinois’ssa on jo kostautumassa. Kun Illinois tai Suomi ei voi itse luoda rahaa, ne joutuvat lainaamaan sitä korollisena markkinoilta. Illinois’n piikki on menossa kiinni ja Suomi otti Sipilän johdolla niin ison kasan, mitä menneisyyden maineella oli saatavissa. Nyt on sitten jokainen kadunkulma revitty auki ja torninosturit pyörivät tuottamassa sellaista, mitä kenelläkään ei ole varaa maksaa, paitsi kasvottomilla sijoittajilla, joiden varallisuutta salkunhoitajansa levittelevät pelkkien uskomusten varassa ympäriinsä. Sillä sektorilla kun rahaa on ylenpalttisesti, vaikka siitä yleisesti on puutetta ja sinne ne keskuspankkien tukibiljoonatkin ovat kadonneet.

 

Sokea usko siihen, että rahantekijät osaavat luoda vaurautta koko yhteiskuntaan, on pahimman luokan harha. Ja silti media juoksee päivittäin utelemassa samoilta ”menestyksen” airuilta, mitä seuraavaksi pitäisi tehdä, vaikka virheiden toistaminen tuo yhä suurempia ongelmia pintaan. Iloinen kulutusjuhla olisi katkennut kokaiinin loppumiseen jo 2008, mutta keskuspankit kiirehtivät heroiinin kanssa hätiin.

Nyt, kun heroiinillakaan ei enää ole juuri mitään vaikutusta, ilmoittaa FED ensimmäisenä keskuspankkina nostavansa ohjauskorkoa jopa suhteellisen tuntuvasti ja lisäksi alkavansa taseensa purkamisen, so. myymisen. Sorry pojat, heroiini on loppu, mutta antabuksenne saatte ostaa itse. Viesti markkinoille ei selvästikään vielä uponnut, mutta tulee uppoamaan.

 

Korkojen nousu on viimeinen asia, mitä ylivelkaiset ja kuoliaaksi verotetut Illinois ja Suomi kaipaavat. Tämä merkitsee tasan kahta vaihtoehtoista asiaa; joko omaisuutenne ulosmitataan vuoron perään pilkkahinnoin tai sitten lainsäädännöllä mahdollistetaan oma rahanpainantaoikeus ja suljetaan tällaisen keinottelun mahdollistavat aukot.

Tämä on syytä sisäistää myös siksi, että Illinois on jo osa Yhdysvaltain pankkiunionia, jollaista teille Suomessa yritetään seuraavaksi tarjoilla ratkaisuna ongelmiin. No, Illinois menee vääjäämättä konkurssiin siitä huolimatta ja niin menee Suomikin pankkiunionin osana. Eihän sillä ole minkäänlaisia rahkeita vastata edes omista saati muiden järjettömistä veloista.

Ahneilla kuuluukin olla paskainen loppu, mutta älkää nyt hyvät ihmiset antako toistamiseen tuhota koko kansakuntaa. kuten 90-luvun mittelöissä oli vähällä käydä. Toista kertaa pelastavia enkeleitä ei ole tulossa, vaan toimeen on tartuttava aivan itse. Yhteistyö- ja toimintakyvyttömien omaisuuden vievät muut ja sitä on myöhäistä miettiä siinä vaiheessa kun kerjää tien syrjässä pettua järsien.

Eikä tämä rikollinen suhmurointi lopu, ellei siihen tiukasti lainsäädännöllä puututa. Jos joku/jotkut heitetään lusimaan, he jatkavat Caponen tavoin bisneksiään kiven sisästä niin kauan kuin ympäröivä yhteiskunta suo siihen mahdollisuudet oman kärsimyksensä kustannuksella. Eivätkä ihmiset kuolleet kieltolain päättymiseen, joten tuskin kuolisivat ylivelkaantumisenkaan päättymiseen.

 

Tietoa julkaisijasta

Timo Isosaari

Timo Isosaari menehtyi kesällä 2020 kovin nuorena. Hän oli poliittisesti sitoutumaton ja mielipiteet olivat hänen omaan työ- ja elämänkokemukseensa perustuvia. Timo Isosaaren muistoa kunnioittaen hänen kirjoituksensa ovat edelleen luettavissa Kansalaisessa.