Kuluneen vuoden keskusteluja on (taas) leimannut tuloskuntoisiksi luokiteltujen ihmisten huolestuminen tulonsiirroista vähemmän tuloskuntoisille ja rahan riittävyydestä kyseisiin toimiin. Todellisuudessa kyse on menonsiirroista, jotka aiheuttavat tulonsiirtojen tarpeen.
Lähivuodet suurimpien yritysten ja julkisyhteisöjen toimintakulttuuria on leimannut ulkoistaminen. Luonnollisesti näiden yritysten kannattavuus paranee, kun pahimmat kulu- ja riskitekijät siirretään alihankkijoiden harteille. Silloin suuryritys tarvitsee ainoastaan projekti- ja taloushallintoon erikoistuneen henkilöstön. Hyvä tulos saavutetaan tehokkaalla kilpailutuksella, kehittämisrahoituksen maksimoinnilla (verovaroista) ja verotuksen minimoinnilla.
Siksi suuret yritykset muodostavat laajoja kansainvälisiä konserneja, jotka voivat sisäisellä laskutuksella siirtää tulonsa mahdollisimman alhaisen verotuksen piiriin.
Ne vain keskittyvät omistamaan tuottojen kannalta keskeisen infrastruktuurin ja usein vaativat maksamiensa verojen ja työpaikkojen vastapainoksi yhteiskunnan organisaatioilta lisäinfran tai palvelujen kehittämistä omien etujensa mukaisesti.
Suomessa näissä yrityksissä on usein osaomistajana myös valtio tai muut julkisyhteisöt, kuten eläkevakuutusyhtiöt. Ne käyttävät valtavan suuria pääomia, joten ne saavat myös toteutettavakseen käytännössä kaikki suuremmat hankkeet. Itse ne eivät siis toteuta juuri mitään, vaan ottavat vastatakseen alihankkijoiden tekemisistä, paremmalla tai huonommalla menestyksellä. Tilaajan maksama kauppahinta jaksotetaan useimmiten valmiusasteen mukaan, joten niiden välissä syntyvät kustannukset on rahoitettava jollakin tavalla.
Yksi tapa on yhä useammin alihankkijalle esitetty ehto 60 tai jopa 90 päivän maksuehdosta päämiehelle lähetetystä laskusta. Alihankkijalla puolestaan on äärimmäisen harvoin pääomaa, jolla katettaisiin tarvike- ja palkkamenot. Niinpä tähän väliin syntyy uusi rahoitusbisnes, jolla rahoitusyhtiö ostaa myyntisaamiset ja perii välistä muhkean korvauksen. Vaikka summa saattaa tuntua kohtuulliselta suhteessa laskun summaan, saattaa rahoitusyhtiö viedä alihankkijan tuloksesta kymmeniä prosentteja, jopa suurimman osan. Ja ylläri pylläri, rahoitusyhtiöt ovat yleensä kansainvälisiä konserneja, jotka minimoivat veronsa ja ovat erittäin kannattavia, koska tuotannollisia investointeja ei tarvita juuri lainkaan.
Alihankkijayritys on ravintoketjun pohjalla. Sen on käytettävä kysynnän vaihdellessa kaikki sallitut joustomahdollisuudet, jotta yrityksen tulevaisuus ei vaarantuisi. Lomautukset, ketjutus, vuokratyöläiset jne.
Alihankintayritys taas harvoin on konsernipohjainen, jolloin ei myöskään ole mahdollisuutta verosuunnitteluun. Yleensä ei ole tarvettakaan, koska tulos siirtyi pääoman pakottamana ulottuvilta, hyvä kun palkat saadaan maksuun. Olemattomasta tuloksesta ei tarvitse maksaa veroja ja viimeisetkin saa kuitatuksi vähennyskelpoisilla kalustohankinnoilla.
Niinpä meillä on rakennettuna menonsiirtoketju, jonka ylimmät toimijat käyttävät resurssinsa verojen välttelyyn ja alimmat eivät kykene veroja maksamaan. Tarvittaisiin yhä suurempia tulonsiirtoja kysynnän luomiseksi, mutta ei ole mistä ottaa. Menonsiirrot on tuloutettu veroparatiiseissa, joista ne sijoitetaan tuottavampiin kohteisiin.
Menonsiirroilla on aiheutettu kotimarkkinoilla yksityisen kysynnän pudotus, mikä puolestaan johtaa tulonsiirroista elävän julkisen sektorin työntekijöiden irtisanomiseen ja heidän yksityisen kulutuksensa vähenemiseen.
Tulevana vuonna 2014 (mikä tahansa muukin vuosi kelpaa) kulutuksemme kasvusta on siis vetovastuussa julkinen sektori. Se taas on niin velkainen jo valmiiksi, ettei selviä ilman veronkorotuksia, mikä leikkaa edelleen yksityisen sektorin yritysten asiakaspohjaa. Toisesta päästä loppuu veronmaksukyky ja toisesta -halu.
Kuvatun ketjun arvonlisäys tapahtuukin pääasiassa pääoman siirtelyssä ja tuotantoprosessia käytetään tässä vain välineenä. Ihmetys lienee suuri, kun raportoidaan jatkuvaa talouskasvua ja silti tuotanto romahtaa alta, samoin julkisten palvelujen edellytykset. Ei se mikään ihme ole. Menonsiirtoketjun kustannukset on tingittävä suorituksen tasosta.
Selvittäkääpä nyt, rakkaat talousennustajat, mistä tämän yhtälön osista syntyy ennustamanne talouskasvu!!!??? Tuleeko se siitä heikkotasoisesta tekemisestä, jonka korjauskustannuksista toki kasvu löytyy, jos löytyy maksaja? Kuka se maksaja on ja missä se asuu?
Kuten kenties huomasitte, tämä lähes 4 vuotta sitten US Puheenvuorossa julkaistu kirjoitus on entistäkin ajankohtaisempi. Ainoa erotus on, että alihankintayrityksetkin alkavat olla ylikansallisisa konserneja, jotka pärjäävät parhaiten niihin sijoitetun veronkiertorahan turvin. Pienyritysten kilpailumahdollisuudet kapenevat entisestään.
