Blogit

Kuinka maailma oikeasti toimii?

Siitä lienee monenlaisia käsityksiä, mutta todellakaan se ei toimi, kuten meille on opetettu ja kerrottu. Itselleni tämä valkeni noin 7 vuotta sitten ja aloin tosissani selvittää, miten toimintaperiaatteet vastaisivat paremmin käytännön realiteetteja. Vaikka olisikin niin perverssi, että nauttisi roolistaan poliitikkojen toistuvien huijausten ja petosten uhrina, lienee hyvä tietää periaatteet, kuinka siinä onnistutaan kerta toisensa perään ja mitkä ovat ”naruttajien” perimmäiset motiivit. Nyt näihin saadaan selkoa.

Törmäsin vasta melko hiljattain amerikkalaiseen kirjailijaan ja historioitsijaan, G. Edward Griffiniin, joka on tutkinut samoja asioita jo 1960-luvulta lähtien. Prisonplanet- ja Infowars-vaihtoehtomedioiden haastattelemana hän onnistuu koostamaan mielenkiintoisella tavalla historiallisista tosiseikoista varsin aukottoman selityksen, miksi maailma toimii tänään kuten se toimii. Taitavana puhujana hän onnistuu vangitsemaan olennaisen, ja vähänkään yhteiskunnallista kiinnostusta omaava seuraa herpaantumatta lähes puolitoistatuntisen ”ryöpytyksen”, joka voi myös horjuttaa omaa maailmankuvaa aika perusteellisesti.

Vaikka Griffin keskittyy pääosin Yhdysvaltain tilanteeseen, ei sillä ole merkitystä suomalaisen katsojan näkökulmasta. Meiltä löytyy kaikki amerikkalaistoimijoiden sisarorganisaatiot ja hallintomallit poikkeavat toisistaan vain nimellisesti. Vaikka siellä on kaksipuoluejärjestelmä ja keskeistä valtaa käyttää presidentti, hoitaa pääministeri Suomessa aivan samaa virkaa monipuoluejärjestelmän ehdoilla. Miten muuten olisi selitettävissä, että päällisin puolin erilaiset mallit tuottavat kuitenkin saman lopputuloksen? Teatteri on teatteri, vaikka kulissit ovat erilaiset.

Käyttämäni videokooste on julkaistu maaliskuussa 2016, mikä ei vähennä lainkaan sen ajankohtaisuutta, vaan nähdäkseni saa lisämaustetta siitä, kuinka kehitys on jatkunut Griffinin kertomaan peilaten niin Yhdysvalloissa kuin Suomessa. Kaikki ei ole mennyt ”Keskuskomitean” kannalta kuin Strömsössä, eli mm. Venäjä ja Kiina näyttävät asettuneen selvään vastakarvaan, eikä Brexit tai Trumpin valinta liene kuuluneet kuvioon. Nämä seikat ja asetelma Suomessa jääköön kuitenkin katsojan omaan harkintaan.

Video on tekstitetty suomeksi

Tietoa julkaisijasta

Timo Isosaari

Timo Isosaari menehtyi kesällä 2020 kovin nuorena. Hän oli poliittisesti sitoutumaton ja mielipiteet olivat hänen omaan työ- ja elämänkokemukseensa perustuvia. Timo Isosaaren muistoa kunnioittaen hänen kirjoituksensa ovat edelleen luettavissa Kansalaisessa.